Tour de Alps alkoi AG2R Citroën Teamin Bouchardin soolovoitolla

Jaakko Hänninen
Lukulistalle
ClosePlease login

Italiassa ajettava 2. Pro -kategorian Tour de Alps alkoi riemukkaasti Jaakko Hännisen AG2R Citroën Teamille. Joukkueen ranskalainen Geoffrey Bouchard ajoi ensimmäiseen tämän kilpailutason ammattilaisvoittoonsa. Voitto tuli pitkän irtioton ja lopuksi pitkän soolon päätteeksi.

160,9 kilometrin aloitusetappi sisälsi kaksi luokiteltua ja monia luokittelun ulkopuolelle jääneitä nousua. Loppujen lopuksi voittoon vienyt irtiotto syntyi noin 30 kilometrin jälkeen. Kärkeen syntyi kuuden ajajan ryhmä, joka sai parhaimmillaan noin seitsemän minuutin eron pääjoukkoon. Kun karkulaisryhmä ajoi etapin kovinta, 2. kategorian nousua, ryhmä pienentyi neljään ajajaan. Samalla pääjoukko alkoi kiristää vauhtiaan lähinnä Bahrain Victorius ja Ineos Grenadiersin vetämänä. Ero pieneni, mutta samaan aikaan kärjessä  AG2R Citroen Teamin Bouchard oli hyvin aktiivinen. Kun maaliin oli matkaa noin 25 kilometriä Bouchard oli yksin kärjessä. Pääjoukko oli silloin reilun kahden ja puolen minuutin päässä.

Tilanne näytti uhkaavalta Bouchardin kannalta, kun matkaa oli jäljellä vielä yli 10 kilometriä. Pääjoukolla oli kova veto päällä, mutta eroa oli edelleen yli puolitoista minuuttia. Bouchard kuitenkin yritti kaikkensa ja pystyi pitämään pääjoukon takanaan. Maalissa oli eroa vain viisi sekuntia. Pääjoukon kirin vei espanjalainen Pello Bilbao.

Jaakko Hänninen potee vielä viime viikon kaatumisesta tulleita vammojaan. Hän oli 88:s ( +9:55).

 – Meillä oli kaikilla miehillä alussa hatkayrityksiä ja heti tuli jackpot! Itsellä vielä Paris – Camembert -kilpailun taisteluhaavat jäykistävät lihaksia ja ajaminen ei ole rentoa. Kroppa toimii kuitenkin paremmin kuin edellisessä kilpailussa Besançonissa. Nyt on töitä tiedossa seuraaville etapeille. Toivotaan, että kroppa vähän rentoutuisi tästä, kertasi Jaakko Hänninen omia tuntemuksiaan.

Seuraavaksi ajetaan Etelä-Tiroliin Lanaan päättyvä 154,1 kilometrin etappi. Etappi lähtee suoraan kakkoskategorian nousuun. Noin 50 kilometriä ennen maalia noustaan ykköskategorian nousun päälle.

Tulokset

Tour of the Alps (2. Pro), Italia

 1/5 etappi Cles- Primiero / San Martino di Castrozza 160,9 km 

1     Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroen Team 4:12:22

2     Pello Bilbao Lopez De Armentia (Espanja) Bahrain Victorious + 0:05

3     Romain Bardet (Ranska) Team DSM s.a.

4     Vincenzo Albanese (Italia) Eolo-Kometa Cycling Team s.a.         

5     Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroen Team s.a.             

6     Natnael Tesfazion (Eritrea) Drone Hopper-Androni Giocattoli s.a.

7     Richie Porte (Australia) Ineos Grenadiers  s.a.

8     Pavel Sivakov (Ranska) Ineos Grenadiers s.a.

9     Michael Storer (Australia) Groupama-FDJ s.a.          

10    Jonathan Caicedo (Ecuador) EF Education-EasyPost s.a.

 88    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 9:55 

 

Kokonaistilanne 1/5 etapin jälkeen 

1     Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroen Team 4:12:12

2     Pello Bilbao Lopez De Armentia (Espanja) Bahrain Victorious + 0:09

3     Romain Bardet (Ranska) Team DSM s.a. + 0:11       

4     Vincenzo Albanese (Italia) Eolo-Kometa Cycling Team + 0:15     

5     Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroen Team s.a.             

6     Natnael Tesfazion (Eritrea) Drone Hopper-Androni Giocattoli s.a.

7     Richie Porte (Australia) Ineos Grenadiers  s.a.

8     Pavel Sivakov (Ranska) Ineos Grenadiers s.a.

9     Michael Storer (Australia) Groupama-FDJ s.a.

10    Jonathan Caicedo (Ecuador) EF Education-EasyPost s.a. 

88    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 10:05

 

Tour of the Alps (2. Pro), Italia

  • ma 18.04.2022 1. etappi Cles- Primiero / San Martino di Castrozza 160,9 km
  • ti 19.04.2022 2. etappi Primiero/ San Martino di Castrozza – Lana 154,1 km
  • ke 20.4.2022 3. etappi Lana- Niederdorf / Villabassa 154,6 km
  • to 21.4.2022 4. etappi Niederdorf /  Villabassa – Kals am Großglockner 142,4 km
  • pe 22.4.2022 5. etappi Lienz – Lienz 114,5 km

 

 

TWD-Länken

Esko Lummelampi

 

Vastaa