Kiihkeä kirietappi Colbrellin voittoon – Jaakko Hänninen maaliin samalla ajalla

Maantiepyöräily
Lukulistalle
ClosePlease login

Maantiepyöräilyn Critérium du Dauphinén kolmas etappi päättyi ennakkokaavailujen mukaisesti ison ryhmän loppukiriin, jossa nopein oli italialainen 31-vuotias Sonny Colbrelli. 11 vuotta ammattilaisena ajanut Colbrelli on valmistautumassa Tour de Franceen ja on osoittanut olevansa oivassa kirikunnossa.

172,5 kilometrin etappi oli kokonaiskilpailun kärkiajajille rauhallinen lukuun ottamatta 20 viimeistä kilometriä. Kun kaksi karkulaista oli ajettu kiinni, alkoi kiihkeä voittotaistelu. Viimeiset kilometrit tultiin myötätuulessa 60–80 kilometrin tuntivauhdilla.

Kova meno oli kostautua yhdelle kilpailun ennakkosuosikeista ranskalaiselle Guillaume Martinille (Cofidis). Hän joutui kolariin 15 kilometriä ennen maalia. Martin pääsi kuitenkin joukkuetovereidensa auttamana takaisin pääjoukkoon seitsemän kilometrin tiukan takaa-ajon jälkeen.

Pahemmin kävi jo noin 20 kilometrin ajon jälkeen etapin voittajasuosikille. Tanskalainen, vuoden 2019 maailmanmestari Mads Pedersen (Trek-Segafredo) kolaroi niin pahasti, että joutui jättämään kilpailun kesken.

Jaakko Hännisen AG2R Citroën Team selvisi etapista hyvin. Joukkueen Clement Venturini oli loppukirin kuudes. Kaikki joukkueen kokonaiskilpailun sijoituksia metsästävät ajajat tulivat maaliin samalla ajalla kuin voittaja Colbrelli. Niin myös Jaakko Hänninen. Hän oli 51:s ja on nyt kokonaiskilpailussa 37:s ja kärjestä 24 sekunnin päässä. Nuorten kilpailussa hän on kahdeksantena.

Hännisen tulosta arvioidaan sillä, miten hyvin hän pystyy auttamaan Ben O’Connoria ja Aurélien Parent-Peintrea. Kolme ensimmäistä etappia on osoittanut, että hän on tehnyt työnsä hyvin.

– Olin tänään joukkueessamme tarjoilupuolella. Tavoitteena oli tehdä maksimityö meidän kirikykyisimpien ajajien Clement Venturinin ja Greg Van Avermaetin eteen ja pitää meidän Ben ja Aurélien samalla ajalla kokonaiskilpailussa, kertoi Jaakko Hänninen.

Seuraavaksi ajetaan 16,4 kilometrin henkilökohtainen aika-ajo. Sen tulokset tulevat muovaamaan kokonaistilannetta uuteen järjestykseen. Mutta aika-ajon jälkeen vasta loppuviikon vuoristoetapit ovat lopullinen UCI World Tour -etappiajon mittari.

Tulokset maantiepyöräily

73. Critérium du Dauphiné (2.UWT), Ranska

3/8 etappi Langeac – Saint-Haon-Le-Vieux  172,5 km

1        Sonny Colbrelli (Italia) Bahrain Victorious 3:56:36

2        Alex Aranburu Deba (Espanja) Astana-Premier Tech s.a.

3        Brandon McNulty (USA) UAE Team Emirates s.a.

4        Jasper Stuyven (Belgia) Trek-Segafredo s.a.

5        Wilco Kelderman (Hollanti) Bora-Hansgrohe s.a.

6        Clement Venturini (Ranska) AG2R Citroën Team s.a.

7        Carlos Barbero (Espanja) Team Qhubeka Assos s.a.

8        Clément Russo (Ranska) Team Arkea-Samsic s.a.

9        Tim Wellens (Belgia) Lotto Soudal s.a.

10      Kasper Asgreen (Tanska) Deceuninck-QuickStep s.a.

 

51      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team s.a.

 

Kokonaistilanne 3/8 etapin jälkeen

 

1        Lukas Pöstlberger (Itävalta) Bora-Hansgrohe 12:35:08

2        Sonny Colbrelli (Italia) Bahrain Victorious + 0:02

3        Alex Aranburu Deba (Espanja) Astana-Premier Tech + 0:18

4        Alejandro Valverde (Espanja) Movistar Team + 0:20

5        Kasper Asgreen (Tanska) Deceuninck-QuickStep + 0:23

6        Quentin Pacher (Ranska) B&B Hotels p/b KTM + 0:24

7        Patrick Konrad (Itävalta) Bora-Hansgrohe s.a.

8        Geraint Thomas (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers s.a.

9        Ilan Van Wilder (Belgia) Team DSM s.a.

10      Steven Kruijswijk (Hollanti) Jumbo-Visma s.a.

37      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team s.a.

 

73. Critérium du Dauphiné (2.UWT), Ranska

su 30.05. etappi 1 Issoire – Issoire 181,8 km

ma 31.05 etappi 2 Brioude – Saugues  173 km: Jälleen soolovoitto maantiepyöräilyn Dauphinéssa – Jaakko Hänninen ajoi vahvasti

ti 01.06. etappi 3 Langeac – Saint-Haon-Le-Vieux  172,5 km

ke 02.06. etappi 4 Firminy – Roche-La-Molière 16,4 km (ITT)

to 03.06. etappi 5 Saint-Chamond – Saint-Vallier 175,5 km

pe 04.06. etappi 6 Loriol-sur-Drome – Le Sappey-en-Chartreuse 168 km

la 05.06. etappi 7 Saint-Martin-le-Vinoux – La Plagne 171 km

su 06.06. etappi 8 La Léchère-Les-Bains – Les Gets  147 km

Aihekuva Shutterstock

Vastaa