Tuhlaajapojan päiväkirja: Ei paraatimarssia vaatekauppaan

Ei tullut heinä- tai elokuustakaan juhlallista kuntoilun ja laihdutuksen juhlaa. Töitä riitti, lisäksi vaimon kolmen viikon lomaan sisältyi kolme minilomaa. Niiden aikana ei urheiltu, eikä syöty salaattia.

Tiistai 2.7.

Tänään kähöä (kävely-hölkkä) ruhtinaalliset 40 minuuttia. Tuntui paremmalta kuin kesäkuussa kertaakaan – siis niillä kolmella kerralla… Pyhä päätös, huomenna pyörän selkään ja tunti täyteen.

Keskiviikko 3.7.

Pyhä päätös kariutui. Töitä oli niin paljon, että en muka ehtinyt. Se siitä.

Maanantai 8.7.

Nyt sain itseni pitkästä aikaa puntille. Ajattelin tehdä alle hiukan kähöä. Kolme minuuttia, ja polvessa alkoi järkyttävä kipu. Raahauduin ontuen takaisin salille. Yhtään jalkaliikettä en pystynyt tekemään. Yläkroppakin meni tauon jäljiltä lasten painoilla. Illalla polvi oli pahuksen kipeä.

Tiistai 16.7.

Kesän toinen miniloma vaimon kanssa piristää hiukan jo aavistuksen masennuksen puolelle painunutta mieltä. Polvi on yhä järkyttävän kipeä. Billnäsin ruukki oli hieno ja Ismo Leikola hauska.

Maanantai 22.7.

Puntille. Yritän jälleen kähötä hiukan pohjille. Polvessa on yhä järkyttävä kipu ensi askeleista asti. Salilla treeni jää taas yläkroppaan. Päähän ottaa enemmän kuin lihaksiin. Pyöräilykään ei onnistu. Tai varmaan todella varovainen sunnuntaipyöräily onnistuisi, mutta en näe siinä mitään järkeä.

Maanantai 29.7.

Nyt polvi on niin kipeä, että tuskin pystyn ontumaan 20 minuutin koiralenkin. Polvi tuntuu myös vähän väliä pettävän alta. Eihän tämä nyt voi olla totta. Valmennusrintamaltakaan ei kuulu yhtään parempaa. Viiden juniorin on määrä osallistua kahtena seuraavana viikonloppuna ikäluokkansa SM-kilpailuihin, mutta näillä näkymin yksikään ei erinäisten vaivojen ja sairastelujen takia taida pystyä. Se ei ainakaan vähennä ketutusta, alkukaudesta ennätykset kuitenkin paukkuivat lähes joka kilpailussa.

Tiistai 30.7.

Ensimmäinen hiukan viileämpi ja tuulisempi keli aikoihin. Lähden sotkemaan munamankelilla. Jo etukäteen varoitan vaimoa, että jos polvi ei kestä kotiimme johtavan ”Mördarbackenin” taluttamista, soitan, ja hän saa tuoda pyörän taluttamalla, minä ajan mäen ylös autolla. Yllätyksekseni polvi kuitenkin kestää. Pientä kipuilua, mutta ei mitään isompaa. Lopun talutusosuuskin sujuu. Josko tämä tästä taas.

Keskiviikko 31.7.

Mitä ihmettä, polvea ei enää särje kuin ajoittain. Olin varma, että eilinen pyöräily kostautuu. Pariisin olympialaiset ovat jo täydessä käynnissä. Alkaisipa yleisurheilu jo, vaikka se tarkoittaakin taas pitkiä työpäiviä.

Sunnuntai 11.8.

Pariisin olympialaiset päättyivät, pakko sanoa, että vihdoinkin. Persaus on ollut lähes hitsattuna työpenkkiin. Ruokavaliokin vähän mitä sattuu. Ei siis kovin kaunista kerrottavaa.

Sunnuntai 25.8.

Pari viikkoa meni palautellessa olympialaisista. Tänään kähöä ilman polvikipuja, mutta kunto on romahtanut. Käyn puntarilla, sekään ei ole tykännyt kaksien arvokisojen kesästä. Mitään totaalikatastrofia ei onneksi ole tapahtunut, mutta mistä löytyisi taas se alkuvuoden flow-tila? Kai se löytyy vain ja ainoastaan siitä, että päättää mennä kuntoilemaan joka viikko riittävän usein. No, eipä tarvitse vielä uusia koko vaatekaapin sisältöä. Nyt olisi perinteisesti helppo luovuttaa, mutta en perhana luovuta.