Ranskan ympäriajon toinen viikko päättyi Jumbo-Visman epäonneen

Kuva A.S.O. / Louis Legon
Lukulistalle
ClosePlease login

Kovat alppietapit alkoivat lepopäivän jälkeen. Kymmenennen etapin alussa irtiottoon pääsi 25 ajajan joukko. Mukana oli seitsemästä joukkueesta kaksi ajajaa ja ero pääjoukkoon nousi yli kymmeneen minuuttiin. Kun kilpailua oli jäljellä 35 kilometriä ja karussa oli EF Educationin Alberto Bettiol, kilpailu jouduttiin pysäyttämään tien tukkineiden ympäristöaktivistien vuoksi.

Ryhmien väliset erot säilytettiin ja irtiotto selviytyi loppuun saakka. 21 kilometrin nousu hajotti kuitenkin ryhmän pienempiin osiin. Usealla etapilla irtiotoissa viihtynyt Magnus Cort Nielsen sai vihdoin palkinnon aktiivisuudestaan. Irtioton ansiosta Bora-Hansgrohen Lennard Kämna pääsi kokonaiskilpailussa vain 11 sekunnin päähän Tadej Pogačarista.

Koko joukkueella Pogačarin kimppuun

Kaverukset Jumbo-Visman Wout van Aert ja Alpecin-Deceuninckin Mathieu van der Poel lähtivät irtiottoon heti seuraavan etapin alussa. Van Aert tavoitteli kiripisteitä säilyttääkseen vihreän paidan. Van der Poel vaikutti ensin löytäneen kuntonsa uudelleen, mutta tippui jo 80 kilometriä ennen maalia suuresta irtiottoporukasta ja lopulta keskeytti koko kilpailun.

Luvassa oli 152 kilometrin mittainen vuoristokamppailu, ja sellainen siitä saatiin 60 kilometriä ennen maalia. Jumbo-Visman Primož Roglič ja Jonas Vingegaard, vuoden 2018 voittaja Ineos-Grenadiersin Geraint Thomas sekä keltapaitainen Tadej Pogačar irtaantuivat pääjoukosta. Alkoi jatkuva hyökkäysten sarja, kun Jumbo-Visman kaksikko alkoi väsyttää Pogačaria. Roglič ja Vingegaard hyökkäsivät yhteensä kahdeksan kertaa ja Pogačar neljä kertaa.

Lukulistalle
ClosePlease login

Tilanne kuitenkin rauhoittui viimeiseen raskaimman hors categorien nousuun mennessä. Arkea-Samsicin Warren Barguil ja Nairo Quintana kipusivat serpentiiniä omissa oloissaan. Perässä tuli Rafał Majkan vetämä keltaisen paidan ryhmä, josta Vingegaard teki uskomattoman iskun. Tanskalainen ajoi lähes kolmen minuutin kaulan Pogačariin ja vei keltaisen paidan tämän päältä. Pettynyt Pogačar ajautui aivan uuteen tilanteeseen kolmanneksi kokonaiskilpailussa Team DSM:n Romain Bardetin taakse.

“Jos en yritä, en voi voittaa”, Vingegaard kommentoi ensimmäistä etappivoittoa joukkuetovereitaan kiitellen. “Teimme suunnitelman tehdäksemme päivästä mahdollisimman raskaan sekä edullisen minulle ja Rogličille.” Vingegaard ajoi Col du Granon 11 kilometrin ja 9 % nousun yli viisi minuuttia nopeammin kuin Greg LeMond vuonna 1986.

Jumbo johtaa pääjoukkoa

“En ole hermostunut yhtään. Muut joukkueet ovat hermostuneempia kuin minä”, valkoiseen paitaan pukeutunut Pogačar totesi ennen legendaariselle Alpe D’Huezille päättyvän etapin lähtöä. Pogačarin UAE Team Emirates joukkue oli vajaalukuinen koronavirustartuntojen vuoksi. Kilpailun olivat joutuneet jättämään George Bennett ja Vegard Stage Laengen.

Kuumuus lisäsi 165 kilometrin etapin kuormittavuutta. 4600 nousumetriä ja kolme hors categorien nousua tekivät päivästä pyöräilijöille raatelevan. Irtiottoon lähti kymmenkunta ajajaa ja ryhmään nousi myös ympäriajon nelinkertainen voittaja Chris Froome. Hänen lisäksi Alpe D’Huezin nousuun karussa pysyi neljä ajajaa. 22-vuotias Inos-Grenadiersin Thomas Pidcock tiputti muut yksi kerrallaan ja voitti kaikkien aikojen nuorimpana Alpe D’Huezille päättyneen etapin. Pidcock häikäisi erityisesti hurjalla laskuvauhdillaan vuoristoetapin pitkissä alamäissä. Froome tuli upeasti etapin kolmanneksi.

Lukulistalle
ClosePlease login

Jumbo-Visma talli kontrolloi pääjoukkoa aina viimeiseen 13,8 kilometrin mittaiseen nousuun saakka. Vihreäpaitainen van Aert piti vauhtia pitkään pääjoukon kärjessä. Vingegaardin apuajajat määrittelivätkin tahdin, kunnes Pogačar lähti hakemaan eroa muutamalla iskuyrityksellä. Vingegaard vastasi niihin varmasti. Geraint Thomas seurasi Pogačaria ja Vingegaardia peräkanaa maaliin ja jäi kokonaiskilpailussa vain neljän sekunnin päähän Pogačarista. Vingegaard säilytti kahden minuutin ja 22 sekunnin johdon.

Kolme kaksisatasta kuumassa säässä

Raskaita vuoristopäiviä seurasi 193 kilometrin mittainen vaihteleva etappi, joka ajettiin yli 30 asteen lämpötilassa. Irtiottoon pääsi vaikuttava joukko nimiä: aika-ajon maailmanmestari Filippo Ganna, Sveitsin aika-ajon mestari Stefan Küng, vuoden 2019 maantieajon maailmanmestari Mads Pedersen ja kolme muuta ajajaa. Pedersen haki iskulla ratkaisua noin 10 kilometriä ennen maalia ja sai mukaansa Kanadan aika-ajon mestarin Hugo Houlen ja Bahrain-Victorius tallin Fred Wrightin. Iskun ansiosta ryhmä puoliintui ja vahva kirimies Pedersen otti ykkössijan loppusuoralla.

Neljästoista etappi oli suurelta osin edellisen toisintoa. Pogačar hyökkäsi muutamaan otteeseen 180 kilometriä ennen maalia ja herätti Vingegaardin pääjoukon keskiosista. Tällä kertaa irtiottoon pääsi 23 ajajaa. 50 kilometriä ennen maalia Bike Exchange tallin Michael Matthews alkoi rikkoa porukkaa ja sai kolme muuta mukaansa. Jälkimmäisestä ryhmästä kiihdyttänyt Bettiol otti karanneen Matthewsin kiinni kolme kilometriä ennen maalia ja ohittikin tämän hetkeksi. Matthews oli kuitenkin vahvempi ja puristi 15 sekunnin eron Bettioliin.

“Tein kaiken mahdollisen tänään. Kun näin irtiotossa neljätoista mäkiajajaa, ajattelin, että minun on yritettävä mahdollisimman aikaisin”, australialainen Matthews avasi voiton avaimiaan. Tilanne kokonaiskilpailussa säilyi muuttumattomana, vaikka Pogačar jälleen koetti anastaa sekunteja. Vingegaard kuitenkin pysytteli tiukasti Pogačarin takarenkaassa kiinni.

Primož Roglič päättää keskeyttää

Ennen viidettätoista etappia olkapäänsä ensimmäisellä viikolla loukannut Roglič ilmoitti keskeyttävänsä kilpailun. Vingegaardin apuajajaksi päätynyt Roglič halusi toipua vammastaan Espanjan ympäriajoa varten, jonka hän oli voittanut viimeiset kolme kertaa. Myös aktiivisesti ajanut Magnus Cort Nielsen joutui keskeyttämään kilpailun koronatartunnan aiheuttaman kuumeen vuoksi.

Suhteellisen tasainen mutta kahdensadan kilometrin mittainen ja lähes 40 asteen lämpötilassa ajettu etappi päättyi lautapelistä tuttuun Carcassonnen linnoituskaupunkiin. 63 kilometriä ennen maalia Jumbo-Visma talli kohtasi toisen vastaiskun. Steven Kruijswijk joutui kolariin ja siirrettiin ambulanssilla pois. Vingegaard menetti toisenkin apuajajan Pyreneillä ajettavilta vuoristoetapeilta. Pogačarin UAE Team Emirates ja Jumbo-Visma olivat nyt tasalukuiset.

Vain joitakin kilometrejä myöhemmin maassa olivat seuraavaksi Vingegaard ja tämän apuajaja Tiesj Benoot. Molemmat vaikuttivat selviytyneen kolarista ilman vakavaa loukkaantumista. Katsojien helpotukseksi Vingegaard löytyi pian pääjoukon etuosasta.

Ensimmäistä kertaa Tanskan jälkeen etapille saatiin voittaja pääjoukon massakirissä. Ranskalaisten pettymykseksi irtiotossa ollut Cofidiksen Benjamin Thomas ajettiin maalisuoralla kiinni. Voittajaksi kiri Alpecin-Deceuninck tallin Jasper Philipsen ja toiseksi hetken irtiotossakin viihtynyt van Aert.

Palaamme Ranskan ympäriajon tapahtumiin kilpailun päätyttyä 25.7.

Kilpailutilanne

Kokonaiskilpailu, aika

1. Jonas Vingegaard, 59h 58’ 28”

2. Tadej Pogačar, +2’ 22”

3. Geraint Thomas +2’ 43”

Kirikilpailu, pisteet

1. Wout van Aert, 378

2. Tadej Pogačar, 182

3. Jasper Philipsen, 176

Mäkikilpailu, pisteet

1. Simon Geshke, 46

2. Louis Meintjes, 39

3. Neilson Powless, 37

Joukkuekilpailu, aika

1. Inos Grenadiers, 179h 46’

2. Jumbo-Visma, +36’ 16”’

3. Groupama-FDJ, +39’ 29”

Lue myös:

Ranskan ympäriajon ensimmäinen viikko: Tanskan tasamailta Sveitsin vuoristoon

Tour de France seuranta Antti Leinonen

 

 

 

Vastaa