Naisten Ranskan ympäriajo järjestettiin tänä vuonna toista kertaa pitkän tauon jälkeen.
Viime vuonna kilpailun voitti Movistar joukkueen hollantilainen Annemiek van Vleuten. Hän oli yksi ympäriajon ennakkosuosikeista voitettuaan heinäkuun alussa ajetun Italian ympäriajon, Giro Donnen, ylivoimaisesti.
Ranskan ympäriajossa van Vleutenille oli enemmän vakavampia haastajia. Team Sdworxin Demi Vollering ei osallistunut Giro Donneen keskittyäkseen Ranskan ympäriajoon, ja hän oli yksi ennakkosuosikeista.
Muita ehdokkaita kokonaiskilpailun voittoon olivat muun muassa Lotta Henttalan joukkuetoveri AG Insurance – Soudal Quick-Stepin kapteeni Ashleigh Moolman Pasio sekä amerikkalainen Veronica Ewers ja Elisa Longo Borghini, joka joutui keskeyttämään Italian ympäriajon ajettuaan rajusti ulos.
Viralliselta nimeltään Tour de France Femmes avec Zwift oli 960 kilometrin mittainen ja kahdeksaan etappiin jaettu kilpailu, johon osallistui 154 ajajaa 22 eri joukkueesta.
Sdworks-joukkue nappaa keltaisen paidan
“En ole ollut kovinkaan hermostunut, mutta joukkueiden esittelyssä jännitys nousi pintaan. Voitto riippuu niin monesta asiasta, ensisijaisesti on pysyttävä terveenä. Tulen tietysti taistelemaan keltaisesta paidasta”, Demi Vollering sanoi ennen ensimmäistä 123 kilometrin mittaista etappia, joka ajettiin Pariisin lähettyvillä.
Ensimmäisellä etapilla nähtiin useita irtiottoja, mutta loppua lähestyttäessä se vaikutti päättyvän massakiriin. Belgian mestari ja Sdworxin Lotte Kopecky kuitenkin yllätti pääjoukon viimeisessä jyrkässä nousussa noin kymmenen kilometriä ennen maalia.
Taakse jääneet ajajat eivät saaneet muodostettua organisoitua takaa-ajoa ja Kopecky ja ajoi yksin maaliin 41 sekunnin erolla.
“Tämä oli suunnitelmamme jo paljon ennen kilpailun alkua. Tämä oli toinen joukkueemme suunnitelmista etapille. Meillä on vahva ja hyvä joukkue”, Kopecky kommentoi voittoa.
Etapin kakkossijan vei kirissä Sdworxin sprintteri Lorena Wiebes. Hänen kirinopeutensa oli joukkueen varasuunnitelma etappivoittoon, jollei Kopecky olisi onnistunut irtiotossa.
Mäkinen toinen etappi ajettiin koleassa ja suurelta osin sateisessa säässä. Etappia varjostivat lukuisat kolarit, mutta vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin. Myös van Vleuten ja Longo Borghini joutuivat maistamaan asvalttia.
Etappi päättyi massakiriin. Ensimmäisen etapin voittaja ja keltapaitainen Kopecky avasi kirin hieman liian aikaisin. Saksan mestari ja Movistarin Liane Lippert kiri loivassa ylämäessä voimakkaasti muiden ohitse viimeisillä metreillä.
“Olen erittäin ylpeä voitosta. Kaaduin kaksi kertaa, mutta onnistuimme palaamaan takaisin ja keskittymään. Ajan aina hyvin sateessa. En uskonut voittavani, koska olen parhaimmillani nousuissa ja pitkillä etapeilla”, Lippert sanoi.
Yksinäinen irtiotto tulee täpärästi kiinni
Kolmannelle etapille lähdettäessä kilpailua johti Lotte Kopecky, kirikilpailun johtajan vihreä paita oli Uno-X:n Anouska Kosterilla ja mäkikilpailun punapalloiseen paitaan oli pukeutunut Fenix-Elegantin Yara Kastelijn.
Fenix-Elegant joukkueen Julie van de Velde pysyi pitkään irtiotossa ja ero pääjoukkoon oli parhaimmillaan muutaman minuutin. 60 kilometrin omaa henkilökohtaista aika-ajoa ajanut van de Velde tuli kiinni ajetuksi vain parisataa metriä ennen maalia. Irtioton ansiosta hän kuitenkin vei joukkuetoveriltaan mäkikilpailun pallopaidan ylleen.
Noin kuusi kilometriä ennen maalia Lotta Henttala oli hyvin asemoituneena pääjoukon kärkeen loppukiriä varten ja sijoittui sijalle 12. Kiritykki Lorena Wiebes oli tällä kertaa etapin nopein.
“Julie ajoi mahtavasti. Ensin näytti siltä, että emme tavoita häntä. Nopeus nousi kovaksi, kun muutamien joukkueiden junat alkoivat edetä. Kärjessä ei ollut kovinkaan turvallista. Lorena oli nopeampi. On kuitenkin kaunista olla mukana Ranskan ympäriajossa”, Jumbo-Visman huippumenestynyt Marianne Vos kommentoi etapin kakkossijaa.
Kolmannen etapin jälkeen van Vleutenilla, Volleringilla ja Longo Borghinilla oli minuutin takamatka Kopeckyyn.
Kokonaiskilpailun kamppailu alkaa
Seuraavaksi pyöräilijöitä koetteli kaikkien aikojen pisin 177 kilometrin mittainen ja kaksijakoinen etappi, jonka alku oli tasainen, mutta viimeisen 40 kilometrin matkalla oli noin 1000 nousumetriä.
Etapilla syntyi parhaimmillaan poikkeuksellinen kymmenen minuutin eron pääjoukkoon saavuttanut irtiotto. Ennen mäkistä osuutta, alle 40 kilometriä ennen maalia, ero pääjoukkoon kutistui alle kuuteen minuuttiin.
Fenix-Elegant joukkue onnistui tällä kertaa. Ylämäessä, 19 kilometriä ennen maalia, Yara Kastelijn irtosi kärkiryhmästä ja ajoi yksin maaliin.
“Tämä oli oikeasti joukkuesuoritus. Muut tytöt voivat olla hieman vihaisia, koska en juuri työskennellyt irtiotossa. Joukkueenjohtaja kuitenkin sanoi, että täällä ei olla tekemässä ystäviä vaan voittamassa”, Kastelijn sanoi sekavin tuntein.
Neljän etapin jälkeen Sdworxin Demi Vollering nousi kokonaiskilpailun toiseksi haastettuaan van Vleutenin etapin viimeisessä jyrkässä nousussa. Volleringilla oli kahdeksan sekunnin etumatka muihin kärkinimiin.
Ympäriajon toisella puoliskolla onkin jännittävää nähdä kykeneekö kokenut ja hyvässä kunnossa oleva van Vleuten päihittämään Sdworksin vahvan ja monipuolisen joukkueen.
Kilpailutilanne neljän etapin jälkeen
Kokonaiskilpailu, aika
Lotte Kopecky, 15h 47’ 25”
Demi Vollering +43”
Ashleigh Moolman Pasio +51”
Kirikilpailu, pisteet
Lotte Kopecky, 128
Lorena Wiebes, 100
Ashleigh Moolman Pasio, 92
Mäkikilpailu, pisteet
Anouska Koster, 19
Yara Kastelijn, 16
Kathrin Hammes, 11
Joukkuekilpailu, aika
Team Sdworx, 47h 24’
Movistar Team, +4’ 37”’
Canyon/Sram, +4’ 47”
Lue myös:
Yli 30 vuoden tauon jälkeen järjestetyn naisten Ranskan ympäriajon voitti ennakkosuosikki
Teksti Antti Leinonen Kuva All Over Press