Hiihtosuunnistuksen maailmancup päätökseen

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin kärkikolmikko: Aapo Viippola, Jörgen Baklid, Niklas Ekström. Kuva Terje W Pettersen
Lukulistalle
ClosePlease login

Hiihtosuunnistuksen maailmancup tuli päätökseen Norjan Beitostölenissä.

Suomalaisittain lopputulos näytti hienolta, sillä miesten loppupisteissä Aapo Viippola oli toinen ja Niklas Ekström kolmas. Miesten kokonaiskilpailun voitti ylivoimaisesti Norjan Jörgen Baklid. Naisten kokonaiskilpailussa Viron Daisy Kudre Schnyder oli vieläkin ylivoimaisempi ja suomalaisista parhaiten menestynyt Maria Hoskari oli seitsemäs.

Keskimatkalla Viippola jatkoi tasaisia maailmancup-suorituksiaan sijoittumalla toiseksi reilun minuutin Baklidin takana.

– Yritin lähteä samalla tavalla kuin EM-kisojen keskimatkalla eli käsijarru päällä ja loppua kohden kiihdyttäen. Sai jyystää koko matkan kovaa vauhtia, eikä radalla päässyt palauttelemaan. Se teki kisasta fyysisesti yllättävän rankan. Norjan Baklid oli tänäänkin aika kova jätkä. En keksi keinoja, miten olisin hänet voinut voittaa, mutta kakkostilaan olen tyytyväinen, Viippola kertoi.

Baklid oli päätöskierroksella pitelemätön ja voitti kaikki kolme miesten kilpailumatkaa, mutta sprintti oli poikkeuksellisen tiukka ylivoimaisen voittajan takana. Peräti kolme miestä jakoi kilpailun kakkostilan. Ekströmin ja Ruotsin Jonatan Ståhlin lisäksi myös Viippola nousi maailmancupin kakkoskorokkeelle samalla ajalla.

– Pystyin tekemään melkolailla virheettömän suorituksen. Viimeisillä rasteilla sain puristettua kolme sekuntia pois Niklakseen ja Ståhliin nähden, ja pääsin jaetulle sijalle heidän kanssaan, Viippola iloitsi. Naisten sprintissä kuudenneksi suunnistanut Sari Vääränen oli paras suomalaisnainen 52 sekuntia voittajan takana.

Menestystä alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa

Viimeisenä kilpailumatkana käytiin maailmancupin päättänyt takaa-ajokilpailu, johon startattiin sprintin tulosten perusteella. Sprintin suvereenisti voittanut Baklid pääsi ladulle puolen minuutin etumatkalla, mutta Viippola ja Eevert Toivonen ottivat hänet kiinni.

Loppuratkaisuissa kovavauhtinen norjalainen oli kuitenkin suomalaisia vahvempi ja otti maailmancupin kokonaisvoiton lisäksi myös takaa-ajokisan ykköstilan. Viippola kiri toiseksi ja Toivonen kolmanneksi.

Viippola kiitteli kilpailun jälkeen onnistunutta suksihuoltoa, jonka ansiosta suomalaiskaksikko sai laskettua Norjan Baklidin kiinni viimeiseen alamäkeen.

– Hänen kanssaan ei kannata jättää ratkaisua kiriin. Kaikkeni yritin pudottaa norjalaista viimeiseen nousuun, mutta ei auttanut, Viippola kertasi kilpailua.

Baklid otti maailmancupin yhdeksässä osakilpailussa viisi voittoa. Viippola oli ainoa suomalainen, joka ylsi osakilpailuvoittoon kaudella 2023. Lisäksi hän otti neljä kakkossijaa.

Ruotsin moninkertainen hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Tove Alexandersson teki paluun hiihtosuunnistuksen pariin kansainvälisellä kilpailutasolla. Keskimatkalla Alexandersson oli kahdeksas, sprintissä neljäs ja takaa-ajossa nainen siirtyi ohituskaistalle ja voittoon. Ruotsin naisille takaa-ajossa tuli lopulta neloisvoitto.

Suomalaisista naisista takaa-ajon paras oli seitsemänneksi suunnistanut Maria Hoskari.

Maailmancupin yhteydessä kilpailtiin myös alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuksista keskimatkalla ja sprintissä. Molempien matkojen mestaruuden miesten kilpailussa voitti Ekström.

– Lähdin aika lujaa liikkeelle, mutta virheitä ei tullut. Tasaisella radalla joutui koko ajan lyömään kovaa, eikä lepohetkiä ollut tarjolla. Puolivälin jälkeen hyydyin aika rankasti, mutta onneksi ketään ei tullut takaa ohi, Ekström kertasi keskimatkan kisaansa.

Sprintissä alle 23-vuotiaiden naisten kilpailussa Suomeen tuli myös hopeaa Hoskarin toimesta ja pronssia Nina Kärnälle.

– Rata oli aika rankka, kun koko ajan piti hiihtää kovaa. Vähän harmittaa, kun maailmanmestariin jäi vain kahden sekunnin ero, Hoskari kertoi kisasta.

Alle 23-vuotiaiden maailmancupin voittajat Niklas Ekström ja Maria Hoskari.

Fokus hukassa

Päävalmentaja Tapani Partanen oli erittäin tyytyväinen suomalaisten päätösviikonloppuun sekä koko kauteen. Suomalaishiihtosuunnistajat saavuttivat kauden aikana kuusi EM-mitalia ja 13 maailmancupin palkintopallipaikkaa.

Kuluvan kauden tulokset lupailevat hyvää ensi vuoden Ramsaun MM-kilpailuihin, mutta lajin kansainvälisestä tulevaisuudesta päävalmentaja on huolissaan. Kritiikki kohdistuu kansainvälisen suunnistusliiton hiihtosuunnistuskomitean toimintaan.

– Siellä on fokus hukassa, eikä olennaisiin asioihin keskitytä. Lisäksi kisoissa urheilevia maajoukkueita ei kuunnella päätöksenteossa, Partanen kritisoi.

Kuluvan talven aikana närää on aiheuttanut muun muassa kansainvälisen suunnistusliiton IOF:n kaavailemat yhteiset huoltotiimit, jotka vastaisivat kaikkien urheilijoiden suksihuollosta. Lisäksi kansainvälisen suunnistusliiton asettaman fluorivoidekiellon toimeenpanon eri nyanssit ovat hiertäneet liiton ja maajoukkueiden välillä. Partasen mukaan Suomi ei ole ainoa tyytymätön maa.

– Liian paljon keskitytään tasapäistämiseen, eivätkä sellaiset päätökset tue huippu-urheilua, Partanen sanoo. 

 

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin 2023 loppupisteet

Karttaote Hiihtosuunnistuksen MC Miesten keskimatka Beitostölen, Norja 1:10 000 / 5 m ©Öystre Slidre IL

Miehet

  • 1) Jörgen Baklid NOR 630 p.
  • 2) Aapo Viippola FIN 545 p.
  • 3) Niklas Ekström FIN 440 p.
  • 4) Jonathan Ståhl SWE 346 p.
  • 5) Eevert Toivonen FIN 335 p.
  • 12) Misa Tuomala FIN 209 p.
  • 15) Wille Laitamäki FIN 186 p.
  • 26) Miska Tervala FIN 113 p.
  • 34) Tuomas Outinen FIN 86 p.

Naiset

  • 1) Daisy Kudre Schnyder EST 600 p.
  • 2) Linda Lindkvist SWE 480 p.
  • 3) Lisa Larsen SWE 380 p.
  • 4) Frida Sandberg SWE 379 p.
  • 5) Anna Ulvensöen 354 p.
  • 7) Maria Hoskari FIN 272 p.
  • 16) Heta Virtanen FIN 157 p.
  • 19) Satu Tuomisto FIN 153 p.
  • 20) Nina Kärnä FIN 152 p.
  • 31) Sari Vääränen FIN 31 p.
  • 36) Lotte-Line Ekström FIN 59 p.
  • 45) Amanda Yli-Futka FIN 35 p.
  • 46) Anni Salmela FIN 29 p.
  • 47) Oili Holopainen FIN 28 p

 

TEKSTI Juho-Veikko Hytönen JA  Anu Uhotoinen

Vastaa