Suunnistuksen MM-kisoissa puhutti jälleen ikuisuusaihe peesaaminen, eli toisen suunnistajan liiallinen hyödyntäminen oman suorituksen hyväksi. Aihetta pohditaan tarkemmin tässäkin lehdessä. On ymmärrettävää, että yksilösuorituksella tullut MM-kilpailujen neljäs sija jättää hampaankoloon, kun samalla mitalikolmikko on puksuttanut ison osan radasta kimpassa. Urheilijaa siitä on silti vaikea syyttää.
KÄSI PYSTYYN, joka ei ole koskaan hyötynyt suunnistaessaan muista kilpailijoista. Jos järjestävä taho on ratasuunnittelullaan mahdollistanut suunnistajille ilmiselvän hyötymisen toisistaan, on turha sälyttää vastuuta yhdenkään suunnistajan niskoille tai alentaa suoritusten arvoa. Kuten internetin spekulaatioissa on mietitty, pitäisikö urheilijan peesitilanteessa odottaa ja antaa kilpakumppanille etumatkaa, vaiko valita tarkoituksenmukaisesti heikompi reitinvalinta? Kukaan tuskin valitsee kumpaakaan.
ITSE OLEN KOKEILLUT TÄNÄ KESÄNÄ peesaamisen maailmaa kolmeen kertaan ihan sallitusti. Ensimmäisen kerran kuljin 24 tunnin rogainingin verran tiimikaverin selkää seuraten, toinen kerta osui multisport-kilpailuun, jossa hinguin ja vinguin kyydissä kuin teuraaksi matkaava sika ja kolmannen kerran olin jo kirjaimellisestikin köyden jatkona Tunturisuunnistuksessa. Ja kuten kuvasta näkyy, myös koiran peesissä on tullut juostua.
KOTISOHVALTAHAN ON TUNNETUSTI helppo esiintyä asiantuntijana. Itse voin nyt näin jälkikäteen huudella, ettei ollut helppoa peesaajallakaan. Välillä joutui keskittymään sellaisella äärimmäisellä tarmolla pelkästään eteenpäin liikkumiseen, ettei juuri ehtinyt karttaa rullalta avata. En ole asiantuntija, mutta veikkaan, ettei suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuissa pitkällä tähtäimellä pötkitä kovin kauas pelkällä peesaamisella.
Peesaajan on vaikea olla koskaan kaikkein paras.
Suorituksen on oltava omissa käsissä. Ja vaikka ehkä satunnaisesti pötkitäänkin, ainakin peesaajan on vaikea olla koskaan kaikkein paras. Uskon siihen, että Suomen maajoukkueen urheilijat omistavat niin paljon kunnianhimoa, ettei peesaamalla tullut sijoitus koskaan voita ehkä vähäisempää, mutta täysin omilla kyvyillä hankittua menestystä.
JONKILAISTA PEESAUSTA TULLAAN NÄKEMÄÄN AINA ja kaikessa toiminnassa. Oli kyse sitten reitinvalinnoista, harjoittelusta, tai lehden tekemisestä. Jos joskus kovaan peesiin päätyy, kannattaa tilanteesta kerätä opit. Itse olen oppinut sen, että omia voimavaroja on usein paljon enemmän, kuin oli alun perin kuvitellut. Toisaalta olen alkanut sisäistää, että ammattiurheilija etenee kovempaa kuin harrastaja. Ja siitä syystä jatkan itse täysillä suunnistuskisojen seuraamista myös kotisohvalta ja koitan vaikuttaa rehtiin peliin näppäimistön avulla. Hyviä lukuhetkiä!
Lue myös Suunnistus – peesauksen problematiikka
Anu Uhotoinen
Toimituspäällikkö