Minna Kaupin entinen alakynnys on nyt yläkynnys 

Minna Kauppi Venlat 2022
Venlojen viesti 2022. Kuva Timo Mikkola/ SSL
Lukulistalle
ClosePlease login

Kilpasuunnistus ja onnistuminen Venlojen viestissä kiinnostavat edelleen. Harjoittelu tapahtuu muun elämän ehdoilla, mutta vanhoilla pohjilla pääsee tarvittaessa vielä riittävään kuntoon. 

Minna Kauppi oli tuttu kasvo suunnistuksen MM-kisoissa vuodesta 2003 vuoteen 2015 asti. Sen jälkeen ääni on tullut tutuksi kommentaattorin roolissa suunnistuksen tv-lähetyksissä.  

Tuloslistalta Kaupin nimi ei ole kadonnut mihinkään ja hän on tehnyt varsin kovia suorituksia esimerkiksi Venlojen viesteissä. Mutta mikä on hänen nykyinen suhteensa kilpaurheiluun? Ja minkälaista roolia fyysinen harjoittelu näyttelee tämän päivän elämässä?  

Sosiaalinen puoli tärkeämpää kuin ennen 

Kaupin maajoukkueura päättyi kauteen 2015. Seitsemässä vuodessa silloisessa alakynnyksestä (aerobinen kynnys) on tullut nykyinen yläkynnys (anaerobinen kynnys). Kauppi teki tammikuussa pitkästä aikaa vetotreenin hallissa. Siellä viimeinen tuhat metriä kulki aikaan 3 minuuttia ja 20 sekuntia.  

 – Sen jälkeen olin aivan läkähdyksissä. Parhaimmillani juoksin viisi kilometriä sitä vauhtia, Kauppi kuvailee eroa nykyisen ja entisen vauhtinsa välillä. 

Kolmen ja kahdenkymmenen tonniin tarvitaan edelleen harjoittelua. Sille löytyy edelleen aikaa, mutta muut asiat menevät nykyään edelle. Viikonloput saattavat täyttyä toisenlaisesta tekemisestä, jolloin lenkillä käymiseen voi tulla useamman päivän tauko.  

 –Eihän sellainen olisi ollut mitenkään mahdollista omina aktiiviaikoina, mutta nykyään en murehdi siitä, jos niin käy. 

Fyysisen kehittymisen sijaan tämän päivän harjoittelussa korostuu sosiaalinen puoli. Edellä kuvattu hallitreeni ei olisi tullut kysymykseen yksin tehtynä.  

 – Jos joku kaveri esittää hyvältä kuulostavan ajatuksen yhteistreenistä, menen usein mukaan riippumatta siitä, minkälainen se harjoitus on.

Vuosiharjoitusmäärä menee nykyään jonnekin reiluun 300 tuntiin. Talvella harjoitusviikkoon on kertynyt tunteja yli seitsemän, varsinkin jos ehtii sunnuntaisin hiihtää kolmisen tuntia.  

Täytyy muistaa, että entiseltä huippu-urheilijalta löytyy pohjia, jotka antavat mahdollisuuksia kovaan vauhtiin. 

 – Tiedän, että saan viritettyä itseni nopeasti kuntoon tietyillä treeneillä, jos olen ollut terveenä ja harjoitellut jotenkin. Ja Venlojen viestissä olen ollut aika usein hyvässä kunnossa. 

Fokus Venlojen väliosuuksilla 

Viime kesän Lukkari-Jukolassa Kauppi vei seuransa Lahden Suunnistajien värejä toisella osuudella aivan kärkisijoilla ja vaihtoi kolmantena. Hän muistuttaa, että Venlojen viestin väliosuudet ovat armollisempia kuin maailmantähtiä vilisevä ankkuriosuus.  

 – Tietenkin jos panostan, panostan väliosuuksille. Niillä pystyy vielä jotenkin pinnistelemään. Ankkuriosuudella mennään vähintään yhtä kovaa kuin mitä minä menin silloin aikoinani. Siellä ei ole mitään mahdollisuuksia.

Vuonna 2021 Napapiiri-Jukolan Venlojen viestissä hän sai kaikesta huolimatta kunnian juosta viimeistä osuutta. Vastustajaksi tuli norjalainen maajoukkuesuunnistaja Andrine Benjaminsen. Vennivaaran metsässä Kauppi huomasi, mitä fyysisessä vireessä merkitsee se, että hänellä on viimeisin MM-mitali vuodelta 2013 ja kilpakumppanilla niitä neljä vuodelta 2021. 

 – Se oli ihan hirveää vauhtia. Olin niin letkuissa, ettei lopuksi ollut edes enää mitään aivotoimintaa päässä.  

Pää kestää hitaamman vauhdin 

Suunnistuksen luonne mahdollistaa kilpailemisen minkälaisessa kunnossa tahansa, ja minkä ikäisenä tahansa. Silti ei ole lainkaan tavallista, että huippusuunnistaja lopettaa lajin täysin huippusatsauksen ollessa ohi. Joskus syynä on halu tehdä muita asioita. Joskus se, ettei kilpaileminen ole enää mielekästä vauhdin hidastuessa.  

Kauppia ei häiritse hidastunut vauhti eikä se, että monet aiemmin Kaupin taakse jääneet suunnistajat menevät nyt lujempaa.  

 – Minulle on täysin vieras ajatus se, ettei pää kestä, kun ei ole enää yhtä hyvä kuin ennen. Ajattelen niin, että olen lopettanut urheilun ja saanut kaksi lasta. Olen selvittänyt itselleni, etten ole enää hakemassa omia rajojani. Onhan se ihan selvää, ettei sitä voi tehdä, jos iso osa treeneistä on kärrylenkkejä. Mutta olen nauttimassa kilpaurheilusta, kun tämä on niin kivaa, Kauppi kertoo.  

 

Teksti Juho-Veikko Hytönen 

Juoksija.fi 7.2. 2023
 

Vastaa