Mallorcan kilpailusarja päättyi massakiriratkaisuun

Jaakko Hänninen
Lukulistalle
ClosePlease login

Palma de Mallorca, Espanja 

Mallorcan viiden päivän kilpailusarja Challenge Mallorca päättyi 169,1 kilometrin kilpailuun. Kilpailu on kirimiesten ja heidän joukkueidensa mittelö, jossa ykköseksi nousi belgialainen Lotto Soudal -joukkueen Arnaud De Lie. Toinen oli kolumbialainen Sebastian Molano (UAE) ja kolmas voittajan maanmies Sasha Weemaes (Sport Vlaanderen-Baloise).

Myös viimeisellä etapilla lähti jo alussa neljän ajajan irtiotto. Se sai parhaimmillaan kuuden ja puolen minuutin eron pääjoukkoon. Irtiotto tuli kiinniajetuksi 37 kilometriä ennen Palmassa sijainnutta maalia. Kirimiesten joukkueet kontrolloivat kilpailun niin, että myös lopussa tehdyt irtiottoyritykset jäivät tuloksettomaksi ja kilpailu vietiin massakiriratkaisuun.

Jaakko Hännisen joukkueella AG2R Citroën Teamilla oli lopussa epäonnea. Hyvä yritys kariutui kaatumiseen.

– Ajoimme kiriä meidän Lawrence Naesenille. Mutta hän meni kumoon 400 metriä ennen maalia ja mahdollisuutemme menivät siihen, kertoi Jaakko Hänninen.

– Tämä oli hyvä kisakuntoon valmistava setti. Oli kova ajaa kaikki viisi kilpailua siinä missä monet joukkueet kierrättivät ajajiaan. Ensimmäisen päivän sijoitus oli merkki siitä, että kunto on jo nyt tammikuussa ihan kohtalainen viime vuoteen verrattuna. Vielä on kuitenkin parhaaseen kuntoon tekemistä. Huomasi, että kroppa ei vielä palautunut ensimmäisen päivän jälkeen samalla tavoin, mitä kesällä kauden aikana. Keskiviikkona aloitamme manner-Espanjassa Valencian ympäriajon. Toivotaan, että muutama välipäivä ennen Valenciaa tekee ihmeitä jaloille, jatkoi Hänninen.

Tulokset

Trofeo Playa de Palma – Palma(1.1) S’Arenal – Palma (169,1 km)

  1. Arnaud De Lie (Belgia)  Lotto Soudal 3:54:23 
  2. Sebastian Molano (Kolumbia) UAE Team Emirates s.a.       
  3. Sasha Weemaes (Belgia) Sport Vlaanderen-Baloise s.a.     
  4. Hugo Hofstetter (Ranska) Team Arkéa-Samsic  s.a.
  5. Luca Colnaghi (Italia) Bardiani CSF Faizanè s.a.
  6. Michael Matthews (Australia) Team BikeExchange-Jayco s.a.
  7. Giacomo Nizzolo (Italia) Israel-Premier Tech s.a.
  8. Filippo Fiorelli (Italia) Bardiani CSF Faizanè s.a.
  9. Matteo Moschetti (Italia) Trek-Segafredo s.a.
  10. Max Walscheid (Saksa) Cofidis s.a.

54  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:12

Challenge Mallorca 26. – 30.1.2022

  • ke 26.1.22  Trofeo Calvia (1.1) Camp de Mar – Magaluf (154,7 km)
  • to 27.1.22   15. Trofeo Alcudia (1.1) Port d’Alcudia – Port d’Alcudia (173,2 km)
  • pe 28.1.22  Trofeo Serra de Tramuntana  (1.1) Lloseta – Lloseta (158,9 km)
  • la 29.1.22  Trofeo Pollença – Port d’ Andratx (1.1) Pollença – Andratx (168,9 km)
  • su 30.1.22   19. Trofeo Playa de Palma – Palma(1.1) S’Arenal – Palma (169,1 km)
     

Kaksi edellistä kisapäivää:

Kokenut Alejandro Valverde kiri voittoon Mallorcalla – Hänninen 47:s

la 29.1.22  Trofeo Pollença – Port d’ Andratx (1.1) Pollença – Andratx (168,9 km)

41-vuotias espanjalainen Alejandro Valverde (Movistar) osoitti, että hän on edelleen maailman huipulla. Hän ratkaisi voiton Mallorcan neljännen päivän 170,1 kilometrin kilpailun viimeisellä kilometrillä. Mallorcan kilpailusarjan ensimmäisen kilpailun soolona voittanut yhdysvaltalainen Brandon McNulty (UAE) oli toinen ja venäläinen Aleksandr Vlasov (Bora-Hansgrohe) kolmas.

Päivän kilpailu alkoi noin 40 kilometrin tasamaaosuudella. Se ajettiin kovaa ja ensimmäistä irtiottoa oli vaikea saada aikaiseksi. Vasta kun 35 kilometriä oli ajettu, kärkeen muodostui 11 ajajan ryhmä. Se sai parhaimmillaan reilun kolmen minuutin eron pääjoukkoon, mutta kärkiryhmä oli pääjoukon tiukassa kontrollissa. Irtiotto pääsi pääjoukon edellä Puig Majorin yli. Mutta sen yritys jäi vain reilun 30 kilometrin mittaiseksi. Sen jälkeen ei nähty merkittäviä irtiottoja ennen kuin noin 25 kilometriä ennen maalia. Silloin Valverden joukkuetoveri, mallorcalainen Enric Mas iski yksinäiseen irtiottoon. Kotitietkään eivät auttaneet häntä riittävästi, sillä hän tuli pieneksi käyneen takaa-ajoryhmän  kiinniajamaksi noin 10 kilometrin jälkeen. Sen jälkeen vielä britti Matthew Holmes (Lotto Soudal) yritti yksin. Hän sai 15 sekunnin eron takaa-ajajiinsa, mutta tuli kiinni noin neljä kilometriä ennen maalia.

Jaakko Hännisen joukkue AG2R Citroën Team pääsi myös iloitsemaan hyvästä päivästä. Joukkueessa ensimmäistä vuottaan ajava itävaltalainen Felix Gall taisteli viimeisellä kilometreillä voitosta ja oli lopulta viides. Jaakko Hänninen oli 47:s (+6:29). 170 ajajan joukko meni matkan varrella moneen osaan ja lähes 40 ajajaa joutui keskeyttämään.

Mallorca Challengen päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan 169,1 kilometrin kilpailu. Palmaan päättyvässä kilpailussa nähtäneen kiriajajien kamppailu voitosta.

Tulokset

Trofeo Pollença – Port d’ Andratx (1.1) Pollença – Andratx (170.1 km)

  1.  Alejandro Valverde (Espanja) Movistar Team 4:14:50         
  2. Brandon McNulty (USA) UAE Team Emirates s.a.
  3. Aleksandr Vlasov (Venäjä) BORA-Hansgrohe + 0:03
  4. Michael Matthews (Australia) Team BikeExchange-Jayco + 0:06
  5. Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroën Team + 0:10
  6. Simon Clarke (Australia) Israel-Premier Tech s.a.
  7. Elie Gesbert (Ranska) Team Arkéa-Samsic s.a.
  8. Tim Wellens (Belgia) Lotto Soudal + 0:13
  9. Kobe Goossens (Belgia) Intermarché-Wanty-Gobert Matériaux + 0:19   
  10. Simon Geschke (Saksa) Cofidis + 0:28

47  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 6:29

 

Tim Wellens ajoi voittoon Mallorcan mäkipäivänä – Hännisen selkä kramppasi

pe 28.1.22  Trofeo Serra de Tramuntana  (1.1) Lloseta – Lloseta (158,9 km)

Mallorcan viiden päivän kisasarjan kolmas päivä oli vahvojen mäkiajajien näytöstä. 158,9 kilometrin etapille kertyi yli 3000 nousumetriä. Reitin ainoa ykköskategorian mäki, Puig Major oli odotetusti ratkaisun paikka. Siinä kärkeen irtosi seitsemän ajajan ryhmä, jossa oli mukana päivän voittaja, belgialainen Tim Wellens. Wellens kukisti muut ryhmässä ajaneet loppukirissä.

Mukavassa aurinkoisessa säässä ajettu kilpailu alkoi kuuden ajajan irtiotolla. Pääjoukko kontrolloi kuitenkin huolellisesti irtiottoa eikä sitä päästetty kauaksi. Ero suurimmillaan oli noin neljä minuuttia. Irtiotto hyytyi lopullisesti Puig Majorin nousussa noin 110 kilometrin ajamisen jälkeen.

Puig Majorilla alkoi tapahtua. 16 kilometrin nousun alussa nähtiin paljon irtiottoyrityksiä, kunnes kärkeen muodostui yhdeksän ajajan ryhmä. Se pieneni vielä kahdella ennen kuin Puig Majorin huippu saavutettiin. Siinä pieneksi kutistunut pääjoukko oli jo yli minuutin kärkiajajien takana. Kärkiryhmä muodostui kovista nimistä kuten Alejandro Valverde, Brandon McNulty, Enric Mas, Tim Wellens ja Simon Clarke. Ryhmä pysyi irti Puig Majorin päältä loppuratkaisuihin asti. Siinä voitosta kamppailivat tiukimmin Wellens ja Valverde. Konkari Valverde joutui taipumaan belgialaiselle.

Jaakko Hänninen tuli maaliin kovan päivän ja selkäkramppien jälkeen sijalla 43 (+7:07). Hänen joukkuetoverinsa, itävaltalainen Felix Gall oli kymmenes.

– Eipä jäänyt tästä päivästä kerrottavaa jälkipolville. Kova tempo Puig Majorin juurella pisti selän mojovaan kramppiin ja mitään ei ollut tehtävissä. Tuskainen nousu ja mäen päältä viimeiset reilu parikymppiä jalkoja pyöritellen maaliin. Odotukset tästä päivästä oli kovemmat, kertoi Jaakko Hänninen.

Lauantaina ajetaan hieman vajaa 170 kilometrin Trofeo Pollença. Lähtö- ja maalipaikkana Port d’ Andratx. Myös lauantaina käydään Puig Majorin päällä. Nousumetrejä kertyy yli 3000.

Tulokset

Trofeo Serra de Tramuntana  (1.1) Lloseta – Lloseta (158,9 km)

  1.  Tim Wellens (Belgia) Lotto Soudal 4:12:32
  2. Alejandro Valverde (Espanja) Movistar Team s.a.
  3. Simon Clarke (Australia) Israel-Premier Tech s.a.
  4. Brandon McNulty (USA) UAE Team Emirates s.a.
  5. Kobe Goossens (Belgia) Intermarché-Wanty-Gobert Matériaux s.a.
  6. Emanuel Buchmann (Saksa) BORA-Hansgrohe s.a.
  7. Enric Mas (Espanja) Movistar Team + 0:14
  8. Warren Barguil (Ranska) Team Arkéa-Samsic s.a.
  9. Ben Zwiehoff (Saksa) BORA-hansgrohe + 0:19
  10. Felix Gall (Itävalta) AG2R Citroën Team + 1:52

43  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 7:07

Lue myös:

Ammattilaispyöräilijöiden kisakausi alkoi yli 60 kilometrin voittosoololla

 

Tiedotus Esko Lummelampi Kuva Shutterstock. Artikkelin kuva ei liity kilpailuun
 

 

Vastaa