Kuulokkeet päässä lenkillä

Kuulokkeet
Lukulistalle
ClosePlease login

Kuulokkeiden käyttö lenkillä herättää keskustelua pyöräilijöiden kesken. Selvitimme kuulokkeiden turvallisuusriskit sekä kokeilimme, miten kolme erilaista kuuloketta peittää ympäristön ääniä. 

Kun joku kysyy nettipalstalla kuulokesuosituksia pyörälenkkikäyttöön, alkaa kinastelu, jonka seuraaminen vaatii tukevan annoksen popcorneja. Tieliikennelaki sanoo, että teknisen laitteen käyttö ajon aikana ei saa haitata tai vaarantaa ajoneuvolla ajamista. Poliisikin on huolissaan kuulokkeiden vaikutuksesta huomiokykyyn, mutta moni silti käyttää luureja ajaessa. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Pyöräilijän voi pelastaa kolarilta ajoissa kuultu pieni rasahdus ennen kuin kulman takaa eteen on rynnännyt koira tai lapsi. Kevyenliikenteen väylillä ja autoteillä kulkee yhä enemmän hiljaisia, sähkökäyttöisiä kulkuneuvoja, joten kuulon merkitys korostuu.

Kuuloaistin kautta tulevat varoitukset liki kaikesta siitä, mikä ei ole ihmisen keskeisen näkökyvyn alueella – siksi hälytyssireenit ja pyörän kellot ovat olemassa.

Helsingin yliopiston psykologian professori Kimmo Alho kertoo, että ihmisen huomiokykyä on esimerkiksi psykologiassa tutkittu paljon, mutta pyöräilyn vinkkelistä tutkimustietoa on niukasti.

Akustiikka ja ärsykkeet

Kuulokkeiden käyttö voi vaikuttaa tarkkaavaisuuteen kahdella tavalla. Jos molemmissa korvissa on kuulokkeet ja poppi raikaa täysillä, on Alhon mukaan selvää, että riskit kasvavat. Tällöin kyse on akustisten tekijöiden vaikutuksesta havaitsemiskykyyn eli musiikki blokkaa muita ääniä.

Esimerkiksi musiikin kuuntelun tiedetään tästä syystä pidentävän autoilijoiden ja pyöräilijöiden reaktioaikoja. Volyymin säätö ja vain yhden kuulokkeen käyttö voivat auttaa.

Toinen asia on se, mitä kuulokkeista tulee. Häiriintyykö ensisijainen tekeminen eli pyörällä ajaminen toissijaisen toiminnan eli kuuntelemisen takia?

– On kyse siitä, tuoko puhe tai musiikki häiriövaikutusta. Käyttääkö se samoja kognitiivisia resursseja eli aivoalueita ja -järjestelmiä kuin pyöräily? Monimutkaiset tehtävät häiriintyvät helpommin kuin refleksinomaiset, Alho sanoo.

Pitää siis miettiä, paljonko itse treeni vaatii keskittymistä ja vievätkö ajaminen sekä kuunteleminen yhdessä tarkkaavaisuutta ympäristön seuraamiselta ja äkillisiin, takavasemmalta eteen hyppääviin tilanteisiin reagoimiselta. Millaisessa flow-tilassa sitä kruisailee menemään?

On olemassa pientä näyttöä siitä, että puhe tai keskustelu häiritsisivät keskittymistä musiikkia enemmän.

– Jos vastaa kysymyksiin keskustelussa, se vaatii erilaista keskittymistä kuin pelkkä kuunteleminen. Tiedetään myös, että pyöräilevien koehenkilöiden vauhti hidastui tällaisessa tilanteessa.

Tunnereaktio vie keskittymisen

Pyöräilyn aktiiviharrastajilla ja kovissa vauhdeissa asiaa ei kuitenkaan ole tutkittu. Keskeistä on se, miten kuunneltu sisältö vaikuttaa ajoon keskittymiseen. Jos luureista tulee mukaansatempaava äänikirja, voivat ajatukset harhailla enemmän kuin tuhanteen kertaan kuullun taustabiisin kanssa. Toisaalta kepeä podcast ja intensiivinen keskustelukin vievät todennäköisesti eri määrän kaistaa.

Tähän vaikuttaa moni tekijä vireystilasta alkaen. Tilanne voi myös muut tua, sillä aivot sopeutuvat äkkiä uusiin tilanteisiin.

– Sekä aivot että aistit muokkautuvat tehtävän mukaan sekä hakemaan tiettyä informaatiota. Kun tarkkaillaan yhtä puhujaa, se heikentää muun informaation kaappaamista, kertoo systeemisen neurotieteen professori Iiro Jääskeläinen Aalto-yliopistosta.

Koko ympäröivällä tilanteella on merkitystä. Mikä on vauhti ja muun liikenteen määrä, onko luureista tuleva musiikki tuttua, vai kuuluuko sieltä tunteita herättävä puhelu?

Aivot suuntaavat tarkkaavaisuuden äkkiä esimerkiksi erimielisyyden miettimiseen, jolloin pyöräily jää enemmän automaation varaan.

– Silloin voi jäädä huomaamatta jotain. Ja jos puskasta tulee joku eteen, reaktio voi olla sekunnin murto-osan hitaampi. Hands freen käyttö autoilijoillakin hidastaa reaktioaikoja, vaikka puhelin ei edes ole kädessä. Toisaalta jos hirvi pomppaa tielle, aivot eivät kiinnitä enää mitään huomiota musiikkiin ja ajatus katkeaa. Aivojen nopeat muutokset ovat siis hyvä juttu, Jääskeläinen kertoo.

Maastopyöräilyssä kuulokkeiden käytön riskit riippuvat olennaisesti ajopaikasta. Suosituilla poluilla sekä ulkoilureittien ja teiden risteyksissä ympäristön äänet pitää kuulla katuympäristön tavoin.

Vähän kuljetuilla erämaisilla poluilla muiden kulkijoiden havainnointi ei välttämättä häiriinny turvallisuusmielessä liikaa maltillisen äänenvoimakkuuden musiikista tai podcastista. Pienten luonnon ihmeiden äänet saattavat kuitenkin jäädä kuulematta.

 

Kolmet kuulokkeet testissä

Testasimme, miten kolmet erilaiset kuulokkeet päästävät ulkoa tulevat äänet ajaessa läpi. Äänenlaadun sijaan huomio oli lisäksi luurien käytettävyydessä ajon aikana. Eroja kuulokkeiden välillä tuli esiin, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Esimerkiksi äänikomennot onnistuvat kolmikosta jokaisella ja toisaalta puhelun puhuminen ajaessa häiriintyy joka mallilla herkästi tuulen takia.

 

Aftershokz Openmove 90 €

Kuulokkeet

Luujohdinkuulokkeissa itse kuulokeosa asettuu korvan etupuolelle. Kuulokkeita yhdistävä, jäykkä aisa kiertää pään takaa ja korvan yli. Aftershokzien käyttöönotto on yksinkertaista, sillä parittaminen omaan puhelimeen Bluetoothilla riittää. Käyttöohjetta suomeksi ei ole.

Äänenvoimakkuuden säätö ja käynnistysnappula ovat aisassa oikean korvan takana ja vasemmassa kuulokkeessa on monitoiminappi, jonka avulla voi muun muassa vastata puheluun tai hypätä seuraavaan kappaleeseen. Näiden näppäinten avulla voi myös vaihtaa kuunteluominaisuudet musiikille tai puheelle paremmin sopivaksi. Monitoiminapin käyttö on helppoa, mutta pienemmät painikkeet voivat käsineet kädessä olla pulmalliset.

Valmistajan mukaan luurien akku kestää kuusi tuntia. Aftershokzit ovat roiskesuojatut, joten kuuntelu sateessa ei ole ongelma.

Kuulokkeiden käyttö vaatii etenkin kylmään vuodenaikaan totuttelua. Jos päässä on Aftershokzien lisäksi kypärä, pipo, ajolasit sekä kenties ponnari, näiden asettelua toimivaan järjestykseen pitää  testailla. Pipon tulee lisäksi ulottua riittävän pitkälle korvan yli, ettei se rullaudu aisan vuoksi heti ylös. Tai sitten kuulokkeet on osattava asetella päähineen päälle niin, etteivät ne liu’u pois paikaltaan.

Ajaessa luujohdesysteemin edut tulevat esiin. Puhe ja musiikki kuuluvat, mutta ympäröivän liikenteen kolinat sekä pyörästä kuuluvat äänet tulevat hyvin läpi. Äänenvoimakkuuden säädöt tuntuivat tuulisella säällä yhdessä heikkotasoisen tallenteen kanssa loppuvan kesken, mutta kuulokkeiden asettelu lähemmäs korvia auttoi pulmaan.

 

Jaybird Vista 2  200 €

Kuulokkeet

Jaybirdit ovat tulppamalliset kuulokkeet, joiden mukana tulee sovitusvaihtoehdoksi kolmet eri kokoiset nappisuojukset. Ennen kuulokkeiden käyttöönottoa puhelimeen tulee ladata valmistajan maksuton sovellus. Sen kautta kumpaankin nappiin voi säätää haluamansa hallintakomennot, kuten äänenvoimakkuuden tai vastamelutoiminnon aktivoinnin – jota toki ajaessa ei pidä käyttää. Sovellus tarjoaa useita erilaisia äänentoistoasetuksia eli muun muassa basson määrä on säädettävissä. Tämä erottaa Jaybirdit selvästi muista testin kuulokkeista.

Napit ovat täysin vesi- ja pölytiiviit. Jos jompikumpi niistä sattuu putoamaan korvasta, sovelluksen paikannustoiminto auttaa kuulokkeen löytämisessä. Luurit tulevat pienessä rasiassa, jossa ne myös ladataan. Napin poistaminen rasiasta aktivoi siihen virran. Valmistaja lupaa kuulokkeille kahdeksan tuntia käyttöaikaa yhdellä latauksella ja rasiasta latinkia piisaa kerralla vuorokaudeksi.

Ajaessa Jaybirdit toistavat ääntä hienosti. Hallintokomentoja on monta, mutta niitä on varsin yksinkertaista operoida hanskat kädessä ja pipo sekä kypärä päässä. Äänentoisto napeissa lakkaa automaattisesti, kun toinen niistä otetaan pois korvasta, mutta äänen saa myös kuulumaan vain yhdestä napista kerrallaan.

Kuulokkeet ritisevät, kun ne osuvat pipon kankaaseen ja kohmeisilla sormilla testiajossa toinen kuuloke tuli vahingossa täpättyä pois päältä. Vaikka ympäristön äänet läpi päästävä Surround Sense -tila on päällä, äänenvoimakkuuden kanssa on oltava tarkkana, koska korvakäytävän täyttävä kuuloke blokkaa väistämättä jonkin verran ääniä ja näppäimiä painaessa nappi voi työntyä syvemmälle korvaan voimistaen vaikutusta entisestään.

 

Bose Frames Tempo 290 €

Kuulokkeet

Nämä luurit ovat myös lasit. Ääni tulee molemmissa sangoissa korvan päällä olevista kaiuttimista, jolloin soitannot ja puheet kantautuvat myös ympäristöön, mutta ulkona tuuli syö niistä osansa. Sangat ovat niihin upotetun tekniikan takia lähinnä ulospäin tavallista vähän paksummat, mutta 50 gramman lisäpainoa ei juuri huomaa. Laite on roiskesuojattu.

Tempo Framesin linssit voi vaihtaa, ja ne voi saada myös vahvuuksilla sekä polarisoituna. Paketissa on lisäksi erimallisia nenätyynyjä istuvuutta parantamaan, mikä toi selvästi käyttömukavuutta. Lasimallin sopivuus käyttäjälle ratkaisee koko paketin toimivuuden. Linssien päällä kulkevan sangan paksuus voi esimerkiksi vaatia totuttelua.

Bosen luureja hallitaan valmistajan puhelinsovelluksella. Lasien oikeassa sangassa on pieni virta- ja säätönappi. Sen käyttäminen hanskat kädessä voi lipsahtaa säheltämisen puolelle. Onneksi oikeassa sangassa on myös liukusäätimen tapaan toimiva kosketusohjain, jolla muun muassa äänenvoimakkuutta voi säätää kätevästi. Se toimii parhaiten ilman hanskoja.

Valmistaja lupaa laitteelle kahdeksan tunnin akun keston. Jos lasit kääntää ylösalaisin tai jättää paikalleen kymmeneksi minuutiksi, virta katkeaa automaattisesti.

Ajaessa musiikki ja puheohjelma kuuluvat sangoista mainiosti. Liikenteen äänet ja pyörän rasahdukset erottuivat varsin mukavasti nekin, kun korvakäytävät ovat vapaana. Äänenvoimakkuus vaikuttaa ulkomaailman äänien kuulemiseen hieman enemmän kuin luujohdekuulokkeissa. 

 

Bosen ajolaseihin upotetut kaiuttimet eivät juuri erotu edestä katsoen, mutta sivusta sanka näyttää jykevältä.

Lue myös:

Varaudu onnettomuuteen

 

TEKSTI MINNA UUSIVIRTA KUVAT VALMISTAJAT

Pyöräily+Triathlon 4/2021

Vastaa