Pyöräreitti: Puuhamaan lenkillä uusiin maisemiin

Taukopaikka
Kohokohta
Reittipiste
Klikkaa symboleita saadaksesi lisätietoja.
GPX Kartta: Puuhamaanlenkki
Lukulistalle
ClosePlease login

Pääkaupunkiseudun pikkutiet tulevat nopeasti tutuiksi muutaman kesän pyöräilyn jälkeen. Uusia maisemia kannattaa lähteä rohkeasti hakemaan kartan avulla vähän kauempaakin. 25-tien pohjoispuolella on runsaasti mielenkiintoisia ja hiljaisia maanteitä koluttavaksi.

Tälle Puuhamaan reitille voi lähteä useastakin eri kohdasta lähtöpaikasta riippuen. Kehä III:n ja Röyläntien risteys on hyvä kompromissi, jos porukassa on sekä idän että lännen suunnasta saapuvia.

Alkumatkan mäkinen osuus Bodominjärven ympäri Velskolaan kannattaa ottaa rauhallisesti lämmittelynä. Mäkiä on myöhemminkin reitin varrella, joten tässä vaiheessa ei kannata kuluttaa yhtään enempää energiaa kuin on pakko.

Hiljaiset pikkutiet alkavat oikeastaan jo Lepsämässä. Selintie on maantiepyöräilijöiden suosiossa juuri siitä syystä. Selin kylän jälkeen reitti jatkuu kumpuilevana aina Karkkilaan asti. Karkkilassa kannattaa pitää tauko joko Shellillä tai ABC-asemalla.

Rauhaa ja hiljaisuutta

Karkkilan pohjoispuolelta lähtee mukava pikkutie Pilpalaan. Tie aaltoilee pääasiassa avarien peltojen välissä. Pilpalan jälkeen Nummenrantaan vievä tie kulkee puolestaan metsän keskellä kapeana ja hiljaisena.

Puolen kilometrin mittainen siirtymä 54-tiellä muistuttaa jälleen muiden ihmisten olemassaolosta. Onneksi se on hetkessä ohi, ja matka jatkuu jälleen rauhassa ja hiljaisuudessa Kanta-Hämeen peltojen ja metsän keskellä. Vähikkälän keskustassa on aika huilahtaa Suvipuodin terassilla.

Muonatäydennystä lähikaupoista

Pian Vähikkälän jälkeen saavutaan reitin kohteeseen, Tervakosken Puuhamaahan, mutta tällä kertaa ei jäädä sinne viettämään aikaa. 3-tien ylityksen jälkeen matka jatkuu Ryttylän ja Turkhaudan kautta kohti Hausjärveä.

Jos tässä vaiheessa kaipaa ruoka- tai juomatäydennystä, kannattaa pysähtyä Hikiän lähikaupassa ennen junaradan ylittävää pitkää ja hiivuttavaa mäkeä. Seuraava tankkauspaikka on nimittäin vasta Jokelassa 25 km:n päässä.

Jokelasta kannattaa ajaa Raalaan Pertun kautta. Raalan jälkeen loppureitin voi valita oman jaksamisen ja päämäärän mukaan: hyväjalkaiset käyvät vielä nousemassa Klaukkalan pohjoispuolelta Nummelantien mäen, väsyneemmät oikaisevat Metsäkyläntien tai Riipiläntien kautta joko lähtöpaikalle tai suoraan kotiin.

 

Pyöräreitti: Puuhamaan lenkillä uusiin maisemiin

PITUUS

  • 221 km

TAUKOPAIKAT

Karkkilan Shell ja ABC tarjoavat mahdollisuuden ensimmäiseen taukoon. Matkan puolivälissä kannattaa pysähtyä Vähikkälän Suvipuotiin nauttimaan kotitekoisista sämpylöistä ja leivonnaisista. Suvipuodin jälkeen reitin varrelta ei liiemmin kahviloita löydy, mutta Hikiän ja Jokelan lähikaupoista saa tarvittaessa ostettua lisää evästä ja juotavaa.

KOHOKOHDAT

Reitin parasta antia ovat pienet, hiljaiset maantiet, joita ei enää tahdo löytyä pääkaupunkiseudulta. 25-tien pohjoispuolella puolestaan voi ajaa kymmenenkin kilometriä näkemättä yhtään autoa samalla tiellä. Näissä maisemissa voi hyvin kuluttaa aikaa juttelemalla ajokaverin kanssa, sillä liikenteen määrä tai melu ei sitä estä. Moni kylä on vain muutaman talon ryhmittymä keskellä metsää tai peltoa ja sinne vievä tie vain hieman kevyen liikenteen väylää leveämpi.

 

TEKSTI SATU SYRJÄNEN

Julkaistu Pyöräily+Triathlonissa 1/2015

GPX-kartta 2018

Vastaa