Maraton

Maraton on haaste, jonka juokseminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja uskoa omiin kykyihin. Maratontavoite on syytä asettaa reilusti ennen H-hetkeä. Riittävä peruskunnon rakentaminen antaa hyvät eväät tuloskunnon kehittämiselle ja onnistuneelle maratonsuoritukselle.

Tavoitteena maraton. Maratoonarin kestävyyden kehittämisen kannalta tärkeimmät harjoitteet ovat riittävän pitkät ja rauhalliset lenkit.  Näillä harjoitteilla elimistö oppii hyödyntämään rasvoja energialähteenä ja jalat tottuvat pitkäkestoiseen rasitukseen.

Pitkä lenkki voi juoksijan tasosta riippuen olla 60-180 minuuttia ja keskisykkeen tulisi pysytellä aerobisen kynnyksen alapuolella. Pitkä lenkki juostaan säännöllisesti harjoituskauden aikana mutta ei liian usein.

Monipuolinen maratonharjoittelu pitää sisällään myös lyhyitä ja kevyitä harjoitteita, tehoharjoituksia sekä tekniikkatreenejä, unohtamatta lihaskuntoa sekä lihashuoltoa. Tavoitteeseen pääseminen vaatii erityisesti maratonvauhdin harjoittamista vauhtikestävyyslenkeillä.

Vuoden aikana voi juosta useita maratoneja, kunhan huolehtii palautumisesta ja riittävästä valmistautumisesta.