Rakeita Reinillä – Düsseldorfin maraton

Lukulistalle
ClosePlease login

Yksi monista Saksan kevätmaratoneista juostaan Düsseldorfissa. Talvitreenaajalle sopivalle maratonille on helppo matkustaa, ja Reinin maisemissa voi hilpaista porukalla myös maratonviestin.

Los, Pena.”

Come on Pena, good effort!”

Omalla etunimellä varustetut numerolaput ovat kyllä hauska juttu. Kannustavan yleisön lisäksi myös osallistujajoukko Düsseldorfin maratonilla on kansainvälistä. Ainakin Italia, Hollanti, Yhdysvallat ja Japani ovat vahvasti edustettuina.

Keski-Euroopan juoksukalenterissa on rutkasti tarjontaa huhtikuussa. Siitä huolimatta Reinin molemmin puolin kiertävän tasaisen reitin luulisi houkuttelevan lähes 600 000 asukkaan kaupungissa enemmän juoksijoita kuin nyt (vuonna 2016) maaliin saapuneet 2 800 maratoonaria.

Huolto pelaa

Hienosti toimivista järjestelyistä ei ainakaan löydy selitystä melko pieneen osallistujamäärään. Juomahuollon lisäksi palvelu pelaa myös ennätysten havittelijoille: jäniksiä on tarjolla aikatavoitteille 3.00–4.30 varttitunnin välein. Lyhyemmät matkat kiehtovat Saksassakin enemmän, sillä neljässä osassa juostavaan maratonviestiin osallistui kaikkiaan 10 700 harrastajaa.

Kesken kisan niskaan ropsahtanut raekuuro aiheutti juoksijajoukossa epäuskoista pään pyörittelyä. Varsinainen rankkasade jäi onneksi väliin, ja reitin varrella kannustaneet lukuisat rumpuryhmät rytmittivät askelia kiitettävästi.

Loppusuora avautui kaupungin maamerkin eli 240-metrisen Rheinturmin kupeesta. Viimeiset sadat metrit rantapromenadilla olivat jälleen sykähdyttävä kokemus. Mitalin saamisen jälkeen avaruuslakana tuli hyytävissä oloissa tarpeeseen.

Metro Marathon Düsseldorf

28. huhtikuuta 2019

Maraton, 4 hengen maratonviesti ja Kids Cup lapsille

54–95 €, viesti 140 – 170 €

metro-marathon.de

TEKSTI JA KUVAT PENA REKIRANTA

Artikkeli on julkaistu Juoksijassa 4/2016.

Vastaa