Sauvarinneharjoitukset ovat monella vähentyneet, mutta niillä on yhä paikkansa kaikenikäisten hiihtäjien ohjelmassa.
Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjä Tino Tiilikainen viihtyy sauvarinteessä vähintään kerran viikossa ja on ohjannut useita junioreita sauvarinneharjoittelussa.
Tiilikaisen sauvarinneinnostus pohjustettiin jo juniorivuosina Mikkelissä, jolloin mäkien nousu sauvojen kanssa jalkaisin oli sulanmaan harjoittelun kulmakiviä. Vaikka harjoittelu on nykyään paljon lajinomaisempaa ja rullahiihdon määrä on Tiilikaisellakin kasvanut, on sauvarinne yhä hänen ohjelmassaan vähintään kerran viikossa. Hän tekee harjoituksia monenmittaisiin nousuihin ja vaihtelevilla tehoilla, jolloin tekemisessä säilyy monipuolisuus.
– Sauvarinnettäkin pitää käyttää monipuolisesti. On pk-sauvarinnettä, vk-sauvarinnettä, mk-sauvarinnettä. Teen myös nopeusvoimaloikkia sauvarinteessä. Moni kokee sauvarinneharjoitukset tylsiksi, mutta siinä on hirveästi variaatioita miten sen toteuttaa, Tiilikainen sanoo.
Hän tottui juniorina Mikkelissä siihen, että lyhyitä nousuja tehtiin paljon. Vuokatinvaaran nousu puolestaan tarjoaa sekä nousu- että laskumetrejä riittävästi.
Kovista sauvarinneharjoituksista hän antaa pari esimerkkiä:
– Lisäksi alamaastossa on semmoinen sauvarinne, jossa mennään tunti kovaa. Sitä Mikkelissä tehtiin paljon, kun nousut olivat lyhyitä: kovaa ylös ja kovaa alas. Tunti on aika kova vetää niin, että mennään koko ajan kovaa. Ylös mennään loikkien. Se tekee siitä sellaisen, että alkaa pikkuhiljaa tuntua jäsenissä.
– Yksi klassinen, joka on aina kova: 5–7 nousua Vuokatinvaaralle Heseä pitkin. Pari nousua lämmitellään ja loput vedetään sitten sen verran kovaa, että se tuntuu. Nousuja ei tarvitse älytön määrä olla, kun teho on riittävän kova. Kun hapenottoa vasten mennään alhaalta ylös, alkaa tuntua vähemmilläkin nousuilla.
Vaikka väki on Tiilikaisenkin havainnon mukaan sauvarinteessä vähentynyt, se tarjoaa monella paikkakunnalla maastollisesti haastetta, jota rullahiihto loivaprofiilisilla pyöräteillä ei anna.
– Sauvarinne on riittävän helppo toteuttaa. Mikkelissä juniorina sauvarinne oli kahden minuutin nousu. Latupohjilla myös juostiin niin että loikittiin mäkiä, ihan kunnon loikkina.
Vuokatissa Tiilikainen on vetänyt junioreille usein sauvarinneharjoituksia. Sitä on pidetty hyvänä harjoituksena, jossa pääsee haastamaan itseään. Mutta miksi sauvarinteen suosio on Suomessa romahtanut, vaikka Ruotsissa ja Norjassa se on yhä voimissaan?
– Meillä jossain kohtaa ehkä huolestuttiin juoksuvauhtien tipahtamisesta ja painotettiin juoksua. Juoksua ja loikkaa tulee sauvarinteessäkin. Hiihtäjälle juoksun saa kulkemaan helpostikin riittävällä tasolla. Meidän lajissa ylämäkiä kuitenkin on ja jos niitä ei kesän aikana ole kavunnut, sen huomaa aika nopeasti.
Lue myös:
Peruskestävyystehot kohdalleen kenttätestillä
Teksti Heidi Lehikoinen Kuva Seppo Anttila