Noora Honkalalle pettymys Comrades Maratonilla 

Lukulistalle
ClosePlease login

Noora Honkalan kilpailu Comrades Marathonilla ei mennyt ihan nappiin. Kunto ja näkymät kohti loppuvuoden päätavoitetta Spartathlonia ovat kuitenkin hyvät. 

Ultrajuoksija Noora Honkala sijoittui viime vuonna Etelä-Afrikassa kilpailtavalla Comrades Marathonilla hienosti kahdeksanneksi. Samanlainen suoritus oli haussa tänäkin vuonna, mutta hyvässä kunnossa ollut suomalainen joutui pettymään viime viikonlopun (9.6.2024) kilpailussa. Tuloksena oli 86 kilometrin kilpailussa 15. sija ajalla 6.39.05. Kilpailun voittanut eteläafrikkalainen Gerda Steyn kellotti ajan 5.49.05. 

Ongelmat huollossa veivät menestysmahdollisuudet jo kilpailun ensimmäisellä puolikkaalla. 

– No ei mennyt nappiin, alussa oli reitin suurimmat nousut ja ensimmäisen maratonin aikana missasin kaksi huoltopaikkaa. Huoltopöytiä oli 23 ja en löytänyt oikeaa pöytää, voi olla, että olin väärässä paikassa. Kovassa vauhdissa ei voi jäädä kuitenkaan katselemaan ja varageelejä minulla ei ollut mukanani, Honkala kertoi Juoksijalle. 

22 kilometrin huollosta juomat löytyivät, mutta 30 kilometrin huolto meni pieleen, kun huoltajana toiminut aviomies-valmentaja Sami Vaskola ei ehtinyt huoltopaikalle ajoissa. 

– Samin autokuski jäi odottamaan huomattavasti hitaammin etenevää huollettavaa, joten he eivät ehtineet seuraavaan huoltoon ajoissa, Honkala harmitteli. 

Honkala harkitsi jo kisan keskeyttämistä, koska peli oli kärkisijojen osalta jo menetetty. Alhaisilla energioilla ultramatkan täysipainoinen taivaltaminen ei onnistu. 

– Tankki oli harvinaisen tyhjä ja mietin jopa, että jätän kisan kesken. Tämä on kuitenkin niin hieno tapahtuma, ja ei siinä oikein ollut sijaa sille, että luovuttaisin. Päätin sitten jatkaa loppuun, mutta ei minulla ollut enää asiaa kymmenen sakkiin, Honkala kertoi.  

Ylämäet maistuvat 

Yksi kuuluisimmista ultrajuoksukilpailuista Comrades Marathon kilpaillaan vuorovuosina alamäkivoittoisena tai ylämäkivoittoisena versiona. Tänä vuonna vuorossa oli ylämäkikisa, ja reitillä nousua kertyi lähes 1 800 metriä ja laskuakin noin 1 000 metriä. 

– Reitti on minun tyyliselle juoksijalle hyvä. Ylämäet ovat vahvuuteni. Mieluummin juoksen ylämäessä kovaa kuin tasaisella, hän kuvailee. 

Pettymystä Honkala perkasi jo kilpailun aikana, ja positiivistakin reissusta löytyi. 

– Juoksu tuntui hyvältä ja kunto on kohdallaan. Odotukset olivat kovia, mutta käsittelin tapahtunutta ehkä jo juoksun aikanakin. Oli jossain vaiheessa ihan mukavaa ja nautinkin juoksemisesta. Eikä aikakaan ihan huono ollut. Ilman ongelmia aika olisi voinut olla noin 6.20, hän arvioi.

 Kesän kautta kohti Spartathlonia 

Kiireisen alkuvuoden jälkeen yksi epäonninen kisa ei muuta sitä, että Honkala tähyää jälleen kärkisijoille syyskuussa Kreikassa juostavassa Spartathlonissa. Viime vuonna hän sijoittui 246 km:n kisassa kakkoseksi. 

– Treenit jatkuvat ihan hyvillä mielin, jalat tuntuvat hyviltä, ei mitään ongelmia, Honkala kertoi.  

Comradesin jälkeen puolentoista viikon tauko on paikallaan.  

– Alkuvuosi on ollut melkoista rutistamista ja nyt voi hieman ladata akkuja ja jatkaa harjoittelua puhtaalta pöydältä. 

Spartathlonia ajatellen Honkala on panostanut myös energian saamiseen. 

– Olen lisännyt pitkissä harjoituksissa energianottamista ja harjoitellut miten kovassakin vauhdissa saan energiaa. Uskon, että pystyn hyödyntämään sitä pitkissä kilpailuissa. Spartathlonia ajatellen on myös tärkeää saada helletreenit onnistumaan, Honkala kertoo. 

– Viime vuonna oli kova kisa ja tänä vuonna ei tule yhtään helpompaa, hän ennakoi. 

Mitään merkittäviä välitavoitteita Honkalalla ei kesän aikana ole. Kreikassa asuva juoksija viettää kesällä jonkin verran aikaa myös Suomessa ja vihjaa myös kesäisen suosikkikilpailunsa. 

– Odottelen sellaisia hyvän mielen kesätapahtumia. Sammatin maalaismaraton (31.8.2024) on Suomen hauskin maratontapahtuma. Siellä juostaan pelkkä maraton mäkisellä reitillä ja reitin varrella on melkoisia yllätyksiä. Tykkään maisemista ja olen syntynytkin Sammatissa. Se on hieno kesäkylä, Honkala vinkkaa. 

Teksti Pena Rekiranta Kuvat Sami Vaskola

Lue myös:

Noora Honkala ja Satu Lipiäinen rikkoivat Spartathlonin reittiennätyksen – Se riitti hurjassa kilpailussa toiseen ja kolmanteen sijaan

comrades.com

maalaismaraton.fi

Vastaa