Junnuja kannustetaan monipuoliseen pomppimiseen – ”Silloin oppii hallitsemaan omaa kehoaan”  

Lukulistalle
ClosePlease login

Urheilun ilo ja monipuolinen pomppiminen olivat keskiössä, kun kolmiloikan, pituushypyn ja korkeushypyn harrastajia kokoontui Hyppykarnevaaleille heinäkuun alussa. Iloa ja yhteisöllisyyttä koettiin muillakin karnevaaleilla, ja samaa fiilistä on yleisurheilevalle nuorisolle tarjolla tällä viikolla heinäkuun toisessa huipputapahtumassa eli Youth Athletics Gamesissa.

Itse 16,95 loikkinut ja kolmiloikan vastuuvalmentajana Hyppykarnevaaleilla toiminut Johan Meriluoto kannustaa pomppimaan paljon ja monipuolisesti.

– Tärkeää on hypätä mahdollisimman paljon ja eri lailla. Eri lailla, eri suunnasta, eri alustoilla. Eri jalkineilla, paljain jaloin. Mahdollisimman monipuolisesti. Silloin oppii hallitsemaan omaa kehoaan ja pieniä jalkaterän lihaksia, että tuntee sen alustan ja mitä tekee, Meriluoto sanoo.

Hyppykarnevaaleilla nähtiin muutenkin laajasti entisiä ja nykyisiä huippu-urheilijoita siirtämässä kokemustaan ja osaamistaan nuoremmilleen sekä innostamassa junioreita eri tavoin.

– Tärkeintä on, että pidetään hauskaa, kolmiloikkaaja Senni Salminen toivoi hyppääville leiriläisille.

Kristiina Mäkelä oli juniorina korkeushyppykarnevaaleilla, sillä hän löysi kolmiloikan lajikseen 15-vuotiaana.

– Toivon, että urheilun ilo ja sellainen rennosti, mutta tosissaan -tekeminen lähtisi mukaan täältä monelle, Mäkelä sanoi.

”Pomppiminen ja kaikenlainen hyppiminen on aina ollut kivaa”

Ilo on asia, jota korkeushyppääjä Ella Junnila toivoi nuorten ennen kaikkea vievän leiriltä mukaansa.

– Iloa ennen kaikkea. Kaikkea nippelitietoa näistä kolmesta lajista löytyy tästä maasta aika paljon, mutta että olisi ennen kaikkea hyppäämisen ja tekemisen iloa. Että olisi halua päästä pidemmälle, hypätä pidemmälle, hypätä korkeammalle, Ella Junnila toivoo.

Hyppylajit ovat aina kiehtoneet Sotkamon Jymyn Saana Turusta.

– Pienestä pitäen olen tehnyt kaikenlaista. Pomppiminen ja kaikenlainen hyppiminen on aina ollut kivaa, Turunen sanoo.

Turunen osallistui karnevaaleille ensimmäistä kertaa.

– On kivaa vaihtelua päästä tällä tavalla ammattilaisten oppiin ja saada uusia ideoita omaan treenaamiseenkin, hän sanoo.

Junioreiden ohjaaminen tuo oivalluksia itsellekin

Kolmiloikkaaja Iikka Alingué sanoo, että lapsille ja nuorille tärkeintä on, että hyppääminen ja urheilu yleensäkin on kivaa. Silloin jaksaa treenata. Alingué oli mukana ohjaamassa 11–12-vuotiaiden pituus-loikkaryhmää yhden aamupäivän harjoituksen ajan.

– Jäi fiilis, että nämä ovat hyviä hyppääjiä. Ihan uskomattomia ponnistuksia tuli, jotkut osaavat myös jo tuon ikäisenä juosta todella hyvin lankulle, Alingué sanoi.

Hän viihtyi junioreiden ohjaamisen parissa Hyppykarnevaaleillakin.

– Tämä on rentoa tekemistä, ja tässä on kiva yhteisö ympärillä. Junnuille pitää saada hienoja kokemuksia. Minulla on itsellänikin ollut nuorena hienoja kokemuksia, joista olen innostunut jatkamaan. Se on tosi tärkeää. Näiden (junioreiden) kanssa joutuu miettimään asioita ja siitä ehkä oivaltaa itsekin juttuja, Alingué sanoo.

Karnevaalifiiliksiä hieman myös videomuodossa Instagramissamme @nuorisoyleisurheilu

Artikkeli Junnuja kannustetaan monipuoliseen pomppimiseen – ”Silloin oppii hallitsemaan omaa kehoaan”   julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi