Jaakko Hänninen kolaroi, ei starttaa Vuelta a Burgosin päätösetapille

Jaakko Hänninen
Lukulistalle
ClosePlease login

Jaakko Hänninen joutui kolariin Vuelta a Burgosin toiseksi viimeisellä etapilla. Kaatuminen aiheutti sen verran vaikeat käsivammat, että kilpailun päätösetappi jää häneltä ajamatta. Hännisen asemat kisassa olivat hyvät.

Vuelta a Burgosin viimeisellä, 146 kilometrin päätösetapilla on vaativa 12 kilometrin loppunousu. Se tulee olemaan ratkaiseva kilpailun lopputulosten kannalta.

Jaakko Hänninen ajoi kolarista huolimatta toiseksi viimeisen etapin maaliin ja säilytti kokonaiskilpailussa kymmenennen sijansa.

Kilpailua johtaa ranskalainen Romain Bardet (Team DSM). Hännisen joukkuetoveri ranskalainen Geoffrey Bouchard on seitsemäntenä. Hän on minuutin ja kahdeksan sekunnin päässä Bardetista. Hännisen ero kärkeen oli minuutti ja 53 sekuntia. Hän oli ajamassa ammattilaisuransa parhaaseen etappiajosijoitukseensa.

Toiseksi viimeisen etapin pituus oli 149 kilometriä ja ajo päättyi massakiriin. Etappi oli profiililtaan helppo, mutta pääjoukon kolarit saivat sykkeen nousemaan. Yhteen niistä jäi myös Jaakko Hänninen ja hän sai sen verran kolhuja, että vammat tarkistettiin röntgenkuvauksilla.

Etapin alussa nähtiin kuuden ajajan irtiotto, joka pieneni lopuksi kolmen ajajan yritykseksi. Pääjoukko kärjessään etappivoittoa havittelevat joukkueet ajoivat irtioton kiinni, kun maaliin oli matkaa yhdeksän kilometriä.

Pääjoukossa oli levottomuutta ja se aiheutti kolarin 36 kilometriä ennen maalia. Tähän kolariin jäi myös Hänninen. Hänen osansa oli olla kasan alimmaisena ja vauhdilla päälle tulleet tekivät Jaakon olon tukalaksi.

Kolarista Jaakko Hänninen pääsi jatkamaan varapyörällä ja tuli maaliin pääjoukon mukana. Etapin voitto meni toistamiseen kolumbialaiselle Juan Sebastian Molanolle. Kolaroinut italialainen Domenico Pozzovivo putosi kokonaiskilpailun kolmannelta sijalta kahdeksanneksi.

– Oli varsin levoton etappi. Kolarit olivat aivan turhia ja minulla oli epäonnea, Hänninen kertoi.

Vielä eilisen perjantain etapin jälkeen hän toivoi, että pääsisi jatkamaan kisaa.

– Kokonaiskilpailusijoitukseni on nyt sen verran hyvä, että en ole vielä tämän tason kilpailussa ollut ennen samassa tilanteessa. Mutta nyt pitää selvittää miten kilpailuni jatkuu vai jatkuuko lainkaan, Hänninen sanoi.

Tulokset maantiepyöräily

 Vuelta a Burgos (2.Pro) Espanja

Etappi 4/5 Roa – Aranda de Duero 149 km

1      Juan Sebastian Molano Benavides (Kolumbia) UAE Team Emirates 3:20:28

2      Jon Aberasturi Izaga (Espanja) Caja Rural-Seguros RGA s.a.

3      Vincenzo Albanese (Italia) Eolo-Kometa Cycling Team s.a.

4      Matteo Trentin (Italia) UAE Team Emirates s.a.

5      Jordi Meeus (Belgia) Bora-Hansgrohe s.a.

6      Marc Sarreau (Ranska) AG2R Citroën Team s.a.

7      Sacha Modolo (Italia) Alpecin-Fenix s.a.

8      Gonzalo Serrano Rodriguez (Espanja) Movistar Team s.a.

9      Itamar Einhorn (Israel) Israel Start-up Nation s.a.

10    José Joaqíin Rojas (Espanja) Movistar Team s.a.

57    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:08

Kokonaistilanne 4/5 etapin jälkeen

1      Romain Bardet (Ranska) Team DSM 15:05:06

2      Mikel Landa (Espanja) Bahrain – Victorious + 0:45

3      David De La Cruz (Espanja) UAE-Team Emirates + 1:00

4      Fabio Aru (Italia) Qhubeka NextHash + 1:00

5      Mark Padun (Ukraina) Bahrain Victorious + 1:05

6      Pavel Sivakov (Venäjä) Ineos Grenadiers + 1:07

7      Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroën Team + 1:08

8      Domenico Pozzovivo (Italia) Qhubeka NextHash + 1:18

9      Santiago Buitrago Sanchez (Kolumbia) Bahrain Victorious + 1:41

10    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 1:53

3.8– 7.8.2021 Vuelta a Burgos (2.Pro)

  1. etappi 3.8.2021 Burgos (Catedral) – (El Castillo) 161 km
  2. etappi 4.8.2021 Tardajos – Briviesca 175 km
  3. etappi 5.8.2021 Busto de Bureba – Espinosa de los Monteros 173 km
  4. etappi 6.8.2021 Roa – Aranda de Duero 149 km
  5. etappi 7.8.2021 Comunero de Revenga – Lagunas de Neila 146 km

Kuva Philippe Pradier

Lue myös Jaakko Hänninen kolmas Vuelta a Borgosin kolmen etapin jälkeen

Vastaa