Hännisen joukkueen O’Connor etappivoittoon ja johtoon Kataloniassa

Jaakko Hänninen
Lukulistalle
ClosePlease login

Jaakko Hännisen joukkueella on iloitsemisen aika, kun joukkueen australialainen Ben O’Connor ajoi soolovoittoon Katalonian ympäriajon kolmannella etapilla. O’Connor siirtyi samalla kokonaiskilpailun johtoon.

Päivän etapilla oli mittaa 161 kilometriä. Ranskan puolelta Espanjan Pyreneille noussut etappi sisälsi kolme kovaa ykköskategorian nousua. Maali oli viimeisen noin 12 kilometrin nousun päällä La Molinan hiihtokeskuksessa lumen keskellä.

 Etapin alussa syntyi neljän ajajan irtiotto. Vaikka se pääsi parhaimmillaan yli kahdeksan minuutin päähän pääjoukosta, se ei aiheuttanut suurta huolta. Irtiotto tuli lopullisesti kiinni viimeisessä nousussa, jossa todellinen kilvanajo alkoi. Kun mäkiajajat ja heidän apumiehensä laittoivat tehoja lisää, alkoi pääjoukko pienentyä. Jopa yksi ennakkosuosikeista, edellisellä etapilla kolaroinut Simon Yates (Team BikeExchange-Jayco) tipahti voittotaistelusta ja tuli maaliin lopulta yli kymmenen minuuttia voittajan perässä. Samoin toisella etapilla kärjessä olleet Jonas Iversby Hvideberg ja Michael Matthews totesivat mäkimiesten vauhdin armottomaksi.

 Kun maaliin oli matkaa kahdeksan kilometriä, Ben O’Connor iski yksin irti. Kuten hän haastattelussa maaliintulon jälkeen totesi, hän oli hämmästynyt, että kukaan ei lähtenyt mukaan. Mutta se ei haitannut. Australialainen kesti etapin loppuun asti. Takaa-ajajat pääsivät lähelle, mutta eroa jäi vielä kuusi sekuntia. Toiseksi puristi espanjalainen Juan Avuso ennen Nairo Quintanaa.

Koko AG2R Citroën Team teki kovasti töitä kapteeninsa eteen niin, että hän pääsi viimeiseen nousuun hyvissä asemissa. Töitä teki myös Jaakko Hänninen, mutta hänellä oli jälleen huonoa onnea.

 – Harmi, että en ollut enää viimeisessä nousussa auttamassa Beniä. Viimeisessä laskussa ennen kuin loppunousu alkoi, ajoin johonkin asvaltin reikään ja takarengas räjähti vanteelle. Se otti oman aikansa ennen kuin sain teknillistä apua. Muuten oli koko päivän Benin huoltoa. Huomenna on kova päivä, kun yritämme pitää johtajanpaidan Benillä, kertoi Jaakko Hänninen.

 Seuraavaksi ajetaan La Seu d’Urgellista Boí Taülliin. Neljäs, 166,5 kilometrin etappi, jossa on jälleen kolme ykköskategorian nousua. Mutta loppunousu on vielä rajumpi kuin kolmannella etapilla. Kokonaisnousua on noin 3500 metriä.

 Tulokset

 101. Volta Ciclista a Catalunya (2.UWT)

 Etappi 3/7 Perpinyà – La Molina 161 km

 1       Ben O’Connor (Australia) AG2R Citroën Team 4:12:51

2       Juan Ayuso (Espanja) UAE Team Emirates + 0:06

3       Nairo Quintana (Kolumbia) Team Arkéa-Samsic s.a.

4       Sergio Higuita (Kolumbia) BORA-hansgrohe  s.a.           

5       Joao Almeida (Portugali) UAE Team Emirates s.a.          

6       Wout Poels (Hollanti) Bahrain Victorious s.a.

7       Giulio Ciccone (Italia) Trek-Segafredo s.a.   

8       Tobias Halland Johannessen (Norja) Uno-X Pro Cycling Team s.a.

9       Guillaume Martin (Ranska) Cofidis s.a.       

10      Damien Howson (Australia) Team BikeExchange-Jayco + 0:09

124    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 14:56   

 

 Tilanne 3/7 etapin jälkeen

 1       Ben O’Connor (Australia) AG2R Citroën Team 12:44:20

2       Juan Ayuso (Espanja) UAE Team Emirates + 0:10

3       Nairo Quintana (Kolumbia) Team Arkéa-Samsic + 0:12

4       Sergio Higuita (Kolumbia) BORA-hansgrohe  + 0:16

5       Giulio Ciccone (Italia)  Trek-Segafredo + 0:16

6       Tobias Halland Johannessen (Norja) Uno-X Pro Cycling Team s.a.

7       Wout Poels (Hollanti) Bahrain Victorious s.a.

8       Guillaume Martin (Ranska) Cofidis s.a.

9       Joao Almeida (Portugali) UAE Team Emirates s.a.

10      Steven Kruijswijk (Hollanti) Jumbo-Visma + 0:19          

 95      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 18:28

 

101. Volta Ciclista a Catalunya (2.UWT) 

  • ma 21.3.2022    1. etappi Sant Feliu de Guíxols – Sant Feliu de Guíxols 171 km
  • ti 22.3.2022  2. etappi L’Escala – Perpinyà 202,5 km
  • ke 23.3.2022 3. etappi Perpinyà – La Molina 161 km
  • to 24.3.2022 4. etappi La Seu d’Urgell – Boí Taüll 166,5 km
  • pe 25.3.2022 5. etappi La Pobla de Segur – Vilanova i la Geltrú 206 km
  • la 26.3.2022 6. etappi Costa Daurada  – Costa Daurada (Salou-Cambrils) 167,5 km
  • su 27.3.2022 7. etappi Barcelona – Barcelona 138,5 km 

 

Ti 22.3.2022  2. etappi L’Escala – Perpinyà 202,5 km,    

Tuulinen ja vauhdikas loppu pitkällä Katalonian etapilla

Katalonian ympäriajon, Ranskan puolelle päättyneen 202,5 kilometrin etapin mielenkiintoisimmat vaiheet jäivät 15 viimeiselle kilometrille. Sivutuuli ja muutamat kolarit tekivät kilpailun lopusta hyvin hektisen. 160 ajajan ryhmä pilkkoontui niin, että kärkiryhmän 47 ajajan joukosta löytyi kirikykyisin voittaja australialainen Kaden Groves (Team BikeExchange-Jayco).

Katalonian rannikolta L’Escalasta lähtenyt etappi seuraili rannikkoa pohjoiseen. Päivän irtiotto lähti, kun kilpailusta oli ajettu noin 10 kilometriä. Irtioton muodostui kolmesta ajajasta. He saivat eron pääjoukkoon parhaimmillaan noin viiteen minuuttiin. Mutta pääjoukko piti karkulaiset kontrollissaan. Kun maaliin oli matkaa 29 kilometriä, pitkä irtiotto oli ajettu kiinni ja pääjoukon vauhti nousi niin, että irtiottoja ei enää yritetty.

 Kun maaliin oli matkaa noin 15 kilometriä, niin tapahtui kolari. Siihen jäi mm. yksi kokonaiskilpailun ennakkosuosikeista Simon Yates (Team BikeExchange-Jayco). Yates joutui apumiehineen kovaan takaa-ajoon. Samaan aikaan pääjoukko jakaantui voimakkaan sivutuulen takia osiin. Yates ei saanut kärkeä kiinni, vaan jäi loppujen lopuksi yli puolen minuutin päähän samaan ryhmään, jossa ajoi mm. Jaakko Hänninen. Hännisen joukkueen kapteeni Ben O’Connor piti kuitenkin itsensä hyvin kärkiryhmässä ja on hyvissä asemissa tulevaa mäkietappia ajatellen.

Kokonaiskilpailun kärkeen nousi irtiotossa ollut ja välikireistä hyvityssekunteja saanut norjalainen Jonas Iversby Hvideberg (Team DSM). Hän otti johtajanpaidan ensimmäisen etapin voittaneelta Michael Matthewsilta. Eroa on kuitenkin vain yksi sekunti.

 – Minun tehtäväni oli suojata Ben O’Connoria 100 – 40 kilometriä ennen maalia. Tuo osuus kulki kumpuilevaa tietä merenrannassa. Tuon jälkeen muut hoitivat isommat tasamaatyöt. Saimme hyvin Benin kärkiporukassa maaliin sivutuulipätkän rikkoessa joukkoa, kertasi Jaakko Hänninen päivän urakkaa.

Seuraavaksi ajetaan toisen etapin maalikaupungista La Molinan hiihtokeskukseen Pyreneille. 161 kilometrin etappi sisältää kolme ykköskategorian nousua. Niistä viimeinen on loppunousu maaliin. Kokonaiskilpailun kärki alkaa muodostua tällä etapilla. 

 

Tilanne 2/7 etapin jälkeen 

1   Jonas Iversby Hvideberg (Norja) Team DSM 8:31:28

2   Michael Matthews (Australia) Team BikeExchange-Jayco  + 0:01

3   Hugo Hofstetter (Ranska) Team Arkéa-Samsic+ 0:07

4   Mattias Skjelmose Jensen (Tanska) Trek-Segafredo + 0:11

5   Sebastian Molano (Kolumbia) UAE Team Emirates s.a.

6   Giulio Ciccone (Italia) Trek-Segafredo s.a.

7   Tobias Halland Johannessen (Norja) Uno-X Pro Cycling Team s.a.

8   Sergio Higuita (Kolumbia) BORA-hansgrohe  s.a.

9   Jan Bakelants (Belgia) Intermarché-Wanty-Gobert s.a.

10  Sam Oomen (Hollanti) Jumbo-Visma s.a. 

85  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 3:43 

 

Lue myös:

Pyöräily: Sateinen ja vauhdikas avausetappi Kataloniassa – Australian Matthews kiri voittoon

 

TWD-Länkenin lehdistötiedote Esko Lummelampi

 

 

 

Vastaa