Tour of the Alps: etappivoitto Lennart Kämnälle – Hänninen kolaroi ja keskeytti

Jaakko Hänninen
Lukulistalle
ClosePlease login

Jaakko Hännisen epäonni jatkuu. Hän joutui kolariin Tour of the Alpsin kolmannella etapilla ja joutui keskeyttämään. Edellisellä viikolla Paris – Camembert -kilpailussa saadut vammat saivat lisäkolhuja ja kilpailun jatkaminen oli mahdotonta. Kolari tapahtui, kun 154,6 kilometrin etapista oli ajamatta reilu 30 kilometriä. AG2R Citroën Team menetti samassa kolarissa myös toisen ajajan, kun Clément Champoussin joutui keskeyttämään.

– Olin kyljellään muutaman muun ajajan kanssa. Paris – Camembert -kilpailussa auennut käsivarsi vuosi verta kuin pässin kaulasta. Jatkoin matkaa, mutta pääjoukko ennätti kauas. Kipeä käsivarsi jäykisti selän ja kaulan lihaksia, jotka olivat tukossa jo edellisestä kaatumisesta. Kohtalona oli heittää pyyhe kehään, kertoi Jaakko Hänninen.

Etappi päättyi saksalaisen Lennaerd Kämnan (BORA-hansgrohe) voittoon. Aktiivisesti irtiotossa ajanut Kämna iski seitsemän ajajan karkulaisryhmästä kilometri ennen maalia. Kenelläkään ei ollut enää voimaa vastata hänen kiriinsä. Johtajan paitaa kantanut espanjalainen Pello Bilbao tuli seuraavassa ryhmässä ja säilytti vaivatta johtoasemansa.

 Tour of the Alpsin neljäs etappi Niederdorf /  Villabassa – Kals am Großglockner on pituudeltaan 142,4 kilometriä. Itävallan puolelle päättyvällä etapilla on tiukka loppunousu.

Tulokset

Tour of the Alps (2. Pro), Italia

 3/5 etappi Lana – Niederdorf / Villabassa 154,6 km

1      Lennard Kämna (Saksa) BORA-hansgrohe 4:02:56

2      Andrey Amador (Espanja) Caja Rural-Seguros RGA + 0:04

4      Natnael Tesfazion (Eritrea) Drone Hopper-Androni Giocattoli s.a.

5      William Barta (USA) Movistar Team s.a.

6      James Piccoli (Kanada) Israel-Premier Tech s.a.

7      Vadim Pronskiy (Kazakstan) Astana Qazaqstan Team s.a.

8      Sean Quinn (USA) EF Education-EasyPost + 0:57

9      Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroën Team s.a.

10    Pavel Sivakov (Ranska) INEOS Grenadiers s.a.

Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team dnf

 

Kokonaistilanne 3/5 etapin jälkeen

1      Pello Bilbao (Espanja) Bahrain Victorious 12:12:08

2      Romain Bardet (Ranska) Team DSM + 0:06

3      Attila Valter (Unkari) Groupama-FDJ + 0:12

4      Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroën Team + 0:16

5      Pavel Sivakov (Ranska) INEOS Grenadiers s.a.

6      Einer Rubio (Kolumbia) Movistar Team s.a.

7      Edward Dunbar (Irlanti) INEOS Grenadiers s.a.

8      Thymen Arensman (Hollanti) Team DSM s.a.

9      Esteban Chaves (Kolumbia) EF Education-EasyPost s.a.

10    Richie Porte (Australia) INEOS Grenadiers s.a.

 

Tour of the Alps (2. Pro), Italia

  • ma 18.04.2022 1. etappi Cles- Primiero / San Martino di Castrozza 160,9 km
  • ti 19.04.2022 2. etappi Primiero/ San Martino di Castrozza – Lana 154,1 km
  • ke 20.4.2022 3. etappi Lana – Niederdorf / Villabassa 154,6 km
  • to 21.4.2022 4. etappi Niederdorf /  Villabassa – Kals am Großglockner 142,4 km
  • pe 22.4.2022 5. etappi Lienz – Lienz 114,5 km

Lue myös:

Tour de Alps alkoi AG2R Citroën Teamin Bouchardin soolovoitolla

Tiedotus TWD-Länken Esko Lummelampi 

 

 

Vastaa