Lotte Kopecky voitti maantiellä ja otti kolmannen maailmanmestaruuden yhden viikon aikana

Lotte Kopecky. Kuva All Over Press.
Lukulistalle
ClosePlease login

Glasgow’n kaksiviikkoisissa maailmanmestaruuskarnevaaleissa oli sunnuntaina vuorossa naisten maantieajon maailmanmestaruuskilpailu. Samassa lähdössä kilpailtiin myös naisten alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruudesta.

Naisten kilpailu oli 154 kilometrin mittainen. Se päättyi 14 kilometrin mittaiseen kaupunkirataan, jota ajettiin kuusi kierrosta. Radalla kertyi kymmenen kierroksen aikana yhteensä yli viisisataa 90-asteen käännöstä.

Reitillä vaadittiin siis räjähtävyyden lisäksi taitavaa pyörän käsittelyä.

Hollannin joukkue oli odotetusti vahva ja monipuolinen. Ranskan ympäriajon voittanut Demi Vollering oli luonnollisesti yksi seuratuimmista pyöräilijöistä. Vahva, kokenut ja hallitseva maailmanmestari Annemiek van Vleuten ajoi viimeistä kauttaan, mutta ei itse uskonut reitin sopivan hänen ominaisuuksiin. Kilpailureitti saattoi sitä vastoin sopia räjähtävälle Lorena Wiebesille.

Tärkeä kysymys oli, pystyisikö Hollannin vahvoista yksilöistä koostuva kokoonpano ajamaan kilpailun joukkueena.

“Vuodatin kyyneliä epäonnistuttuani Ranskan ympäriajossa. Nyt olen ylpeä, että olen täällä ja edustan Alankomaiden joukkuetta. Demi Vollering on osoittanut olevansa omalla tasollaan. Meidän tulee pelata joukkueen vahvuuksilla ja lukumäärällä. Lotte Kopecky on myös hyvässä kunnossa. En tykkää reitistä, tämä on kuin kortteliajon mestaruuskilpailut”, van Vleuten tuumasi ennen kilpailua.

Belgian joukkueesta voittajasuosikki oli huippukunnossa oleva Kopecky, joka oli voittanut Ranskan ympäriajon kirikilpailun ja kaksi ratapyöräilyn maailmanmestaruutta Glasgowssa.

Muita kandidaatteja voittoon olivat Saksan Liane Lippert, Ranskan Juliette Labous, EteläAfrikan Ashleigh Moolman-Pasio ja Puolan Kasia Niewiadoma, joka ei kuitenkaan kilpailupäivänä startannut.

Kilpailun alku oli hermostunut ja maantiesuorilla sekä mutkissa sattui useita kolareita.

Suomen ainoa edustaja Anniina Ahtosalo joutui myös kolariin pääjoukon takaosassa. Hän oli nopeasti valmis jatkamaan matkaa, mutta todennäköisesti tiputti ketjun. Samaan aikaan Belgian ja Hollannin joukkueet kiihdyttivät vauhtia ja ensimmäiset halusivat irtiottoon. Pääjoukko repeytyi ja supistui.

93 kilometriä ennen maalia kilpailu saapui Glasgow’n kaupunkiradalle. Seuraavat 30 kilometriä pääjoukko pysyi hyvin kasassa ja irtiotot aiheuttivat vain vähän huolta kilpailun kärkinimille.

Kun kilpailua oli jäljellä hieman yli 30 kilometriä irtiotossa oli yhä pitkään yksin ajanut sveitsiläinen Elise Chabbey. Ero oli kutistunut 20 sekuntiin, jolloin van Vleuten teki iskun seitsemän ajajan ryhmästä. Vain hetkeä myöhemmin Kopecky riensi perään, mutta Vollering, van Vleutenin joukkuetoveri, ajoi Kopeckyn kiinni, eikä van Vleuten lopulta pysynyt takaa-ajoryhmän edellä.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Chabbey tuli lopulta kiinni, mutta pysyi mukana kärkiryhmässä. Van Vleuten puolestaan kärsi rengasrikon toista kertaa.

Neljä ajajaa teki iskun, jonka Vollering joutui ajamaan yksin kiinni, kun tanskalainen Cecilie Uttrup Ludwig ei suostunut ottamaan vetovuoroa. Vollering koetti ajaa heittämällä ryhmän ohitse, mutta sai krampin vasempaan reiteen.

Kuusi kilometriä ennen maalia Kopecky ja Uttrup Ludwig olivat karussa iskettyään pian Volleringin hyökkäyksen jälkeen. Kopecky jätti Uttrup Ludwigin nousussa terävällä iskulla ja ajoi yksin voittoon. Vollering kiri maaliviivalla tanskalaisen ohitse.

“Tämä on ollut samalla sekä mahtava että vaikea vuosi. Tiimi auttoi minua mahtavasti kilpailun alkupuoliskolla. Kolme maailmanmestaruutta viikon aikana on melko hullua”, veljensä tänä vuonna menettänyt Kopecky totesi liikuttuneena.

Lopputulokset

1. Lotte Kopecky, BEL, 4h 02’ 12”

2. Demi Vollering, NED, +7”

3. Cecilie Uttrup Ludwig, DEN, +7”

4. Marlene Reusser, SUE, +12”

5. Christine Schweinberger, AUT, 34”

U-23 – alle 23-vuotiaat

1. Blanka Vas, HUN

2. Shirin van Anrooij, NED

3. Anna Shackley, GBR

 

Teksti Antti Leinonen

Vastaa