Selvitimme kahden suuren suomalaisen triathlonjärjestäjän talouden. Kävi ilmi, että osallistumismaksu ei aina normaalivuonnakaan riitä tapahtuman kuluihin. Kuten arvata saattaa, korona kävi kalliiksi.
Kilpailujen järjestäminen on edelleen uskaliasta bisnestä, joka vaatii suurta intohimoa lajia kohtaan. Triathlon on kasvattanut suosiotaan huimasti viime vuosikymmenen aikana Suomessa.
Koronapandemian aiheuttamat yleisötilaisuuksien rajoitukset ovat iskeneet kovaa kilpailunjärjestäjiin. Tappiot lasketaan kymmenissä tuhansissa euroissa.
Isot kilpailutapahtumat tarvitsevat yleensä palkattua henkilökuntaa ja aiheuttavat melkoiset järjestelykustannukset. Vaikka viime kesän tapahtumista moni peruttiin, ainoastaan osa menoista siirtyi ensi vuoteen.
Turun kasvurahat
Suomen ensimmäinen kansainvälisen triathlonbrändin tapahtuma syntyi Aurajoen rannoille. Vuonna 2016 Challenge-sarjaan liittyi kilpailu, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014 nimellä Turku Triathlon Weekend.
Viime vuosina koitos on vakiinnuttanut paikkaansa kesän kalenterissa, mistä kertoo yhteensä 850 kilpailijaa vuonna 2019. Challenge Turun nykyfiiliksestä suurimmat kiitokset kuuluvat kilpailunjohtaja Heikki Jaatiselle.
– On ollut pitkä työ ja taival kasvattaa tapahtumaa. Alussa olemme joutuneet tekemään startup-investointia. Tappiota on kertynyt enimmillään yli 100 000 euroa vuodessa, minkä olen itse kattanut eli triathlonharrastus on ollut minulle kallis, Jaatinen kertoo.
Isohko kaupunki lisää kisakenttänä haastekerrointa.
– En tiedä, onko ollut järkevää, mutta halusimme luoda kansainvälisen kilpailutapahtuman kaupunkiympäristössä, ja tämä on ollut hirmuisen palkitsevaa työtä.
Vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan taustayhtiö SBR Finland Oy on viime vuosina tehnyt tappiota yhteensä yli 250 000 euroa. Tappio on kuitenkin pienen – tynyt vuosi vuodelta. Koronaa edeltävänä vuonna 2019 tappio oli enää nimellinen ja liikevaihto yli 110 000 euroa. Harmit – tavasti viime vuoden kilpailu jouduttiin kuitenkin peruuttamaan.
– Olemme onnistuneet tehostamaan toimintaa monella tavalla. Olisimme ensimmäistä kertaa tehneet pienen voiton. Jäämme edelleenkin hieman plus – salle, mutta voitto on aika nimellinen, Jaatinen sanoo.
Turku olisi isännöinyt vuoden 2020 SM-kisaa puolimatkalla elokuussa, mutta kisajärjestäjät peruuttivat kilpailun hyvissä ajoin. Näin osa kustannuksista siirtyi kuluvaan vuoteen.
– Olisi ollut katastrofi, jos olisimme tilanneet kaikki kilpailumateriaalit, tehneet sitovia sopimuksia ja joutuneet peruuttamaan kilpailun viime hetkellä.
Finntriathlonin pelastus
Viime vuosina triathlonin suurin kilpailunjärjestäjä Suomessa on ollut Finntriathlon. Vuonna 2019 Ironman Lahti 70.3 -kilpailuun sekä Vanajanlinnan, Joroisten, Vierumäen ja Tahkon Finntriathlon-tapahtumiin osallistui yhteensä 5 500 ihmistä.
Vuodelle 2020 kilpailijoiden määrän odotettiin kasvavan merkittävästi, sillä myös Tahkolla piti järjestää kansainvälisen Ironman-sarjan kilpailu. Korona muutti suunnitelman.
Vuonna 2019 Finntriathlon Oy:n liikevoitto oli 15 500 euroa, minkä voi suhteuttaa 530 000 euron liikevaihtoon. Tulosta syntyi siis kolmisen prosenttia liikevaihdosta. Liiketoimintaan sisältyi kisojen lisäksi pienimuotoista valmennustoimintaa ynnä muuta, mutta niiden osuus jäi hyvin pieneksi.
Tapahtumista Lahti 70.3 on ollut kannattavampi kuin muut. Tytäryhtiö Midnight Triathlon Events Oy, joka järjesti Lahti 70.3 -kilpailun 2018–2019, ylsi lokakuussa 2019 päättyneellä tilikaudella reiluun 70 000 euron liikevoittoon yli 900 000 euron liikevaihdolla.
Lähes kaikki Finntriathlonin tapahtumat peruttiin viime kesänä. Lähtöluvan sai vain Vierumäki, jossa ratkottiin perusmatkan ja junioreiden supersprintin SM-kisat elokuussa. Peruuntumiset olivat vakava taloudellinen takaisku vaikka Vierumäki kirjasi osallistujaennätyksekseen 750 kilpailijaa.
Finntriathlonin omistajat pelasti yrityskauppa juuri ennen korona-aikoja. Ironman Finlandiin sulautuneet yhtiöt siirtyivät Ironman Groupille, ja taloudellinen riski matkusti ulkomaille.
Yllätysvuosi toki pakotti säästöihin, mutta Ironman Finlandin tapahtumapäällikkö Juuso Kutvosen mukaan lopputulos olisi ollut reilusti karumpi omin voimin.
– Olisimme todennäköisesti menneet konkurssiin ilman yrityskauppaa. Koronavuosi oli isojen tapahtumien järjestäjälle todellinen musta joutsen, täysin ennakoimaton tilanne.
– Kilpailuiden peruuntumiset ovat suoraan aiheuttaneet meille tappiota yli 100 000 euroa. Onneksi saatiin sentään järjestettyä yksi kisa, Kutvonen sanoo.
Suuren osan kuluista yhtiö kampesi kuluvaan vuoteen, mutta oli myös kustannuksia, joita ei voinut liikutella. Sellaisia olivat esimerkiksi vakituisen henkilöstön palkat sivukuluineen. Kutvonen kertoo konkreettisen esimerkin investointien arvonalennuksista.
– Kisareput tilataan tammikuussa. 1 500 reppua Tahkoon ja 2 000 reppua Lahteen, ja niissä on vuosilogot ja tapahtumalogot. 3 500 reppua menee käytännössä hukkaan.
Työvoima maksaa eniten
Iso kilpailutapahtuma ei nykyisin onnistu ilman yhteistyökumppaneita.
Kisajärjestäjälle merkittävin kuluerä on useimmiten vapaaehtoinen työvoima. Saattaa kuulostaa yllättävältä, jos ei ole seuratoimintaan perehtynyt, mutta talkoolaisista maksetaan paikallisille yhteistyöseuroille korvaus.
Lahden, Turun tai Joroisten kokoisessa tapahtumassa vaaditaan valtava määrä vapaaehtoisia. Esimerkiksi Lahdessa oli noin 600 vapaaehtoista toimitsijaa vuonna 2019. Joroisilla on riittänyt reilu puolet siitä. Joroisilla budjetti vapaaehtoisille on ollut 35 000 euroa eli kisa tuo aika merkittävästi varoja paikallisille seuroille.
Turussa on ollut yhteensä hieman yli 400 vapaaehtoista viikonlopun aikana. Heikki Jaatinen tietää, mikä vaatii kaupunkikisaan porukkaa.
– Meillä liikenteen valvonta vie selvästi eniten resursseja. Keskustassa pitää olla aika paljon liikenteenvalvojia, Jaatinen kertoo.
Järjestelyt eivät koske pelkästään tieliikennettä, sillä esimerkiksi Turun Aurajoessa on normaalisti vilkas veneliikenne.
On tietenkin muitakin kulueriä. Kilpailun logistiikka, turvajärjestelyt, tiesulut, tilapäiset rakenteet, huolto, ajanotto, palkintorahat, ruokailu ja t-paidat. Kulujen keskinäiset suhteet vaihtelevat tapahtumasta toiseen, kertoo pitkin maata kisoja järjestänyt Kutvonen.
– Esimerkiksi Joroisilla ei ole valmiita fasiliteetteja eli joudumme rakentamaan kaiken tilapäisesti – vedet, vessat, sähköt – kun taas Lahdessa rakenteet ovat valmiina, Kutvonen sanoo.
Osallistumismaksut puhuttavat
Osallistumismaksut ovat herättäneet toisinaan kärkästäkin keskustelua. Hyvin järjestetty tapahtuma tuntuu kisaajalle helpolta osallistua. Vaivaton kokemus on vaatinut työtä, joka jää helposti pimentoon.
Turussa osallistumismaksuista saatavilla tuloilla katetaan ainoastaan noin puolet kisan järjestelykustannuksista. Finntriathlonin tapahtumissa osallistumismaksuilla on saatu katettua noin 70 prosenttia menoista.
– Esimerkiksi Vanajanlinnassa edullisin osallistumismaksu on ollut 60 euroa. Siihen on sisältynyt 30 euron arvoinen merinovillapaita, 16 euron linnan lounas, suljettu tie, ensiapuvalmius, pelastussukeltajat, geelit ja kilpailumateriaali. Siinä on nopeasti tulos plus-miinus-nolla, Kutvonen sanoo.
Ilman yhteistyökumppaneita kuvio olisi mahdoton. Esimerkiksi Challenge Turun merkittävin yhteistyökumppani on ollut Turun kaupunki, joka on tukenut tapahtumaa vuosittain noin 50 000 eurolla. Vastineeksi Turku on saanut markkinointia, näkyvyyttä ja turismia.
Lahti ja opetusministeriö ovat osallistuneet Lahti 70.3-kilpailun kustannuksiin maksamalla yhteensä 150 000 euroa Ironman-brändin lisenssistä.
Täysmatkaan lajin ykkösbrändi vaati vielä tukevamman summan alueelta. Kuopion kaupunki sitoutui maksamaan puolet eli 150 000 euroa Ironmanin lisenssimaksusta. Lopusta 150 000 eurosta vastaa Kuopio-Tahko Markkinointiyhtiö, joka on paikallisten matkailuyritysten sekä kaupungin yhteisyritys.
Lisenssiä saatetaan toki laskuttaa tulevaisuudessa eri tavalla, koska Midnight Triathlon Events on nyt osa Ironman Groupia. Challengen lisenssimaksu on pienempi, mutta kyse on kuitenkin kymmenistä tuhansista euroista.
– Challenge-brändi on tavallaan ollut edellytys kaupungin tuelle, koska se tuo mukanaan kansainvälisyyttä ja näkyvyyttä, Jaatinen sanoo.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä näkyvyydestä. Esimerkiksi Ironman Tahkon on laskettu tuovan 6–8 miljoonan euron vuositulot Kuopio-Tahkon alueelle.
Kilpailijoita kiinnostaa, minkälaista lisäarvoa kansainvälinen brändi tuo heille – siis kisarepun, finisher-paidan ja tymäkän mitalin lisäksi.
– Ironmanilla on tiukat kriteerit laadussa. Kilpailija voi olla vakuuttunut siitä, että tietyt asiat ovat kunnossa. Kilpailijan ei tarvitse keskittyä siihen, tarvitseeko väistellä autoja, onko juoksureitti merkattu, pitääkö olla kompassi mukana tai ovatko ruokailut kunnossa, Kutvonen kehuu.
Edulliset kyläkisat
Suomessa kisataan normaalisti vuosittain kymmeniä triathlontapahtumia paljon kevyemmillä järjestelyillä. Ne ovat osallistujille roimasti brändikisoja edullisempia. Järjestäjät ovat useimmiten ry-muotoisia urheiluseuroja.
Mitä Ironman Finlandin Juuso Kutvonen ajattelee kyläkisoista?
– On ihan selvää, että emme pysty kilpailemaan hinnalla, sillä teemme tätä ammattimaisesti ja meillä on ympäri vuoden töissä ihmisiä. Meillä on täysin erilaiset kulurakenteet kuin urheiluseuroilla, Kutvonen sanoo.
– Kilpailuissa meillä on esimerkiksi tiesulut, ammattimainen ensiapuhenkilöstö ja pelastussukeltajat valmiudessa. Vastaavia turvajärjestelyjä ei ole kaikkialla. Korostan kuitenkin, että erilainen tarjonta on hyvä asia. Pitkässä juoksussa ei ole hyvä, että olisi vain yksi toimija.
Myös Challenge Turun Jaatinen näkee monipuolisuuden rikkaudeksi. Suuri tarjonta on hänen mielestään lajin etu.
– Toivon sydämestäni, että kaikki tapahtumat voisivat hyvin. Brändätyt tapahtumat ja pienemmät kisat eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia. Viime vuosi on varmasti ollut hyvä ei-brändätyille tapahtumille, ja ihmiset ovat saaneet kokea erilaisia kilpailuja. Toivottavasti ensi vuonna on taas enemmän tarjontaa, Jaatinen sanoo.
– Hienoa, että on Lahden kisa, Kangasalan kisa ja Vierumäen kisa. Yritämme olla hyvä erilainen tapahtuma, jotta olisi mahdollisimman kirjava tarjonta, hän jatkaa.
TEKSTI MARCUS LINDQVIST