Richie Porte siirtyi Dauphiné-etappiajon johtoon

Maantiepyöräily
Lukulistalle
ClosePlease login

Taistelu Critérium du Dauphiné -maantiepyöräilyn voitosta jatkuu kilpailun loppuun saakka. Kilpailun toiseksi viimeisellä etapilla johtajan keltaisen paidan omistaja vaihtui jälleen. Sen otti australialainen Richie Porte (Ineos Grenadiers), vaikka etapin vei soolovoitolla ukrainalainen Mark Padun (Bahrain Victorious). Padun ei kuitenkaan ollut lähelläkään uhkaamassa kokonaiskilpailun kärkisijoja.

171 kilometrin etappi sisälsi kaksi HC-tason nousua. Niistä viimeinen oli maalimäki ja huippu oli yli 2 000 metrissä La Plagnen laskettelukeskuksessa. Nousua oli yli 17 kilometriä ja keskijyrkkyys yli seitsemän prosenttia.

Kun viimeisetkin päivän irtiottoryhmälälset oli ajettu kiinni, alkoi kokonaiskilpailun kärkimiesten välinen kova taistelu. Noin puolessa välissä viimeistä pitkää nousua kärkeen iski Mark Padun. Hän kesti irti maaliin asti.

Padunin takana käytiin taistelua etappiajon johtajan keltaisesta paidasta. Sen haltija Aleksei Lutsenko ei pystynyt puolustamaan asemaansa. Hän jäi etapilla toiseksi tulleesta Richie Portesta 26 sekuntia ja menetti paidan Portelle. Ero on nyt Porten hyväksi 17 sekuntia.

Jaakko Hännisen AG2R Citroën -joukkueen kapteenit kestivät viimeisenkin mäen hyvin. Ben O’Connor ajoi etapilla viidenneksi ja Aurélien Paret Peintre 13:nneksi. Nyt molemmat ovat kokonaiskilpailussa kymmenen parhaan joukossa, O’Connor kahdeksantena ja Paret Peintre kymmenentenä.

Jaakko Hänninen tuli maaliin sijalla 44 (+13:10) ja on nyt kokonaistilanteessa sijalla 34. Nuorten kilpailussa hän on edelleen seitsemäntenä.

– Meillä oli taktiikkana, että yritän päästä päivän irtiottoryhmään. Se oli tavanomaisen kovaa yrittämistä, mutta en onnistunut pääsemään siihen ryhmään, joka loppujen lopuksi karkasi. Sen jälkeen olikin tehtävänä hapokkailla jaloilla kapteenien auttamista. Etapin tiet ja nousut olivat minulle entuudestaan tuttuja. Tulos oli meille hyvä ja huomenna jatketaan vielä viimeisellä etapilla kapteenien auttamista, kertoi Jaakko Hänninen.

Maantiepyöräilyn viimeinen etappi on 147 kilometriä. Etapilla on kaikkiaan kuusi luokiteltua nousua. Niistä kovin on noin 1 700 metriin nouseva 11,6 kilometrin ylämäki, jonka keskijyrkkyys on 8,5 prosenttia.

Tulokset maantiepyöräily

73. Critérium du Dauphiné (2.UWT), Ranska

7/8 etappi Saint-Martin-le-Vinoux – La Plagne 171 km

1        Mark Padun (Ukraina) Bahrain Victorious 4:35:07

2        Richie Porte (Australia) Ineos Grenadiers + 0:34

3        Miguel Angel Lopez Moreno (Kolumbia) Movistar Team + 0:43

4        Jack Haig (Australia) Bahrain Victorious s.a.

5        Ben O’Connor (Australia) AG2R Citroën Team + 0:47

6        Sepp Kuss (USA) Jumbo-Visma + 0:52

7        David Gaudu (Ranska) Groupama-FDJ + 0:56

8        Enric Mas Nicolau (Espanja) Movistar Team s.a.

9        Geraint Thomas (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers + 0:59

10      Aleksei Lutsenko (Kazakstan) Astana-Premier Tech + 1:00

11      Alejandro Valverde (Espanja) Movistar Team + 1:04

12      Wilco Kelderman (Hollanti) Bora-Hansgrohe s.a.

13      Aurélien Paret Peintre (Ranska) AG2R Citroën Team + 1:10

44      Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 13:10

Maantiepyöräilyn etappiajon kokonaistilanne 7/8 etapin jälkeen

1      Richie Porte (Australia) Ineos Grenadiers 25:28:06

2      Aleksei Lutsenko (Kazakstan) Astana-Premier Tech + 0:17

3      Geraint Thomas (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers + 0:29

4      Wilco Kelderman (Hollanti) Bora-Hansgrohe + 0:33

5      Jack Haig (Australia) Bahrain Victorious + 0:34

6      Miguel Angel Lopez Moreno (Kolumbia) Movistar Team + 0:38

7      Ion Izagirre Insausti (Espanja) Astana-Premier Tech s.a.

8      Ben O’Connor (Australia) AG2R Citroën Team + 1:00

9      David Gaudu (Ranska) Groupama-FDJ + 1:12

10    Aurélien Paret Peintre (Ranska) AG2R Citroën Team + 1:17

34    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 18:47

73. Critérium du Dauphiné (2.UWT), Ranska

su 30.05. etappi 1 Issoire – Issoire 181,8 km

ma 31.05 etappi 2 Brioude – Saugues  173 km: Jälleen soolovoitto maantiepyöräilyn Dauphinéssa – Jaakko Hänninen ajoi vahvasti

ti 01.06. etappi 3 Langeac – Saint-Haon-Le-Vieux  172,5 km: Kiihkeä kirietappi Colbrellin voittoon – Jaakko Hänninen maaliin samalla ajalla

ke 02.06. etappi 4 Firminy – Roche-La-Molière 16,4 km (ITT): Lutsenko aika-ajon nopein, Pöstlberger yhä Dauphinén kärjessä

to 03.06. etappi 5 Saint-Chamond – Saint-Vallier 175,5 km: Maantiepyöräilijä Geraint Thomas yllätti kirillään – Pöstlberger säilytti johtonsa

pe 04.06. etappi 6 Loriol-sur-Drome – Le Sappey-en-Chartreuse 168 km: Valverde voitti etapin – Lutsenko nousi Dauphinén johtoon

la 05.06. etappi 7 Saint-Martin-le-Vinoux – La Plagne 171 km

su 06.06. etappi 8 La Léchère-Les-Bains – Les Gets  147 km

Kuva Shutterstock

Vastaa