Painonpudottaja kasvoi pitkien ultrien taituriksi – äänessä Juha Jumisko

Juha Jumisko
Lukulistalle
ClosePlease login

Juha Jumisko liitetään päiväkausia kestäviin juoksuseikkailuihin. Juoksu ei kuitenkaan ollut Jumiskolle rakkautta ensi silmäyksellä. Laji löytyi painonpudotuksen keinona ja tuntui aluksi lähinnä epämiellyttävältä.

Juha Jumisko

Juha Jumisko. Kuva Hanna Jumisko

Mikael Heermanin haastattelussa Jumisko kertoo myös palautumistapansa pitkistä koitoksista sekä avaa juoksumotivaatiotaan ja henkistä valmistautumistaan.

Kuuntele ylläolevalla soittimella, miten Kemijärvellä varttunut Jumisko kiinnostui Spartathlonista ja muodosti Janne Marinin kanssa vuorikisojen kärkeen yltäneen parin.

Kovin suuri ihme ei olisi, jos Jumisko nähtäisiin vuoden päästä Ison-Britannian kovimmaksi polkukisaksi mainostetussa Spine Racessa. Yli 400 kilometrin reitti on muutoinkin todella vaativa, mutta lisäksi kisa käydään tammikuussa ja navigointi on kilpailijoiden vastuulla. Vai miten tulkitsette miehen Instagram-päivitystä eiliseltä?