Juoksua joka päivä – järkevää vai ei?

Juoksua joka päivä
Lukulistalle
ClosePlease login

Joka päivä juoksevan lihakset eivät kipeydy yhtä paljon, mutta toisaalta palautuminen saattaa jäädä vajavaiseksi. Onko juoksuputkissa järkeä? 

Porvoolaisella Jonas Blomilla on aina autossaan vähintään yksi kolmestakymmenestä juoksukenkäparistaan. Blom haluaa olla valmistautunut, jos päivän aikana ilmaantuisi tilaisuus käydä juoksulenkillä.

– Minulla on perhe, kaksi lasta, yrittäjävaimo, käyn itse töissä ja olen osa-aikaisesti yrittäjä. Koskaan ei tiedä milloin on sopiva hetki käydä juoksemassa. Jos on tunti aikaa, käyn juoksemassa, hän sanoo.

Blomilla, 38, on tavoitteena käydä vähintään kerran päivässä juoksulenkillä. Syyskuun alussa hän oli juossut yli 400 peräkkäisenä päivänä.

– Halusin kokeilla onko siitä hyötyä,että juoksee joka päivä. Kilpaurheilijana haluan aina kehittää itseäni. Blom on saavuttanut muun muassa polkujuoksun SM-hopeaa sekä ikäsarjansa SM-kultaa triathlonissa.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Treeniohjelmat

9,90 € / kk

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa