Downhill Swim – pareina myötävirtaan

Lukulistalle
ClosePlease login

12 ja 24 kilometrin matkat kuulostavat uinnissa todella pitkiltä, mutta Oulankajoen Downhill Swimissä auttaa myötävirta. Siihen viittaa alamäkiuinnin englanninkielinen nimi. 12 kilometriä vei viime kesänä uimareilta aikaa 3.11–4.46 ja 24 kilometriä 4.34–8.42. 

Järjestäjät kokeilivat reittiä omana retkenään kesällä 2020, ja ensimmäinen Downhill Swim uitiin heinäkuussa Rukan lähellä Oulangan kansallispuistossa. Järjestäjien mukaan palaute oli ylistävää, mikä on helppo uskoa osallistujilta kuulemiemme kommenttien perusteella.

Tulevalle kesälle Metsähallitus myönsi 300 osallistujapaikkaa, jotka menivät jo kaupaksi. Koitos käydään turvallisuussyistä pareittain. Mataraniemestä lähtevällä pitkällä matkalla on viisi huoltoa, mutta ensimmäiset kymmenisen kilometriä pitää pärjätä omin eväin. Maali on molemmilla matkoilla Jäkäläniemessä.

Veden lämpötilaksi järjestäjät kertovat tapahtuman aikaan 15–21 Celsiusta. Pakollisia varusteita ovat märkäpuku, uimalasit, uimalakki, turvakelluke ja neopreenitossut. Jokaisella parilla turvakellukkeessa kulkee ainakin puhelin ja pilli. Osallistuminen maksaa matkasta riippuen 349 tai 449 euroa parilta.

 

Teksti Tomi Savolainen Kuva Reino Hartikainen

 

Vastaa