Päivä alkaa hyvästä aamupalasta

Hyvä aamupala
Lukulistalle
ClosePlease login

Tuskin on liioiteltua sanoa, että hyvä aamiainen on liikkuvan ihmisen tärkein ateria. Erityisen tärkeä se on urheileville nuorille, jotka tarvitsevat energiaa läpi päivän ja joutuvat olemaan koululounaan varassa.

Ravintovalmentaja Olli Ilander kertoo kirjassa Nuoren urheilijan ravitsemus, että tutkimusten mukaan nuoret, jotka syövät aamiaista, pystyvät päivän aikana parempiin fyysisin ja luovuutta vaativiin suorituksiin kuin aamiaisen laistavat ikätoverinsa. Aamiainen on myös yhteydessä pienempään ylipainon riskiin, koska se auttaa hallitsemaan syömistä myöhemmin päivällä.

Asia tuskin muuttuu, vaikka kyseessä olisi aikuinen kuntoliikkuja tai tavallinen matti meikäläinen ilman sen suurempaa kuntoiluintoa.

LIIAN VÄHÄINEN energia on yleinen ongelma urheilevilla nuorilla, erityisesti tytöillä (Juoksija 1/2019, Energianpuute vaivaa kestävyysurheilijoita). Jopa 77 prosenttia kestävyyslajien nuorista urheilijoista saa liian vähän energiaa ravinnostaan.

Energia- ja ravintorikas aamiainen on yksinkertainen keino tämän ongelman selättämisessä. Hyvä aamupala saa sisältää tuhdin määrän hiilihydraattia.

HARJOITTELU AAMUPÄIVÄLLÄ ilman aamiaista ei ole suositeltavaa. Kevyt ja palauttava aamutreeni sopii tehtäväksi kevyelläkin vatsalla yön paastotilan jälkeen, kunhan harjoitus ei ole liian pitkä ja energiaa liikaa kuluttava. Tällöinkin ennen aamureippailua kannattaa syödä kevyesti ja nauttia nestettä ja hiilihydraatteja.

Tehokas aamutreeni vaatii sitten jo kunnon aamiaisen 1–2 tuntia ennen harjoitusta.

HENKINEN MERKITYS pitää myös huomioida. Säännöllinen aamusyöminen lisää muunkin elämänrytmin säännöllisyyttä ja tukee päivärutiineja. Aamiainen on myös mahdollisuus perheen yhteiseen ajanviettoon ennen kuin kaikki häipyvät omiin askareisiinsa. Yritä siis varata aikaa kiireettömälle aamiaiselle.

Hyvä aamupala

  • hiilihydraattivoittoinen
  • myös proteiinit ja nesteet tärkeitä
  • aloittaa urheilijan päivärytmin, jossa hyvä ateria toistuu 3–4 tunnin välein
  • ehdottoman tärkeä, jos harjoitellaan kaksi kertaa päivässä
  • vältä kiirettä aamupalalla, herää riittävän ajoissa, valmista aamupalaa valmiiksi jo illalla

Lue myös:

Suhteellinen energiavaje – syötkö varmasti tarpeeksi?

Teksti Ari Paunonen

Juoksija 7/2019

Vastaa