Mitalisadetta Portugalissa

Suomen naisten pronssijoukkue vasemmalta oikealle: Salla Isoherranen, Elsa Ankelo ja Eeva-Liina Ojanaho. Kuva IOF
Lukulistalle
ClosePlease login

Eeva-Liina Ojanaho ja Touko Seppä vastasivat Suomen henkilökohtaisista mitaleista nuorten MM-kisojen maastomatkoilla, mutta sinivalkoiset suunnistajat onnistuivat laajalla rintamalla kärkinimien takana. 

Vuoden 2022 nuorten MM-kilpailut saivat vihdoin päätöksen marraskuussa Portugali Aguiar da Beirassa. Metsäpalovaaran takia heinäkuulta siirretyt maastomatkat osoittautuivat Suomelle erittäin menestyksekkäiksi. Suomen kokonaissaldo kisoista oli yksi kulta, kaksi hopeaa ja neljä pronssia. Vain vuosina 1993 ja 2002 on Suomen juniorit ovat yltäneet samaan määrään, eikä vielä koskaan sen yli. 

Joukkueen flow-tilaa kuvaa myös suuri määrä huippuonnistumisia heti mitalisijojen takana. 

Suomi ei lähtenyt maastokisoihin optimitilanteesta. Ennakolta kaksi kovinta naista, Elisa Mattila ja Hanne Hilo eivät päässeet lainkaan marraskuun maastomatkoille terveysmurheiden takia. Miehissä Aarni Ronkainen sairastui kisapaikalla ja kisat jäivät pitkän matkan suorituksen mittaiseksi. 

Mutta toiset paikkasivat. Suomen johtotähtinä maastomatkoilla toimivat Touko Seppä ja Eeva-Liina Ojanaho kahdella henkilökohtaisella mitalilla. Lisäksi molemmilla oli tärkeä rooli mitalit Suomelle tuoneissa viesteissä.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Treeniohjelmat

9,90 € / kk

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa