Jaakko Hänninen aloittaa perjantaina kolmiviikkoisen Italian ympäriajon

Jaakko Hänninen
Lukulistalle
ClosePlease login

Jaakko Hänninen (25) aloittaa perjantaina uransa toisen Italian ympäriajon. Italian ympäriajo, Giro d’Italia aloittaa perinteisesti kolmen ison ympäriajon sarjan. Ranskan ympäriajo ajetaan heinäkuussa ja Espanjan ympäriajo elo – syyskuussa.

Tämänvuotinen 21 etapin Giro alkaa Unkarista, jossa ajetaan kolme etappia. Näistä yksi on lyhyehkö aika-ajo. Aika-ajoetappeja on tänä vuonna kaksi, joista toinen ajetaan kilpailun toiseksi viimeisenä päivänä. Aika-ajokilometrejä kertyy vain 26,6 kilometrejä, joten ne eivät nousse ratkaisevaan rooliin. Nousumetrejä sen sijaan kertyy kunnioitettavat 50580. Etappien keskipituus on 164 kilometriä. Neljän etapin pituus on yli 200 kilometrejä. Kolmiviikkoiseen urakkaan sisältyy kolme lepopäivää. Tosin ensimmäinen lepopäivä Unkarista Sisiliaan menee matkustuksen merkeissä.

Suomalaisia Italian ympäriajoon osallistuneita pyöräilijöitä on viisi. Näistä Jussi Veikkanen ajoi urallaan Italian ympäriajon maaliin seitsemän kertaa. Jussi Veikkanen on tänäkin vuonna mukana, nyt Groupama-FDJ:n joukkueenjohtajan roolissa. Suomalaisista parhaiten kokonaiskilpailussa on sijoittunut Joona Laukka. Hän oli 14:s vuonna 1996.

Tämän kauden alku on ollut Jaakko Hänniselle hyvin kivinen. Hän on kärsinyt loukkaantumisista ja sairastelusta. Vappuna Saksassa ajettu 185 kilometrin kilpailu antoi jo myönteisen tunteen. Keho toimi hyvin, joten Unkarin Budapestiin voi matkustaa tässäkin suhteessa hyvillä mielin.

– Onhan se mukava päästä ajamaan Grand Touria. Vaikka tässä ei ole mitään paineita tulevalle kolmiviikkoiselle, niin kuitenkin on pientä jännitystä. Roolini tulee olemaan kokonaiskilpailusijoituksesta ajavan Felix Gallin auttaminen. Ja minulle tulee kyllä avautumaan mahdollisuuksia ajaa etappisijoituksista. Ne mahdollisuudet ovat jossakin kilpailun puolenvälin kieppeillä. Oma terveydentila on nyt ihan ok. Mitään ongelmia ei ole, vaikka valmistautuminen on ollut vähän risainen. Se, että olen ajanut jo kerran Giron, helpottaa asennoitumaan kilpailuun oikealla tavalla, kertoi Budapestiin matkalla ollut Jaakko Hänninen.

Giro d’Italia (2. UWT)

  • pe 6.5.2022        1. etappi         Budapest – Visegrád  195 km
  • la 7.5.2022         2. etappi        Budapest – Budapest 9,2 km (ITT)
  • su 8.5.2022        3. etappi        Kaposvár – Balatonfüred 201 km
  • ma 9.5.2022       Lepopäivä
  • ti 10.5.2022        4. etappi        Avola – Etna 172 km
  • ke 11.5.2022      5. etappi        Catania – Messina 174 km
  • to 12.5.2022       6. etappi        Palmi – Scalea 192 km
  • pe 13.5.2022      7. etappi        Diamante – Potenza 196 km
  • la 14.5.2022       8. etappi        Napoli – Napoli 153 km
  • su 15.5.2022      9. etappi        Isernia – Blockhaus 191 km
  • ma 16.5.2022     Lepopäivä
  • ti 17.5.2022        10. etappi       Pescara – Jesi 196 km
  • ke 18.5.2022      11. etappi       Santarcangelo di Romagna – Reggio Emilia 203 km
  • to 19.5.2022       12. etappi       Parma – Genova 204 km
  • pe 20.5.2022      13. etappi       Sanremo – Cuneo 150 km
  • la 21.5.2022       14. etappi       Santena – Torino 147 km
  • su 22.5.2022      15. etappi       Rivarolo Canavese – Cogne 178 km
  • ma 23.5.2022     Lepopäivä
  • ti 24.5.2022        16. etappi       Salò – Aprica 202 km
  • ke 25.5.2022      17. etappi       Ponte di Legno – Lavarone 168 km
  • to 26.6.2022       18. etappi       Borgo Valsugana – Treviso 152 km
  • pe 27.7.2022      19. etappi       Marano Lagunare – Santuario di Castelmonte 177 km
  • la 28.7.2022       20. etappi       Belluno – Marmolada (Passo Fedaia) 168 km
  • su 29.7.2022      21. etappi       Verona – Verona 17,4 km (ITT)

 

Tiedotus TWD-Länken, Esko Lummelampi

Vastaa