Giro Donnen paidat puettiin van Vleutenin ylle

naisten ranskan ympäriajo
Lukulistalle
ClosePlease login

Giro Donnen, naisten Italian ympäriajon, ensimmäinen puolisko sai epämiellyttävän käänteen, kun viidennellä etapilla alamäessä ulosajanut Elisa Longo Borghini joutui keskeyttämään kovien kipujen vuoksi.

Hän oli merkittävin haastaja niin ikään ulosajaneelle kilpailun johtajalle Annemiek van Vleutenille, joka kuitenkin jatkoi kilpailua.

Pyöräily osoittaa arvaamattomuutensa toistamiseen

Heti seuraavalla etapilla pyöräilyn arvaamaton dramatiikka jatkui.

Team Jayco-AlUlan Urška Žigart kaatui pääjoukon perällä ja vei mukanaan alas kokonaiskilpailun toisena olleen Antonia Niedermaierin, joka oli voittanut etapin päivää aikaisemmin. Niedermaier loukkaantui ja joutui keskeyttämään kilpailun.

Ilahduttavasti pääjouokon kärjessä nähtiin siniristiin pukeutunut Suomen mestari Anniina Ahtosalo, joka tuki Uno-X:n Anouska Kosteria irtiottoon. Koster ei pysynyt irti, mutta hyökkäykset jatkuivat ja joukkuetoveri Elino Barker pysyikin karussa pidempään.

Pinkkipaitainen van Vleuten teki ratkaisevan siirron alle 14 kilometriä ennen maalia. Ilman vakavaa haastajaa hän lipui ylämäessä yksinäisyyteen ja polki 20 sekunnin eron ottaen uransa neljännentoista etappivoiton Italian ympäriajossa.

“Kaikki olivat väsyneitä ja se oli nähtävissä edellisestä päivästä. Suunnitelmana oli hyökätä aikaisin, koska etappi olisi voinut sopia myös sprinttereille”, van Vleuten kommentoi uransa 101. voittoaan.

Amerikkalainen Veronica Ewers nousi kokonaiskilpailun toiseksi kolmen minuutin päähän van Vleutenista, kun jäljellä oli enää kolme etappia.

Van Vleuten ei anna almuja

Kilpailun lopun lähestyessä useat joukkueet hakivat haluttua etappivoittoa. Van Vleutenin Movistar puolestaan pyrki suojamaan kilpailun johtajaa ja kontrolloimaan pääjoukkoa.

Seitsemännellä etapilla Uno-X:n Koster oli jälleen aktiivinen. Myös Espanjan mestari Margarita Garcia Cañellas pyrki irti, mutta hänen voimansa eivät riittäneet pitkälle.

Etappi päättyi lopulta kolmen pyöräilijän irtiottoon, jossa van Vleuten antoi Juliette Labousin ja Gaia Realinin tehdä vetotyöt. Alle kaksi kilometriä ennen maalia van Vleuten teki ratkaisevan vauhdinvaihdon ja polki voittoon.

Team DSM:n Labous nousi toiseksi kokonaiskilpailussa, kun Ewers menetti tärkeitä sekunteja ajettuaan maaliin pääjoukon mukana.

Kaksi kuumaa etappia Sardiniassa

Lepopäivän jälkeen kaksi viimeistä etappia ajettiin Sardinian upeissa maisemissa ja kovassa kuumuudessa. Van Vleutenilla oli noin neljän minuutin etumatka kilpailun toiseen Labousiin ja kolmanteen Trek-Lidlin Realiniin.

125 kilometrin mittaisella kahdeksannella etapilla pyöräilijät hajaantuivat pitkille tuulisille suorille ja kumpuileviin mäkiin. Nousumetrejä oli yhteensä 1600. Etapilla nähtiin lukuisia hyökkäyksiä, mutta van Vleutenin joukkuetoverit, Movistarin ajajat, istuivat hanakasti irti pyrkivien peesiin.

Noin 50 kilometriä ennen maalia irti päästettiin Israel-Premiertechin italialainen Silvia Magri seuranaan Movistarin hollantilainen Floortje Mackaij.

38 asteen kuumuudessa todistettiin pyöräilyn jaloa urheiluhenkeä.

Ensin Magri ja Mackaij eivät kumpainenkaan saaneet pulloa tienvarresta kiinni. Magri sai vettä huoltoautosta ja jäähdytti sillä myös kilpakumppaniaan. Magri hyytyi kuitenkin vain muutamaa kilometriä myöhemmin ja Mackaij jatkoi yksinään. Samanaikaisesti, pääjoukon kärjessä, Ahtosalo oli jälleen antamassa Uno-X joukkueelleen suojaa tuulelta.

Etappi päättyi vasta toista kertaa pääjoukon massakiriin. Voiton vei Unkarin mestari ja SD-Worksin Kata Blanka Vas, joka kiri oppikirjamaisesti neljän ajajan ohitse juuri oikealla hetkellä.

“Aamulla en ajatellut voittavani, joten olen todella onnellinen. Minulla ei ollut vettä viimeiseen puoleen tuntiin”, vasta 21-vuotias Blanka kommentoi ensimmäistä etappivoittoaan.

Viimeisen päivän reitti ja sää muistuttivat paljolti edellistä.

Etapin voitti massakirissä italialainen Chiara Consonni. Hän sprinttasi viimeiset kaksisataa metriä putkelta ja jätti toiseksi Jumbo-Visman kirivahvan Marianne Vosin, joka ei tavoistaan poiketen saavuttanut ainuttakaan etappivoittoa.

”Tämä Giro ei ollut minulle helppo. En ollut parhaassa kunnossa, mutta tytöt tekivät hyvää työtä koko ympäriajon ajan. Olen erittäin onnellinen”, Consonni sanoi.

Kärjen välille ei syntynyt eroja kahden viimeisen etapin aikana, ja näin van Vleutenin voitti Italian ympäriajon neljättä kertaa lähes neljän minuutin erolla seuraavaan. Samalla hän voitti sekä kiri- että mäkipistekilpailut ylivoimaisesti.

”Juhlimme joukkueen kanssa ensin voittoa ja sitten suuntaamme katseet kohti Ranskan ympäriajoa”, van Vleuten iloitsi ja valotti suunnitelmiaan.

38-vuotiaalle van Vleutenille päättynyt Giro Donne oli viimeinen. Hänen suorituksensa onkin malliesimerkki huipulla lopettamisesta.

Uno-X joukkuetta edustava Anniina Ahtosalo sijoittui kokonaiskilpailussa sijalle 124.

Lue myös:

Giro Donnen kaksintaistelu päättyi tuplaulosajoon

Lopputulokset

Kokonaiskilpailu, aika

1. Annamiek van Vleuten, 24h 26’ 25”

2. Juliette Labous, +3’ 56”

3. Gaia Realini, +4’ 23”

4. Veronica Ewers, +5’ 34”

5. Erica Magnaldi, +5’ 34”

Kirikilpailu, pisteet

1. Annemiek van Vleuten, 67

2. Chloe Dygert, 35

3. Marianne Vos, 31

Mäkikilpailu, pisteet

1. Annemiek van Vleuten, 71

2. Gaia Relini, 35

3. Niamh Fisher-Black, 34

Joukkuekilpailu, aika

1. Movistar Team, 73h 54’

2. FDJ-Suez, +46”’

3. Lidl-Trek, +10’ 45”

 

Teksti Antti Leinonen Kuvituskuva Shutterstock

Vastaa