Kolmen etapin haaste

Lapponia-projekti opetti energiatehokkaita tekniikoita, ryhmähiihtoa ja oman vauhdin tuntemusta. Taitojen ohella Anssi Pentsisen ohjelma toi kuntoa.

Massahiihtotapahtumaan tähtääminen on monelle antoisa ja motivoiva projekti, joka antaa intoa ja oppia myös tuleviin tavoitteisiin.

Valmentaja Anssi Pentsisen vetämässä Lapponia-projektissa tiivis kolmen hengen ryhmä harjoitteli usean kuukauden ajan yhdessä toisiaan tsempaten. Pentsisellekin yhteen tapahtumaan tähtäävä hiihtovalmennus oli mukava.

– Kun ryhmä oli tiivis, pääsin tekemään henkilökohtaista valmennusta kontaktiharjoituksissa. Projektissa tehtiin harjoituksia, jotka simuloivat tulossa olevaa suoritusta. Ei ollut vain yksittäisiä hyviä harjoituksia, vaan jokaisella oli syvempi tarkoitus, Pentsinen sanoo.

Valmennuksessa opeteltiin paljon oman kehon kuuntelua ja käytiin läpi omien vauhtitasojen harjoittelua.

– Että jokainen tunnistaisi ajoissa, hiihtääkö sellaista vauhtia, jota pystyy kaksi, kolme tai neljäkin tuntia hiihtämään. Kävimme myös energiatehokkaita tekniikoita läpi, sillä niitä tarvitaan pitkillä matkoilla.

Letkajenkkaa ja mäkiä

Pentsinen tietää myös omasta kokemuksestaan, että letkahiihtoa kertyy Lapponiassa melko paljon. Siksi harjoiteltiin ryhmässä hiihtämistä.

– Kun olet tottunut hiihtämään tiettyä rytmiä, tahtia tai vauhtia, ja letka päättääkin puolestasi. Se on monelle uusi tilanne.

Valmentajana Pentsinen sanoo, että yhteisharjoituksia olisi voinut olla enemmänkin. Niiden toteuttaminen onnistuu parhaiten, jos ryhmässä on samantasoisia hiihtäjiä. Silloin niistä saa parhaan hyödyn irti.

Jos kokemusta Lapissa hiihtämisestä ei ole, nousujen ja laskujen pituudet voivat yllättää.

– Teimme muutamia ryhmälaskuharjoituksia. Ihan samanlaisia kuin pohjoisesta löytyvät ei tietenkään pysty etelässä simuloimaan. Rullahiihtoharjoittelussa tulee luonnollista rohkeutta lisäksi. Tasapainoharjoituksia olisimme voineet tehdä vielä enemmän.

Ryhmäläiset hyödynsivät Oittaan hiihtomattoa. Se antoi hyvät mahdollisuudet kontrolliharjoituksiin.

– Joulukuulle asti teimme matolla kontrolliharjoituksia sauvarinteenomaisesti pikkumattotestinä. Suurimmalla osalla vauhdit kasvoivat ja laktaattitasot tippuivat. Meillä oli myös pidempi testikilpailu ennen starttia.

Lapponia-viikko luo puitteet energiselle ja positiiviselle hiihtokuplalle, jossa lajin ja fyysisten haasteiden äärelle voi upota koko viikoksi. Tähän Lapponia-moodiin Pentsinen koki ryhmäläisistään Jarmo Luomin ja Reetta Saarisen päässeen.

– Heidän teki mieli hiihtää lisää ja lisää.

Luomi hiihti kaikki pitkät matkat. Saarinen suunnitteli puolikkaita matkoja, mutta innostui ensimmäisenä päivänä täyteen 60 kilometriin.

Millaista rasitusta pystyt ylläpitämään päivän matkalla ja luistolla?

Oleellista oli, että kilpailusuunnitelmat oli tehty ennen startteja. Pentsinen tietää, että Lapponiassakin auttaa, kun on etukäteen miettinyt, miten kilpailu voisi mennä. Vaikkei suunnitelmaa orjallisesti noudattaisikaan, siitä on helpompi mukautua muuttuviin tilanteisiin kuin jos olisi vain virran vietävänä.

Suunnitelma auttaa myös, kun ryhmähiihdon hurmos vie.

– Esimerkiksi juotoista kannattaa laittaa vaikka sykemittarin kello hälyttämään.

Totuttele matkavauhtiin

Tänä talvena Pentsisen Hiihtokoulu.fi luotsaa hiihtäjiä yleisemmin maratonhiihtokoulussa. Osa tähtää Lapponiaan, osalla on tavoitteena joku muu massahiihto. Kolmessa ryhmässä hiihtäjiä on mukana yhteensä 35. Määrä yllätti vetäjät.

Mikä on tärkeintä massahiihtoon tavoitteellisesti tähtäävälle? Pentsinen painottaa omien harjoitusvauhtien tuntemista. Omien sykearvojen lisäksi pitää olla tunne kestävästä vauhdista, sillä se on massahiihtotapahtumassa sykemittaria ratkaisevampaa.

– Tärkeää on, että oppii kuuntelemaan itseään mahdollisimman hyvin. Silloin pystyy itsenäisesti tekemään päätöksiä vauhtinsa suhteen riittävän ajoissa ennen kuin tulee uupumusta ja toisaalta myös uskaltaa rohkeasti lähteä letkan vauhtiin.

Harjoitusvinkit Pentsinen poimii laji- ja tekniikkaharjoitusten joukosta.

– Pitkät nousevatehoiset vk:t [vauhtikestävyydet] lajinomaisesti tehtynä ovat hyviä harjoituksia. Kun tapahtumissa hiihdetään puhtaasti lihaskunnolla, hapenottoa rassaavat harjoitukset voi jättää vähemmälle. Massahiihtoon tähtäävän ei tarvitse panostaa hapenotto-ominaisuuksien kehittämiseen, Pentsinen pelkistää.

Oppia tekniikoista ja rasituksesta

Ryhmäläisistä kokemuksistaan edellisessä Hiihto-lehdessä kertoneet Jarmo Luomi ja Reetta Saarinen kokivat ryhmässä harjoittelun mukavana ja kannustavana. Harjoittelu sujui ja oli valmentajan ohjauksessa suunnitellusti nousujohteista.

– Tuli ylitettyä itsensä monta kertaa niissä harjoituksissa, joissa piti ja kannattikin ylittää, Luomi kehuu. Hän kehuu myös seurantaa. Kontrolliharjoitukset laktaattimittauksineen antoivat kannustavaa tietoa eteenpäinmenosta.

– Lapponiassa oli kiva hiihtää, kun tiesin, että jaksan, Luomi sanoo hymyillen.

Kun häneltä kysyy, tekisikö hän Lapponiaa edeltäneen kahden kuukauden aikana jotain toisin, mitään isompaa hän ei keksi.

– Etelässä on vaikea hommata laskutaitoja, joita Lapponiassa tarvitsee. Mäkiin pitää tottua. Eivät laskut vaarallisia ole, mutta vauhdikkaita.

Luomi koki myös hiihtotekniikkansa kehittyneen selkeästi valmennuksen aikana.

– Eri tekniikoiden järkevä ja tilanteenmukainen hyödyntäminen oli todella tärkeää oppia, josta oli merkittävää hyötyä Lapponia-viikon vaihtelevilla reiteillä ja muuttuvissa olosuhteissa.

Reetta Saarinen innostui maastohiihdosta projektin aikana entisestään. Hän aloitti vapaan hiihdon toden teolla vasta Lapponiaa edeltäneessä marraskuussa, joten työsarkaa jäi tuleviin kausiin. Mitä nyt ajatellen olisit toivonut tehneesi toisin?

– Ehkä rauhoittaisin vähän hiihtolenkkejä. Hiihdin viikossa vähän liian kovalla sykkeellä, ja kun oli tarkoitus hiihtää viikon viimeisenä pitkä rauhallinen hiihto, en enää jaksanut. Pisin hiihtoni ennen Lapponiaa oli 30 kilometriä, ja olin siinä aika lailla puhki. Olin kuitenkin aika hyvin iskussa Lapponia-viikolla, Saarinen sanoo.