Jaakko Hänninen neljänneksi Tour de ’Ainilla Ranskassa

jaakko hänninen
Jaakko Hänninen. Kuva Romain Perez Canales /KBLB_ACT
Lukulistalle
ClosePlease login

Jaakko Hänninen antoi hyvän näytön nykykunnostaan Ranskassa ajetussa kolmen etapin Tour de l’Ain -kilpailussa, kun hän sijoittui mainiosti neljänneksi. Kilpailun voitti Guillaume Martin (Cofidis), jolle Hänninen jäi 12 sekuntia. Raskaalla päätösetapilla Hänninen oli kahdeksas. Hän ajoi Tour de l’Ainin kaksi vuotta sitten, jolloin hän oli 14:s.

Päätöspäivänä ajettiin 130 kilometrin ja 3200 nousumetrin etappi. Etapilla ajettiin kaksi kolmoskategorian ja yksi ykköskategorian nousu. Se noustiin kahdesti.

Noin 30 asteen lämmössä ajetulla etapilla nähtiin irtiottoja ja kärjessä ajoi etapin puolessa välissä kolmen ajajan ryhmä. Siinä oli mukana maailmanmestari Julian Alaphilippe sekä espanjalainen Antonio Pedrero. Kun ajajat nousivat ensimmäistä kertaa ykköskategorian Col de Menthièresin nousua, Pedrero jäi yksin kärkeen. Silloin maaliin oli vielä matkaa 55 kilometriä. Pedrero oli kokonaiskilpailun kärkiajajille vaarallinen, sillä hän oli ennen päätösetappia vain kahden minuutin ja kuuden sekunnin päässä kilpailun johdossa olleesta ranskalaisesta Guillaume Martinista. Martinin Cofidis -joukkueen apumiehet hyytyivät pikkuhiljaa ja loppujen lopuksi hän jäi yksin pieneen kokonaiskilpailun kärkimiesten ryhmään. Tässä ryhmässä oli kuudentena ollut Jaakko Hänninen. Ryhmän ero kärkeen oli kolmen ja puolen minuutin luokkaa.

Kun toisen kerran noustiin Col de Menthièresia, ero Pedreron ja Martinin ryhmän välillä oli nousun päällä edelleen kaksi minuuttia ja 45 sekuntia. Ryhmä oli pienentynyt kymmeneen ajajaan. Ja Hänninen oli edelleen mukana. Tästä ryhmästä karkasi uusiseelantilainen George Bennett noin puolen minuutin päähän.

Kun vauhdikas lasku alkoi, Hänninen iski Martinin ryhmästä irti. Hän tuli vauhdikkaasti ja taitavasti mäen alas, jossa monella muulla oli vaikeuksia suomalaisen vauhdissa. Hänninen ajoi mäen alla Bennettin kiinni, mutta takaa tuli Martin muutaman muun ajajan kanssa ryhmään mukaan.

Etapin lopussa oli vielä yhdeksän kilometriä luokittelematonta nousua. Mutta Pedrero pystyi kärjessä pitämään edelleen hyvää vauhtia. Ja hän piti sitä niin hyvin, että etappivoitto oli selvä. Ja voitollaan hän otti myös 10 hyvityssekuntia. Guillaume Martin tiesi tilanteen ja tiesi myös tarkkaan ketä hänen ryhmässään ajaa. Ja hän onnistui pitämään eron sopivana. Ero etapin maalissa oli minuutti ja 38 sekuntia ja vaikka hyvityssekunnit olivat menneet, hän varmisti Tour de l’Ainin voiton. Tanskalainen Mattias Skjelmose Jensen (Trek-Segafredo) piti kokonaiskilpailun kakkossijansa kuten myös ranskalainen Rudy Molard (Groupama-FDJ). Hänninen nousi kaksi sijaa neljänneksi. Päivän etappivoittaja Antonio Pedrero nousi 12 sijaa viidenneksi.

Jaakko Hänninen neljänneksi Tour de ’Ainilla Ranskassa Oli vähän raskas jalka edellisen etapin jäljiltä. Mutta hyvin meni kaikesta huolimatta. Olin suunnitellut, että tulen pitkän Col de Menthièresin laskun vauhdilla alas. Tiesin, että meidän ryhmästämme kaikki eivät pysty tulemaan samaa vauhtia. Ja niinhän siinä kävi. Minulle tuli viimeisellä 12 kilometrillä kramppeja jalkoihin, joten joutui olemaan tarkkana, ettei lopussa tule sellaisia iskuja, joissa olisin vaikeuksissa. Kyllä tämä tulos lämmittää mieltä, kun alkukaudella oli kaikenlaisia pulmia. Oli hyvä, että pääsin tänne varamiehen paikalta, kertoi tyytyväinen Jaakko Hänninen.

Tulokset

Tour de l’Ain (2.1) Ranska

Etappi 3/3 Plateau d’Hauteville – Lélex 130 km

1       Antonio Pedrero (Espanja) Movistar Team + 3:24:25

2       Harry Sweeny (Australia) Lotto-Soudal + 1:17

3       George Bennett (Uusi-Seelanti) UAE Team Emirates s.a.

4       Mattias Skjelmose Jensen (Tanska) Trek-Segafredo + 1:38

5       Rudy Molard (Ranska) Groupama-FDJ s.a.

6       Sebastien Reichenbach (Sveitsi) Groupama-FDJ s.a.

7       Guillaume Martin (Ranska) Cofidis s.a.

8       Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team s.a.

9       Valentin Paret-Peintre (Ranska) AG2R Citroën Team + 1:58

10      Rémy Rochas (Ranska) Cofidis + 3:21

Lopputulokset

1      Guillaume Martin (Ranska) Cofidis 10:34:43

2      Mattias Skjelmose Jensen (Tanska) Trek-Segafredo + 0:06

3      Rudy Molard (Ranska)  Groupama-FDJ + 0:08

4      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:12

5      Antonio Pedrero (Espanja) Movistar Team + 0:17

6      Sebastien Reichenbach (Sveitsi) Groupama-FDJ +0:20

7      George Bennett (Uusi-Seelanti) UAE Team Emirates + 0:29

8      Mauri Vansevenant (Belgia) Quick-Step Alpha Vinyl Team + 1:54

9      Gianluca Brambilla (Italia) Trek-Segafredo + 3:15

10    Anthony Delaplace (Ranska) Team Arkéa-Samsic s.a.

Tour de l’Ain (2.1), Ranska

  • ti 9.8.2022        etappi 1      Châtillon-Sur-Chalaronne – Val-Revermont 152 km
  • ke 10.8.2022     etappi 2      Saint-Vulbas – Lagnieu 143 km
  • to 11.8.2022     etappi 3      Plateau d’Hauteville – Lélex 130 km

 

Tiedotus Esko Lummelampi

 

 

Vastaa