Yli sadan mailin UTMB tarjoaa hurjan haasteen keholle ja mielelle. Kai Langel kertoo, miten UTMB-ennätys kiritti häntä läpi polkujuoksun vuorilla.
UTMB vuonna 2016: Kisani meni pieleen kenkä- ja varvasongelmien takia. Siitä jäi selkeästi jotain hampaankoloon, sillä niin paljon jäi tekemättä.
UTMB eli Ultra-Trail du Mont-Blanc koostuu 171 kilometristä ja 10 000 nousumetristä. Arvostettu polkujuoksu lähtee Chamonix’sta Ranskasta sekä kiertää Alppien korkeimman vuoren Mont Blancin massiivin ympäri.
Vuonna 2018 osallistuin UTMB-viikolla sadan kilometrin CCC-matkalle, jonka juoksin Maija Oravamäen kanssa.
2021 valikoitui vuodeksi, jolloin asiat olivat vihdoin siinä kunnossa, että saatoin palata hyvin valmistautuneena uuteen yritykseen.
Vuonna 2016 tavoittelin UTMB:n ripeimpänä pidettyä suomalaisaikaa, joka oli silloin Jussi Kallioniemen 27.57.05 vuodelta 2013. Suomalaistaustaisista juoksijoista tosin ahvenanmaalainen ja sittemmin Ruotsia edustanut Fritjof Fagerlund on saapunut maaliin selvästi nopeammin.
Vuonna 2018 Ville Maksimainen nakutti UTMB-tulostauluun 27.47.49. Kallioniemen tai Maksimaisen ajat eivät ole täysin vertailukelpoisia nykyisen, elokuussa 2021 juostun reitin kanssa. Villen aika oli kuitenkin se UTMB-ennätys, jonka alle ajattelin pystyväni onnistuneella kisalla.
Villen aikaan verrattuna vuoden 2021 reitillä on kaksi oleellista muutosta. Ensimmäisenä yönä juostavalle osuudelle Italiassa on lisätty hieman ärsyttävä erittäin kivinen Pyramidesin nousu ja lasku Col de la Seignen huipulta ennen Lac Combalin huoltoa.
Muutoksen on sanottu lisänneen noin 30 minuuttia reitin kestoon. Aiemman juoksun datani tukee tätä arvioita hyvin. Ero saattaa olla jopa hieman suurempi – riippuen tietysti juoksijan vauhdista.
Alla oleva taulukko kertoo, että vuosien 2016 ja 2021 juoksujeni välillä oli kyseisellä pätkällä vain yhden minuutin ero. Villen aikaan verrattuna viiden minuutin etumatka kuitenkin muuttui yhtäkkiä 35 minuutin takapakiksi.
Villen tulokseen vaikuttaneeseen toiseen reittimuutokseen palaan myöhemmin. Kumpaakaan en tajunnut kunnolla ennen vuoden 2021 kisaa.
Joka tapauksessa aiemmat ripeimmät ajat olivat suorituksina hienoja. Kun Villen UTMB-ennätys syntyi, pääsin itsekin todistamaan juoksua. Mies tuntui liikkuvan reitin läpi tasaisesti kuin juna. Epäilin hieman omia kykyjäni vastaavaan suoritukseen, sillä yleensä korttitaloni tuppaa luhistumaan jossain vaiheessa UTMB:n tyyppisessä kilpailussa.
UTMB-reitti ja UTMB-ennätys jakautuivat osuuksiksi
Sain tämän vuoden juoksuun hyvät tukijoukot Espanjassa asuvista eteläafrikkalaisista kavereistani. Päähuoltaja Jackiella oli kokemusta sekä polkujuoksuista että pitkistä seikkailukisoista ja oletin, että hänen taustastaan olisi paljonkin hyötyä. Kisassa tämä tulikin esiin jopa siten, että maaliin pääsy ilman Jackien kokemusta olisi voinut jäädä näkemättä.
Mukana oli myös strategisti Chris Jones. Hänellä on taustaa apukuskin hommista ralleista, mikä ehkä tuntuu kaukaa haetulta, mutta siitä oli hyvinkin paljon apua.
Chris jakoi UTMB:n osuuksiin. Hänen tehtävänään oli analysoida vuoden 2016 suoritustani sekä Villen 2018 kisaa ja miettiä, millä osuuksilla voisi olla aikaa kirittävänä. Lopputuloksena oli erinomainen työkalu, jonka jaan artikkelin lopussa. Tuossa excelissä oli esimerkiksi seuraavat ominaisuudet:
- Jokainen huoltopiste sekä kommentit toimista, joita oletimme huolloissa tarpeellisiksi
- Eri segmenttien pituudet, nousut ja laskut
- Oletettu saapumisaika huoltopisteelle tukijoukkojen liikkeitä varten
- Jokaisen segmentin profiili kuten tasaista, nousua tai laskua. Tiedot otimme huomioon huolloissa. Sain aina muistutuksen siitä, mitä on tulossa sekä vinkkejä huoltopisteen tankkaukseen – esimerkiksi ”tulossa rankka nousu, vältä syömästä liikaa”.
- Vertailu omaan 2016 aikaan jokaiselle segmentille
- Vertailu Villen 2018 aikaan jokaiselle segmentille
- Kokonaisero sekä omaan että Villen aikaan – sain siis jokaisella pisteellä minuutilleen tietää, miten juoksu etenee verrattuna Maksimaisen vauhdinjakoon
Vertailun ansiosta tiesin, että vuonna 2016 juoksin eri osuuksia yleisesti hieman nopeammin kuin Ville aina Champex Laciin asti, josta alkaen ongelmat pilasivat kisani.
Yksi erikoisuus oli yllä kuvattu Lac Combalin segmentti, jossa otin takkiin peräti 41 minuuttia. Se johtui suurimmaksi osaksi juuri Pyramides-reittimuutoksesta, mitä en kuitenkaan ennen kisaa tajunnut – vaikka ihmettelin asiaa.
Vertailun perusteella voisi kuvitella, että lähdin kisaan ennätykset päällimmäisenä mielessä, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Tarkoituksena oli taas juosta Maija Oravamäen kanssa yhdessä niin pitkälle kuin yhteistyö olisi molemmille hyödyllistä.
Olen juossut Maijan kanssa useita kisoja, ja yleensä vauhtimme sopivat yhteen ja synergia on muutenkin hyvä. Maijalla on ollut alussa paljonkin vauhtia ja menohaluja, kun taas minä lämmittelen konetta rauhassa. Maija siis hieman kirittää minua alussa ja minä yritän pitää vähän Maijan henkseleistä kiinni, että voimia jäisi loppumatkallekin.
Vastaavasti myöhemmässä vaiheessa osat ovat saattaneet vaihtua ja olen ollut yleensä kirittäjän roolissa. Eri vuosina juoksemamme ensimmäiset ja molemmille ongelmalliset UTMB-kisat tulimme maaliin lähes minuutilleen samaan aikaan.
Ajattelin, että Maksimaisen aika pitäisi säilyttää mahdollisimman pitkään mahdollisuuksien rajoissa. Silti yön yli juoksu oli tarkoitus hoitaa maltilla.
Ensimmäiseen huoltoon 31 kilometriin pitäisi päästä erinomaisissa voimissa. Noin puolenvälin iso huolto Italian Courmayeurissa olisi iso virstanpylväs. Sinne pitäisi selvitä siinä kunnossa, että jatkaessani olisin valmiina pistämään itseni likoon koko seuraavan päivän juoksuun aina maaliin asti – toivottavasti Maksimaisen aikaa tavoitellen.
UTMB-ennätys teoriasta käytäntöön
Olen vuosien varrella todennut, että ennätyksiä ja tuloksia on huomattavasti helpompi tehdä sosiaalisessa mediassa tai paperilla kuin reitillä. Onneksi suorituskin lopulta tarvitaan. Toimeen siis.
Kisan startti oli viideltä illalla ensimmäiselle vajaan tuhannen juoksijan lähtöryhmälle. Toisin kuin aiemmin, en enää ITRA-pisteilläni päässyt eliittiryhmään eli parhaiten rankattujen 200 juoksijan joukkoon. Maija kuului tuohon ryhmään ja hieman hermostutti, löydämmekö toisemme helposti ja joudunko alussa kirimään paljonkin, että saan hänet kiinni.
Muista vuosista eroten tavisjuoksijat kerättiin ensin pellolle karsinaan, jossa meitä istutettiin noin tunnin verran auringossa. Vasta sitten laumamme pääsi varsinaiselle lähtöalueelle, jossa odottelimme todella tiiviisti vielä 50 minuuttia lisää. Siirtymävaiheessa onnistuin livahtamaan ihan joukon kärkeen, ja ryhmien yhdistyttyä olimme karsinassa vierekkäin ja odottelimme lähtöä.
Lähdimme Maijan kanssa liikkeelle hyvällä fiiliksellä, niitä näitä höpisten. Chamonix’ssa vaikutti olevan jopa enemmän porukkaa kun aiemmin, joten koronaongelmat eivät ainakaan pahemmin tuntuneet haittaavan aikalailla fanaattista katsojajoukkoa. Chamonix’n keskustan maskipakko toki näkyi.
Ihmisiä oli matkan varrella tuhansittain. Ensimmäiset 30 kilometriä tuntui jotakuinkin jatkuvalta biletykseltä. Kisan seuraajia oli kavunnut myös korkealle nousuihin, ja oli hauska saada kannustusta jopa keskellä yötä vuorten huipuilla.
Etenimme aika rauhallisen tuntuisesti, mutta silti ohittelimme varsinkin nousuissa porukkaa aikalailla. Tuli todettua, että vauhti saattaa olla liiankin reipasta. Todellisuudessa menimme koko yön selkeästi hitaammin kuin avaukseni vuonna 2016, ja Courmayeurissa eroa oli jo 30 minuuttia.
Ensimmäisessä laskussa alkoi tuntua siltä, että vatsassa vähän hölskyi ja tämä tunne vain kasvoi matkan edetessä. Tuli mieleen sanonta ”never trust a fart in an ultra” ja aloinkin odottelemaan ensimmäistä stoppia vessaan. Kun mahdollisuus vihdoin tuli Les Contaminesin huollossa, tajusin tilanteen olevan vähintäänkin huolestuttava.
Toivoin, että tyhjennys olisi kertaluontoinen kokemus, mutta hyvinkin pian oli pakko todeta, että näin ei tulisi olemaan. Käytin jokaisen vessamahdollisuuden hyväksi, minkä lisäksi jokaisessa alamäessä oli pakko etsiä joku kivi tai pusikko pysähdykselle. Vatsani oli aivan totaalisen sekaisin, mutta onneksi se ei juurikaan muuhun olotilaan vaikuttanut.
Koko yö sujui oikein kivasti, Maijan kanssa eteneminen oli todella rattoisaa. Ajattelin usein, että pitää nauttia näistä hetkistä, kun on oikeasti todella hauskaa ja matkanteko sujuu hyvin.
Vatsan lisäksi ainoa ongelma minulla oli jämähtänyt toinen sauvani. Reppuun laittoa varten sauvan kasaamiseksi yksi osa piti aina ruuvata irti. Koska sauva oli kahdessa osassa, olin vähän huolissani, että säätäessä osia saattaisi tipahdella pussista. Niin sitten tietysti kävikin.
Totesin tilanteen kivisen Pyramides-nousun alussa, kun kaivoin sauvoja repusta. Loppumatka Courmayeuriin piti edetä yhdellä sauvalla, mutta Maija onneksi lupasi oman varasauvansa käyttööni sieltä eteenpäin.
Osuuden lopussa menohaluni alkoivat olla vähän reippaammat kuin Maijalla, ja hän ehdottelikin, että jatkaisin omaa matkaani. Juoksin välillä hurmoksessa pieniä pätkiä vähän reippaammin ja sitten odottelin Maijaa, mutta totesinkin kyllä, että tämä ei ole ihan optimaalinen tapa edetä.
Seuranamme yön aikana vilahteli ahvenanmaalainen Emil. Hänkin toteutti hieman erikoista taktiikkaa. Emil ohitti meidät polulla toistuvasti joko ylä- tai alamäessä. Joka kerta saimme hänet kuitenkin kiinni huoltopisteillä, joissa Emil tuntui viihtyvän oikein hyvin pitäen ilmeisesti kunnon piknikin jokaisella.
Courmayeurin lähestyessä ajattelin juosta huoltoon hieman ennen Maijaa ja käyttää muutaman lisäminuutin säätämiseen. Huollossa ehdin jo ajatella, että taidan jatkaa yksinäni. Maija kuitenkin tuli huoltoon hyvinkin pian. Huikkasin, että odottelen häntä ja voidaan jatkaa yhdessä.
Samalla tein pari ensimmäistä turhaa virhettä. Ensinnäkin jätin jostain syystä vessastopin tekemättä, vaikka vietin huollossa 17 minuuttia tehden ties mitä. Toinen virhe olikin juuri 17 minuutin kuluttaminen.
Mukaan mahtui myös positiivinen käännekohta. Huoltajaltani Jackieltä löytyi seikkailukisojen hätävarapussistaan Imodium-tabletteja, joilla sain vatsani kuriin loppukisan ajaksi.
Kun viimein jatkoimme matkaa, sain aikapäivitykset. Olin tavoiteaikaa 40 minuuttia perässä. Kuulin Chrisin äänestä ehkä hienoista luovutuksen makua. Heti Courmayeurista lähdettyä kävi selväksi, että vauhdit Maijan kanssa eivät enää sopineet yhteen. Jatkoin matkaa itsekseni.
Kadonneen ajan metsästys
Kilpailuni luonne muuttui täysin. Vaihdoin itseni kisamoodiin ja lähdin aggressiivisemmalla asenteella heti ensimmäiseen nousuun. Tiesin, että Bonnattin vuoristomajan jälkeinen osuus sopisi minulle erinomaisesti ja muistin sen hyvin edellisiltä kerroilta.
Ajatukseni oli, että nyt pitää tehdä jotain radikaalia, jotta voisin kiriä 40 minuutin takamatkan takaisin. Halusin myös näyttää huoltoteamille ja muille seuraajille, että peli ei ole vielä menetetty.
Osuus oli maisemiltaan koko reitin hienointa, mutta olin niin keskittynyt ajan takomiseen, että ei ollut mitään mahdollisuutta kaivella kameraa esiin. Pääsin todella hyvään runner’s high -tilaan ja painelin menemään kovalla kaasulla.
Juoksin pätkän hyvin vuonna 2016, mutta viilasin osuusajastani silti 11 minuuttia ja Villen aikaan nähden kirin 19 minuuttia. Ohitin juoksemalla 28 kilpailijaa ja nousin sijalle 101.
Homma oli jo aivan tolkuttoman hauskaa ja asenteeksi muodostui ”syteen tai saveen, nyt kaikki likoon, että saadaan aikaa tehtyä takaisin”.
Arnouvaz’n revittelyn jälkeen tulikin pieni kylmä rätti kasvoille. Tarvitsin vielä yhden vessastopin ja järjestäjät pakottivat pukemaan takin päälle kovan tuulen takia ennen kuin pääsin jatkamaan huollosta.
Nousu Grand Col Ferret’lle kisan korkeimpaan kohtaan oli aika nihkeää tekemistä, mutta kärsivällisesti tamppasin mäen askel kerrallaan. Flow alkoi pikkuhiljaa palata huippua seuraavassa pitkässä laskussa, ja La Foulya lähestyessäni Arnouvaz’n hurmos oli löytynyt uudelleen. Jatkoin muiden ohittelua hymyillen ja erittäin hyvällä fiiliksellä.
La Fouly–Champex Lac väli meni lähes maksimipanostuksella. Juoksin lähes koko välin ylämäkineen ja kivikkoineen. Kirin Villen aikaa 18 minuuttia ja Champexiin saapuessani olinkin hänen aikaansa edellä kolme ja puoli minuuttia.
Omaa 2016 aikaani olin vielä hieman yli minuutin perässä vaikka juoksin Courmayer–Champex-osion 28 minuuttia nopeammin kuin 2016. Kellon mielestä kiri oli kaikin puolin onnistunut.
Champex Lacissa olin tosin edeltävän nousun jäljiltä aika piipussa ja totesinkin Chrisille ennen huoltoa, että on tämä kyllä aika rankkaa touhua. Chris kertoi myöhemmin, että häntä alkoi olemukseni hieman huolestuttaa.
Tein reippaan huollon, tankkasin hyvin keittoa, nallekarkkeja ja vesimelonia. Niiden jälkeen totesin Chrisille, että homma menee nyt tosi hyvin.
Muutaman minuutin huolto teki ihmeitä ja teltasta ulos tullessani tunsin oloni oikein hyväksi.
Huolto tuntui resetiltä eli uudelleenkäynnistykseltä. Se hoiti hyvin väsymyksen ja olin taas valmiina seuraavaan segmenttiin. Arvelin, että loppumatkalla tarvitsisin vain kaksi samanlaista resettiä ja homma olisi siinä. Sain hyvin luottamusta huollon toimivuuteen ja reserveihini.
Loppupätkät etenin tasaisen päättäväisesti, ei väkisin puskien, mutta jatkuvalla hyvällä tekemisellä. Jälkikäteen ajatellen hoidin kyseiset osuudet henkisesti oikein hyvin.
Viimeiset isot nousut voivat tuntua loputtoman pitkiltä. Totesin jossain vaiheessa, että nyt on hyvä hetki pistää aivot pois päältä. Pääsin aika hyvään meditatiiviseen tilaan, jossa ajatukset olivat tyhjiä ja keskityin vain laittamaan jalkaa toisen eteen.
”Jatka samaa malliin”
Tämä tila tuli esiin myös huolloissa. Jackie kysyi, mitä tarvitsen. Vastasin, että en tiedä, en osaa oikein ajatella mitään muuta kuin ylös ja alas etenemistä ja että tarvitsen apua miettimään, mitä kaikkea saattaisin tarvita.
Jackie yritti kertoa vitsejä, mutta en tajunnut niitä ollenkaan. Totesin, että ei kannata yrittää jutella yhtään mitään, mikä ei liity tällä polulla etenemiseen.
Chrisin briefingit ennätyksen ja aikojen suhteen tulivat erittäin tärkeiksi. Sain tietää, että etumatkani kasvoi koko ajan sopivan tasaisesti. Sain myös erinomaisen yksinkertaisen ohjeen Chrisiltä jatkaa täsmälleen samaa tekemistä – mitään enempää ei tarvitse tehdä.
Tästä oli puhuttu jo ennen kisaa. Sanoin, että Maksimaisen ajan rikkominen on tavoitteena, mutta sitä ei tarvitse rikkoa kuin yhdellä sekunnilla. Mieluummin pelaisin varman päälle kuin ottaisin turhia riskejä. Chris osasi neuvoa, eikä minun tarvinnut miettiä asiaa sen enempää.
Loppukisan taktiikaksi muodostuikin yksinkertaisesti ”jatka samaan malliin”.
Loppuosuus jäi hyvin mieleeni. Viimeisestä isosta huollosta lähtiessäni olin 12 minuuttia tavoitetta edellä ja ajattelin, että pitää vielä vähän puskea, jotta homma on varmasti omissa käsissä.
Viimeisen nousun yritin edetä hyvällä panostuksella, mutta jalka alkoi painamaan, eikä erityistä hurmosta ollut enää jäljellä. Tekeminen tuntui vielä kuitenkin hauskalta, ja muistin nauttia noista hetkistä. Mietin, että UTMB:llä tuskin tulen enää olemaan tällaisella kisa-asenteella, joten nyt ovat viimeiset hetket käsillä.
Nousin yhdessä muutaman muun kaverin kanssa. Mäen lopussa totesin heille, että kiitos seurasta, mutta yritän jahdata ennätystä ja lähdin seuraavaan laskuun vähän reippaammin kuin he.
Lasku olikin todella tuskallista ja tässä vaiheessa kisaa ärsyttävää ja jopa vaarallisen tuntuista kivikkoa. Juostavaa polkua ei ollut – isoja kivenlohkareita pitkin piti joko loikkia tai kiipeillä.
Pelasin vähän varman päälle. Liikuin reippaasti, jos se tuntui turvalliselta ja muuten varoin kaatumisia tai nilkkojen taittumista.
Tete Aux Ventissä oli vielä tarkistuspiste Sen kyltistä näin taikasanan ”Chamonix” sekä tiedot 3 km ja -260 m. Uupuneena käsitin, että maaliin olisi vain kolme kilometriä.
– Sehän on tuossa ihan kohta, mietin.
Kyltti taisi kuitenkin tarkoittaa matkaa La Flegeren huoltoon ja että siitä seuraava piste olisi Chamonix. Henkisesti tulkintavirhe aiheutti aikamoisen pettymyksen, kun jossain vaiheessa tajusin, että alas laaksoon onkin vielä todella pitkä matka. Ihmettelin, miksi juoksijoille piti näyttää harhaanjohtavia kylttejä.
Tuli myös mieleen, että reitissä on jokin koira haudattuna ja tavoiteaika menee jollain tavalla pieleen. En oikein tajunnut, mistä on kyse. Mietin silti, että oma kisani on ollut ihan hemmetin onnistunut, eikä sillä ajalla niin väliä kuitenkaan ole.
Sprintti Chamonix’n kaduilla
Saavuin vihdoin La Flegeren huoltoon. Viimeinkin tajusin, missä olen. Aiemmin olin ollut Flegerellä vain pimeällä tai keskellä myrskyä ja nyt illansuussa oli ollut vähän vaikea tunnistaa paikkoja.
Tiesin tarkalleen, mitä olisi edessä. Flegeressä mokailin sen verran, että otin juomapulloon kokista. Se oli lähellä maalia ihan turhaa, enkä myöskään muistanut, että kokis saa juomapullon turpoamaan ilmanpaineen vaihtuessa. Jouduin tunkemaan kyseistä pulloa uudestaan liivin taskuun monta kertaan, enkä lopulta pystynyt edes juomaan kokista.
Ohitin vielä yhden espanjalaisen naisjuoksijan ja päätin, että en päästä häntä ainakaan uudestaan ohitse. Loppulaskun kuuntelin, kun nainen kiukutteli jotain poikaystävälleen, joka juoksi hänen kanssaan osuutta.
Lasku muuttui vihdoin tutuksi nopeaksi hiekkatieksi vähän ennen Chamonix’n vuorikaupunkia. Kuulin pimeydestä Chrisin äänen ja odotin kovasti tuomiota ajasta.
Sain alkuun vähän sekavan kuuloisia numeroita, mutta lopulta sain selville, että olemme 1,5 kilometriä maalista ja aikaa ennätykseen on kuusi minuuttia. Vähän epäuskoisesti kysyin Chrisiltä, pyytääkö hän 170 kilometrin jälkeen minua juoksemaan puolitoista kilometriä kuudessa minuutissa.
– Kyllä, Chris vastasi.
– Ok – let’s go, totesin. Tämä kohtaus tuli myös videolle – tilanne on aika koominen.
Alkoi sprintti maaliin ja pistin kaiken likoon. Kylässä odotteli joitain suomalaisia kannustajia, mutta en ehtinyt paljoa heitä moikkailemaan. Samoin kylässä odottavat tuhannet katsojat eivät saaneet minulta yhtään ylävitosta, sillä painelin massojen läpi niin paljon kuin jaloista irtosi.
Loppureitin merkkausta kylässä ei oltu optimoitu vauhtiani varten vaan toistuvasti jouduin kysymään, missä suunnassa maali on. Epäilys hiipi mieleeni, mutta keskityin vain antamaan kaikkeni – tuli mitä tuli.
Loppusuoralla menin vielä todella kovaa vauhtia ja maaliviivalla tipahdin ihan spontaanisti matolle makailemaan kameroiden pyöriessä ympärillä.
Kesti hetken ennen kuin sain kuulla ajastani ja piti todeta, että Villen aika meni ohi yhdellä minuutilla ja 36 sekunnilla.
Olin kuitenkin hymyissä suin ja todella tyytyväinen kisaan. Samalla ihmettelin kovasti, mihin se aika lopussa katosi, koska suoritin osuuden omasta mielestäni ihan hyvin.
Vasta seuraavana päivänä tajusin, että vuonna 2018 reitin lopussa oli iso muutos kivivyöryriskin takia ja koko ärsyttävä kivikko-osuus Tete Aux Ventissä oli korvattu helpommalla ja noin 20 minuuttia nopeammalla pätkällä, jonka myös itse kuljin CCC-kisassa.
Muutosta emme huomioineet aikalaskuissamme. Tämä oli se ”koira”, jonka epäilinkin olevan haudattuna tuolle pätkälle. Sikäli harmitti, että alle kahden minuutin ajan olisin voinut monessakin kohtaa hoitaa, eikä näitä asioita tarvitsisi sen enempää selitellä.
Toisaalta vuoden 2018 reitti on kokonaisuudessaan 40–50 minuuttia nopeampi kuin nykyinen versio. Olen tyytyväinen siihen, että normireitille juoksuni varmaankin tuli referenssiajaksi.
Mitä seuraavaksi?
Suomessa kannattaa mielestäni panostaa lisää polkujuoksuun ja saada kovia tekijöitä rajojen ulkopuolelle maailmanluokan kisoihin. UTMB on hyvä mittari perinteisestä kovatasoisesta vuorikisasta.
Pitkiin vuoriultriin tarvitaan kuitenkin hyvää valmistautumista. Varsinkin UTMB:n alamäkiin eli reisien kestävyyteen kannattaa panostaa, jotta nopeat laskut sujuisivat myös kisan lopussa.
Toinen asia, johon suomalaisen kannattaa valmistautua, on mahdollinen kuumuus päiväsaikaan. Pitkissä nousuissa lämmöt nousevat herkästi suoritusta haittaavin lukemiin, mikäli aurinko paistaa – vaikka varjossa mittari näyttäisi varsin maltillisia lukemia. Näitä asioita olen kuullut monen suomalaisen valittelevan kisojen jälkeen.
Olen vuosien kuluessa pikkuhiljaa valmistellut omasta Espanjan mökistäni erityisesti suomalaisille sopivaa pientä leirikeskusta. Katalonian vuorilla voi treenata läpi vuoden ja verttimetrejä kerätä silloinkin, kun Pyreneille tai Alpeille ei ole mitään asiaa juoksuvarusteissa sääolojen takia. Kesällä ennen elokuun lopun UTMB-aikaa täältä löytyy riittävästi lämpimiä olosuhteita, joissa voi harjoitella hikoilemista ja kuumuusprotokollia.
Vuotta 2022 ajatellen kannattaa seurata Juuso Simpasen valmistautumista. Hänellä on kova tulostavoite ensi vuoden UTMB-kisaan. Varsinkin ensikertalaiselle se vaatii tarkkaa valmistautumista ja hyvän taktiikan loppuun asti suorittamista.
Onnistuessaan Juuso siirtäisi suomalaisten ennätyksiä tuntikaupalla tiukemmiksi. Ei ole vaikeaa veikata, että vuoden 2021 ennätykseni jää kovin lyhytikäiseksi, mikä on vain hyvä asia. Olen jo luvannut Juusolle kaiken tarvittavan tuen ja vinkit, mitä vain voin hyvän tuloksen tekemiseksi tarjota.
Osallistutaan kaikki talkoisiin, jotta saisimme enemmän suomalaisia kykyjä mukaan huippukisoihin. Siten jatkossakin riittää kotikatsomoissa jännitettävää ja ihmiset pääsevät hienon lajin ja sen ympärillä olevan hyvän hengen pariin.
Terveisiä Espanjan syksystä! Täällä vielä rantakelit jatkuvat jonkin aikaa, mutta eiköhän pian tule hetki, jolloin oman saunan lämmittäminen alkaa tuntua hyvältä idealta.
Lataa UTMB-reittianalyysiini pdf-muodossa tai laskentataulukkona (xlsx).
Suosittu UTMB
UTMB:n suosion takia kisaan on melko hankala päästä mukaan. Vaatimuksena on ollut pisteiden keräilyä erilaisista ultrakisoista aiemmilta vuosilta sekä suurimmalle osalle myös arvonta.
Pääsyvaatimukset ovat viime vuosina vaihtuneet toistuvasti ja seuraava isompi muutos odottaa vuoden 2023 kisaan haluavia. Vielä vuoden 2022 kisaan järjestäjä on luvannut pitää pääsyvaatimukset pääpiirteiltään yhtenevinä vuoden 2020 vaatimusten kanssa.
UTMB-viikko koostu useista eri matkoista. Paikan sai elokuun 2021 tapahtumakokonaisuuteen yhteensä 72 suomalaista.
Jutun avauskuva: Jani Oravamäki
Lue myös: Polkujuoksija kuoli TDS-kisassa alpeilla
OCC-päättyi ennätysjuoksuihin – suosittu polkujuoksu muuntuu UTMB-sarjan finaaliksi
UTMB 2021 – Mimmi Kotka sisulla kolmoseksi, Kai Langel ylsi lähes Maksimaisen aikaan
UTMB 2019 – Capellin reittiennätys ja Maija Oravamäen isku
UTMB 2018 – Maija Oravamäki UTMB-viikon suomalainen ykkösnimi