Hiski Kanerva: Uudet tuulet puhaltavat

Anniina Ahtosalo
Anniina Ahtosalo kiri alle 19-vuotiaiden EM-kisojen maantieajossa kuudenneksi. Tänä vuonna hän kilpailee World Tourilla norjalaistallin väreissä.
Lukulistalle
ClosePlease login

Nuorten pyöräilijöiden nousu kansainväliselle tasolle vaatii määrätietoista työtä. Autetaan yhdessä junioreita eteenpäin!

Kaukaisilta tuntuvat ne päivät, kun vietimme uuden vuoden jälkeen lopputalven etelän leireillä lähenevään kilpailukauteen valmistautumassa. Etelä-Euroopan miellyttävät säät muistuttivat jo Suomen kesäpäiviä, ja pyörälenkeistä oli helppo nauttia upeissa maisemissa.

Erityisesti Alicanten alueen appelsiiniviljelmät Espanjassa sekä näkymät Algarven vuoristosta rantakyliin ja Atlantin valtamerelle painuivat unohtumattomasti mieleen. Kilpailukauden alettua matkustelu jatkui uusiin maihin ja maanosiin. Kohteita kertyi lukuisia jo ennen kotimaisen kilpailukauden alkua.

Minulla kilpaurheilu-ura on vaihtunut työntekoon teknologiateollisuudessa – sekä uudenlaiseen elämäntilanteeseen isänä.

Viime joulukuussa meille syntyi esikoispoika, ja uusi vuosi alkoi kotona vauvakuplassa. En tosin voisi olla onnellisempi. Jokainen päivä tuntuu ihmeelliseltä ja on upeaa seurata pienen poikamme kasvua.

Elämä on rauhoittunut ja tasaantunut, mutta Suomen pimeä talvi saa haaveilemaan talvehtimisesta jälleen etelän lämmössä. Korona on vähentänyt merkittävästi matkailua, enkä ole käynyt yli vuoteen ulkomailla. Toivottavasti tilanne kuitenkin helpottaa lähitulevaisuudessa, ja pääsisimme kaikki matkustelemaan normaalimmin.

Aika pian lapsi ryömii, konttaa ja harjoittelee tasapainoa. Jossain vaiheessa hän pääsee potkupyöräilemään. Saa nähdä, tulisiko hänestä toisen polven kilpapyöräilijä – joskus kaukana tulevaisuudessa. 

Euroopan junnutasoa tunnustelemassa

Nuorten pyöräilijöiden valmennukseni keskittyy kesän Euroopan nuorten olympiafestivaaleihin, jotka ovat heinäkuussa Banská Bystricassa Slovakiassa. Vuonna 2006 ja 2007 syntyneille tytöille ja pojille järjestetään aika-ajot ja maantiekilpailut.

Koen palkitsevana työskennellä lupaavien nuorten kanssa. Kuten aiemmin palstallani kerroin, saan jakaa eteenpäin kertyneitä tietoja ja taitoja sekä siten viedä eteenpäin maantiepyöräilijän elämäntapaa.

Ulkomaisiin kisoihin kannattaa valmistautua ja suunnata jo nuorena.

Ensimmäisen valmistavan harjoitusleirin pidimme joulukuussa Kisakallion urheiluopistossa. Suunnitelmissa on koronatilanteen salliessa myös harjoitusleiri Mallorcalla keväällä ja muutamia kilpailuja ulkomailla alkukesästä. Lisäksi järjestämme pyöräilijöille keväällä kaksi yläkoululeiriä Vierumäen urheiluopistolla.

Kilpailuihin valituille aukeaa hieno tilaisuus nähdä Euroopan kärjen tasoa jo varhain. Olympiafestivaalit ovat myös yksi tärkeä näytön paikka.

Korkeimman tason ammattipyöräilyyn on päässyt entistä nuorempia pyöräilijöitä, mutta tällainen loikka huipulle vaatii kovia näyttöjä juoniorivuosilta. Siihen suomalaisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet.

Katse naisten loppukireihin

Anniina Ahtosalo ajaa ensimmäistä vuottaan naisten yleisessä sarjassa ja debytoi samalla World Tourilla norjalaisessa Uno-X Pro Cycling Teamissa. Joukkueen johtoon kuuluvat pitkän linjan ex-ammattilaiset norjalainen Kurt-Asle Arvesen ja tanskalainen Lars Ytting Bak. He tietävät, miten ajattavat joukkueen kuskeja parhaiten.

Uudessa tallissaan Ahtosalo aloitti vahvasti, sillä heti helmikuussa Euroopan ensimmäisessä UCI-kisassa Vuelta CV:ssa hän ehti kuudenneksi. Uno-X:stä onnistui Espanjan Valenciassa ajetussa kovavauhtisessa kisassa myös neljänneksi ajanut Susanne Andersen. Massakirin voitti kokenut Marta Bastanelli.

Syyskuussa Ahtosalo ajoi Trentossa Italiassa alle 19-vuotiaiden EM-kisojen aika-ajossa viidenneksi sekä maantieajossa kuudenneksi. Sijoituksen hän saavutti voittamalla kirin 11 naisen porukasta, joka ehti maaliin hieman yli minuutin kärkiviisikon jälkeen.

Olisi fantastista nähdä Ahtosalo mukana heti kevään ensimmäisissä Belgian klassikkokisoissa. Ahtosalolla on kuitenkin kolmen vuoden sopimus norjalaisjoukkueeseen, joten näytön paikkoja tulee varmasti.

Lue myös:

Hiski Kanervan kolumni: Olympiahuumaa

Hiski Kanerva arvioi maantiepyöräilyn uudet säännöt

TEKSTI HISKI KANERVA

Pyöräily+Triathlon 1/2022

Vastaa