”ESPOO POHTII UUDELLEEN hiihtolatujen hiekoittamista”, Helsingin Sanomat otsikoi 20. tammikuuta julkaistun juttunsa. Kyse oli latujen ja jalkakäytävien risteyskohtien hiekoituksista, jota kaupunki teki muutettuaan vastikään käytäntöään.
Oittaan arvostetusta ladunhoidosta tunnettu ulkoliikuntapäällikkö Petri Forsman kertoi HS:lle, että ongelma saattaa ratketa siirtämällä vastuu joidenkin ulkoilureittien osalta liikuntatoimelle. Jos nimittäin vastuu pysyisi katujen kunnossapidolla, tehtävään olisi lakisääteisiä velvoitteita. Samanlaista rajoitetta liikuntatoimella ei ole.
Hoitamillaan reiteillä liikuntatoimen auraaja nostaa auraa korkeammalle ladun ylityskohdassa ja pidättäytyy hiekoittamiselta ladulla sekä sen äärellä. Kunnossapitäjät ovat huomanneet, että latu ei ole risteystä ylittävälle kävelijälle liukas, koska latukone pehmentää tai karhentaa pinnan.
Vastaava ongelma on kuitenkin ollut hiihtokeskuksissa yleinen vuosikausia ja vaikuttaa siltä, ettei asiaa ole Espoon tavoin pohdittu tai ainakaan ratkaistu.
Latu ei ole risteystä ylittävälle kävelijälle liukas, koska latukone pehmentää tai karhentaa pinnan.
TUNNETUIMMISTA POHJOISEN HIIHTOKOHTEISTAMME Saariselkä ja Ylläs eivät ole saaneet ratkottua latujen hoitoa alikuluissa kauden alussa ainakaan huoltosopimuksen osaksi. Alikulussa on usein ympäristöä heikompi valaistus ja vauhtia tuo osassa tapauksista edeltävä alamäki.
Ylläksellä osa alikuluista saa lunta vapaaehtoisten kolaustalkoilla. Saariselällä asiaa ei ole ratkaistu mitenkään vaan muutama alikulku on kivillä niin kauan kuin ladulle sataa riittävästi lunta. Kummassakaan latuhuollon tehtäviin ei kuulu alikulkujen lapiointi tai kolaaminen, vaikka osassa kohdista lunta olisi luontaisesti lähellä tuulenpakkaumien ansiosta.
Levillä alkukauden alikulkujen huolto hoituu paremmin, mutta kauden mittaan hiekkaa kulkeutuu aurauksen seurauksena tai muutoin joidenkin alikulkujen äärelle. Asia on tiedossa, sillä siihen on havahduttu laittamalla hiihtäjille varoitusmerkkejä.
Ainakin Saariselän latuverkostossa tiesoran auraamista ladulle on tapahtunut osassa teiden ja latujen tasoristeyksistä – eikä kulkeutumisessa kyse ole vain siitä, että latukoneen pitää ylittää soratie. Lisäksi vähäkäyttöisetkin mökkitiet aurataan myös ladun risteyksestä mahdollisuuksien mukaan kiville asti tai ainakin matalaan polanteeseen.
Keskuksissa aurauskaluston kuljettajien lukumäärä on varsin pieni. Yhdessä asiasta sopien hiekan ja soran kulkeutumista ladulle voisi välttää tai vähentää ainakin osassa paikoista.
Lue myös:
Laturaivo – talvinen taruolento?
Teksti ja kuva Tomi Savolainen