Juuso Simpanen purkaa Istrian satamailisen kevyet ja rankat kilometrit

Kuva Shuttersport for Istria 100 by UTMB
Lukulistalle
ClosePlease login

Istria 100 by UTMB -polkujuoksu oli Juuso Simpasen kauden ensimmäinen pääkilpailu. Hän juoksi pitkään kolmosena, mutta lopussa matka vaati veronsa. Lue Juuso Simpasen kisaraportti.

Heräsin Istrian kisa-aamuna tuttuun tapaan pienen kisajännityksen turvin jo 5.30. Istria 100 by UTMB:n lähtö oli vasta 17.00, joten edessä riitti odottelua. Söin hedelmiä, siivosin AirBnB-huoneistoni, lepäsin ja kävin pienellä kävelylenkillä.

Huoltajakseni varta vasten Kroatiaan matkustanut Ville nappasi minut iltapäivällä kyytiin ja ajelimme 40 minuuttia lähtöpaikalle Labinin kylään. Hoidin vielä viimeiset vessakäynnit ja pienet jumpat ennen kovaa koitosta, fiilis oli loistava. Tiesin olevani elämäni kunnossa ja olin valmis hieman kärsimäänkin.

Reippaasti kärjen matkassa liikkeelle

Lähdin pääjoukon mukana leppoisasti liikkeelle, mutta ensimmäisen kilometrin jälkeen kyllästyin ja kiihdytin vauhtia itselleni mukavammaksi rennoksi juoksuksi. Ensimmäiset kuutisen kilometriä oli alamäkivoittoista kivikkoista polkua, jonka juoksin yhdessä ranskalaisen Arthur Joyeux-Bouillonin kanssa kisan kärjessä.

Kun lähdimme ensimmäiseen nousuun, yhdysvaltalainen Jim Walmsley tuli ihailtavan lentävällä askeleella ylämäessä ohi. Tässä vaiheessa Arthur oli tehnyt minuun noin minuutin eron, ja jatkoin omaa rentoa menoa kisan kolmantena.

Olin suunnitellut Istriaan tarkan aikataulun huoltoväleille, jotta osaan arvioida paremmin oman energiantarpeeni eri pätkille. Lisäksi huoltajan työ helpottuu huomattavasti, kun on aikataulu, jonka mukaan lähtökohtaisesti mennään. Toki lähes aina ennakointeihin tulee muutoksia kesken kisan, ja sitten pitää vain lennosta muokata suunnitelmaa. Näin kävi myös tällä kertaa.

Yksin yön yli

Ensimmäiset 35 kilometriä Mošćenička Dragan huoltoon sujuivat mukavan rennosti energiaa säännöllisesti popsien ja vettä hörppien. Noin puoli tuntia ennen huoltoon saapumista alkoi tulla pimeä ja laitoin lampun päähän.

Heti huollon jälkeen alkoi reitin isoin, 1 400 metrin nousu Vojak-vuorelle. Yli tuhannessa metrissä alkoi paikka paikoin olla niin sumuista, että en meinannut välillä löytää reittimerkintöjä, mutta onneksi sain navigoitua itseni oikeaa polkua pitkin kohti huippua.

En olisi edellisten päivien lähes +20 °C-asteen lämmöissä merenpinnan tasolla uskonut, että kisassa yli 1 200 metrissä polku olisi lumen peitossa. Ainakin olosuhteet olivat talven aikana tulleet tutuiksi.

Valitettavasti kannaltani lumipätkä oli hyvin lyhyt, käytännössä vain kilometrin aivan vuorenhuipun tuntumassa, minkä jälkeen matkaa jatkettiin teknistä polkua kohti 51 kilometrin Poklonin huoltoa.

Seuraava huoltoväli oli kisan pisin: 51 kilometristä 100 kilometriin. Nappasin mukaan tehokkaimman lamppuni ja reilusti geelikarkkeja sekä urheilujuomaa. Etenimme osuuden täysin pimeässä. Välille osui paljon pienehköjä 200–400 korkeuserometrin nousuja korkeuden merenpinnasta ollessa 800 metrin molemmin puolin.

Valmistautuessani kisaan tutustuin vain reitin ensimmäisiin 51 kilometriiin, joten Poklonista eteenpäin kaikki oli minulle uutta ja jännittävää. Ero taaksepäin oli pysynyt noin kymmenessä minuutissa, ja edessä Arthur ja Jim olivat tehneet jo noin 40 minuutin eron minuun.

Viimeisessä ylämäessä ennen tuhannen korkeuserometrin laskua Buzetin kylän sadan kilometrin huoltoon aloin huomaamaan pieniä väsymyksen merkkejä. En ollut kovin huolissani, sillä olinhan jo kulkenut kymmenen tuntia, ja olisi ihme, jos se ei näkyisi mitenkään etenemisessäni.

Samaan aikaan jalkapohjissa alkoivat tuntua pienet rakot, jotka harmittavasti hidastivat menoa teknisillä poluilla ja varsinkin alamäissä.

Lopun heikot hetket

Buzetissa nappasin uudet geelikarkit ja urheilujuomat liiviin, hörppäsin hieman kokista ja lähdin taivaltamaan kohti 132 kilometrin viimeistä isoa huoltoa Livadessa. Hiljalleen aamu valkeni, mieli piristyi ja sain siitä hieman lisävirtaa myös juoksuun.

Tiesin, että loppureitillä ei enää korkeille vuorille nousta, vaan viimeiset kuusi mäkeä olisivat noin 300–400 metrin korkuisia nyppylöitä. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka vaativia pätkiä tällekin välille osui.

Yön sateiden jäljiltä mutaa oli ihan riittävästi, mikä vaikeutti etenemistä joissain jyrkissä ylä- ja alamäissä. Juoksin pariin otteeseen hieman harhaan, mikä tietysti harmitti vietävästi, vaikka en harhailuillani menettänyt yhteensä 2–3 minuuttia enempää.

Aurinko alkoi porottaa melko lämpimästi ja samalla jatkuva makean syöminen alkoi tökkiä. En saanut loppumatkalla otettua energiaa samaan tapaan kuin alussa, mikä osaltaan alkoi näkyä energiatasoissa ja matkavauhdissa.

Rakot molemmissa jalkapohjissa olivat pahentuneet, mikä teki etenemisestä vaivalloista ja kivuliasta. Saavuin Livaden 132 kilometrin huoltoon kuitenkin vielä kolmantena, mutta ero taaksepäin oli kaventunut noin viiteen minuuttiin. Olin omaa aikatauluani noin 15 minuuttia jäljessä, mutta en välittänyt siitä enää lainkaan – ainoa tavoite oli selvitä kunnialla maaliin.

Viimeiset 36 kilometria Livadesta olivat tuskan ja taistelun takana. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut järkevää siirtyä loppumatkalle selkeästi nestemäiseen energiaan, koska se tuntui uppoavan hyvin. Sen sijaan jatkoin geelikarkkien ja urheilujuoman yhdistelmällä loppuun saakka.

Jäljellä oli kaksi tiukkaa nousua, mutta muuten pääosin helppokulkuista polkua. Ajattelin ottaa nousuissa tehoja irti sen mitä lähtee ja muuten yrittää sinnitellä rakkojen kanssa alamäkivoittoiset pätkät. Noin 20 kilometriä ennen maalia kroatialainen Pavle Kruljac ohitti minut todella reippaalla vauhdilla ja veti mielen matalaksi.

Ajattelin, että tuolta minun piti näyttää tässä kohtaa ja että tästä voi tulla rumaa jälkeä, jos en saa vauhtia parannettua. Matelin eteenpäin omaa mörnimisvauhtia, ja loppumatka tuntui loputtomalta.

Pilkoin jäljellä olevaa matkaa vielä lyhyempiin kilometrin osiin, mikä auttoi psyykkisesti ja sain osittain jopa puskettua vauhtia jalkoihin. Viimeisillä kilometreillä vahva ranskalainen tuli vielä ohi. Hänkin näytti tosi väsyneeltä, mutta en vain pystynyt enää vastaamaan hänen vahvaan loppuvetoonsa.

Lopulta viides sija aikaan 19.42 on ihan kelpo suoritus, vaikka lopun vauhdin hidastuminen jäi todella harmittamaan. Jäin omasta tavoiteajasta noin 40 minuuttia, mutta haasteet huomioiden pidän juoksua hyvänä torjuntavoittona.

Tästä on hyvä rakentaa entistä kovempaa kuntoa ja parempaa kisasuunnitelmaa reilun neljän kuukauden kuluttua juostavaan UTMB:n 170 kilometrin ja 10 000 nousumetrin kisaan.

Istria 100 by UTMB – järjestäjän kisasivu ja reittiprofiili

Juuson kisaliivin sisältö Istriassa

  • Ohut pipo
  • Pilli
  • Tukiside
  • Lämpöpeite
  • Puhelin
  • Kaksi lamppua
  • Vara-akut lamppuihin
  • Vedenpitävät käsineet
  • Geelikarkkeja ja urheilujuomaa
  • Ohut takki
  • Trikoot
  • Kevyet kuorihousut
  • Kevyt kuoritakki

Lue myös Istria 100 – Näin Juuso Simpanen valmistautui kauden avaavaan satamailiseen

Teksti Juuso Simpanen Kuvat Shuttersport for Istria 100 by UTMB

 

Vastaa